Aloitin bloggaamisen kohta vuosi sitten, ennen sitä en ollut lukenut muiden blogeja lainkaan. Noloa myöntää, mutta bloggaaminen oli jotain sellaista, mistä minulla ei ollut hajuakaan. Enkä minä vielä tälläkään kokemuksella kovin fiksuksi ole ehtinyt. Toisaalta, se kuvastaa luonnettani hyvin, sillä olen äärimmäisen spontaani. Jos saan päähäni jotain, niin sen toteutan, oli se viisasta tai ei. Jos elämä tarjoaa jotain uutta mahdollisuutta, niin en osaa olla siihen oikein tarttumattakaan.
Tähän mennessä voin vain todeta, että bloggaaminen on aika hullua puuhaa. Erityisesti kauhistuttaa kuinka paljon moni bloggaaja on valmis itsestään paljastamaan. Klikkauksia jutuille haetaan mitä paljastavammilla kuvilla ja yksityiskohdilla omasta elämästä. Toisaalta taas bloggaamisen mahtavin puoli on juuri se vertaistuki, mitä bloggaaja ja lukijat voivat keskenään kokea.
Bloggaaminen ensimmäisten kuukausien aikana
Ensimmäinen kuukausi bloggaajana oli kummallinen. Lukijoita oli paljon, mutta samalla osa palautteista oli todella negatiivisia. Nyt myöhemmin miettiessäni asiaa, en ihmettele yhtään, sillä blogini tuli blogimaailmaan ihan uudenlaisena tuulahduksena. Sukupuolisensitiivisyyttä ja sukupuolitietoisuutta korostetaan paljon, blogi joka keskittyi VAIN poikien äitiyteen, oli joillekin lukijoille ehkä vaikea ymmärtää. Sukupuolitietoista kasvattamista kannatan itsekin, joten negatiiviset palautteet hieman hämmensivät.
Toinen kuukausi oli jo helpompi. Olin lukenut hieman muiden blogeja ja ehdin miettimään oman blogini raameja. Päätin, että neljän poikani tarkkoja kasvokuvia en julkaise missään vaiheessa. Poikieni O-nimet eivät myöskään ole heidän oikeat nimensä. Neljän pojan äitinä kirjoittaminen on helppoa siksi, että voin kirjoittaa pojistani juttuja kuitenkaan henkilöimättä niitä välttämättä yhteen pojistani. Negatiivinen kommentointi väheni selvästi ja blogiini löysivät ne henkilöt, joita aihe oikeasti koskettaa. Hyvä näin. Ei tarkoituksenikaan ole kirjoittaa provosointi kirjoituksia niille, joita teema selvästi ärsyttää, vaan vertaistukitekstejä niille, joita aihe koskettaa.
Sitten…
Bloggaajien maailma hieman hämmensi minua. Edelleen on outoa, että jotkut ihmiset avaavat koko elämänsä muille ja osa vielä täysin ilman mitään korvausta. Minua ei kiinnosta riepotella elämääni julkisesti, mutta jotain bloggaajana on kuitenkin itsestään annettava. Kamalaa on se ryöpytys, mitä bloggaajat saavat niskaansa, pääasiassa nimettömiltä lukijoilta. Bloggaajista on tehty lastensuojeluilmoituksia, bloggaajia arvostellaan, haukutaan ja jopa kiusataan. Erityisesti säälittää nuoret bloggaajat joille tuollainen negatiivisen palautteen virta voi olla vahingollista. Olen päässyt toistaiseksi vähällä ja hyvä niin. Kuten ylläpitämäni facebook yhteisökin, myös blogini on draamavapaata aluetta.
Mitä sitten voin antaa itsestäni? Voin ainakin kertoa rehdisti millaista on olla poikien äiti. Alkuperäinen syy lähteä bloggaamaan oli se, että halusin hieman kumota poikien äitejä ja poikia kohtaan olevia ennakkoasenteita. Poikien äitejä ei tarvitse sääliä, eikä poikien äitien elämä ole mitenkään raskaampaa kuin muidenkaan. Pojat ovat eläväisiä ja äänekkäitä, mutta toisaalta taas suoria ja reiluja. Olen myös korostanut blogissani sitä, että poikia on erilaisia. Vaikka onkin hauska naureskella hyväntahtoisesti tyypillisille poikamaisille piirteille, niin poikien kanssa saa myös lakkailla kynsiä, hoitaa nukkevauvoja ja katsella prinsessaleffoja. En keksi toistaiseksi vielä yhtäkään asiaa mitä en olisi voinut poikien äitinä lapsieni kanssa tehdä.
Nyt…
Luulin, että bloggaan vain muutaman kuukauden. Kirjoittaminen ja lukijamäärät kuitenkin koukuttavat. Lukijoilta saatu positiivinen palaute antaa niin paljon hyvää mieltä, että sen voimilla jaksaa kummasti kirjoittaa lisää. Myös aikaisemmin mainitsemani vertaistuki on suuressa roolissa jaksamiseen. Se mitä tapahtuu tulevaisuudessa tälle blogille on vielä auki, mutta nyt toistaiseksi on hyvä jatkaa näin. Kiitos siitä kuuluu kaikille lukijoille, sekä Poikien äidit yhteisölle.
Ennen kuin aloitat bloggaamisen, mieti nämä asiat rauhassa
- Oletko valmis ottamaan vastaan negatiivisen palautteen? Vaikuttaako se sinuun niin, että menetät yöunesi tai tulet niistä huonolle tuulelle?
- Oletko varautunut käyttämään blogiisi aikaa vähintäänkin useita tunteja päivässä? Se ei ole pelkkää blogin kirjoittamista, vaan myös kaikki muu sen rinnalla. Sosiaalinen media, yhteistyöt, valokuvat, kouluttautuminen jne.
- Miksi haluat kirjoittaa? Jos haluat kirjoittaa itsellesi tekstejä, niin onko sen pakko tapahtua blogissa? Voisiko blogi olla suljettu? Haluaisitko tienata rahaa tai edistyä kirjoittajana? Siihen bloggaaminen sopii hyvin. Kaikki eivät bloggaamisella tienaa, mutta sekin on mahdollista. Kirjoittaminen tulee taatusti sujuvammaksi kun kirjoitat päivät pitkät.
- Mistä kirjoitat? Sinulla on hyvä olla intohimo siihen mistä kirjoitat. Loppu tulee ikään kuin itsestään, jos vain olet ajatustesi takana ja haluat esimerkiksi edistää jonkun asian tunnettavuutta. Monesta aiheesta on jo blogeja, voisitko löytää jotain sellaista, mistä kukaan muu ei ole keksinyt vielä kirjoittaa?
Minulla on haaveena blogin kirjoittaminen, mutta ei minulla taida siihen aika vielä riittää. Minulla on kolme pientä poikaa ja en ole vielä edes työelämässä. Silti päivät on kiireisiä, eikä toivoakaan repiä siitä muutamaa tuntia kirjoittamsielle.
Blogiasi on kiva lukea.
Sille löytyy varmasti oikea aikansa myöhemmin ja voihan olla, että koko innostuksesi menee ajan kanssa ohitse. Kiva kun olet mukana. Ihanaa kevättä sinulle ja pojille.
Sun blogia on just hyvä lukea. Helppoa ja selkeää tekstiä, moniin ajatuksiin voin samaistua näin kahden pojan äitinä ☺
Onnea siis melkein 1-vuotiaalle blogille!
Oma blogini täyttää pian 5kk eli ihan vauva vielä. Kiinteitä vasta maistellaan ???? Kehitettävää riittää, mutta kirjoittaminen on se mun juttu ????
Pitikin käydä heti kurkkaamassa blogiasi. Hyvältä näyttää! Minulla on tämä kirjoittaminen vähän sellainen ikuisuus pulma. Sisältöä on aina tullut kouluaikoinakin paremmin kuin hyvin, mutta kieliopin kanssa saa kamppailla AINA. Pitäisi olla joku oma oikolukija. Olen vähän sukulaisia välillä nakittanutkin siihen hommaan. Onneksi kirjoittamalla kuitenkin oppii koko ajan… olen työkseni kirjoittanut aiemminkin, mutta kummasti ne taidot unohtuu. Tsemppiä tulevaan taaperovaiheeseen 🙂
Kiitos! ☺
Piti vielä kommentoida, että itsekin olen sitä miettinyt, miten blogin saa pidettyä hengissä ilman, että alkaa niin yksityiskohtaisesti kertomaan elämästään? Saako lisää lukijoita ja pysyykö vanhat lukijat mukana?
Tosin, turha näitä on liikaa miettiä. Mennään nyt hyvällä fiiliksellä eteenpäin 🙂
Tykkään blogistasi (sen lisäksi, että olet hyvä kirjoittaja), koska kirjoitat tietystä kulttuurissamme vallitsevasta asenteesta, jonka minäkin tunnistan ja jonka mukaan tytöt ovat keskimäärin toivotumpia lapsia (eivät kaikille! eivät kaikkien mielestä!) ja myös helpompia, kiltimpiä ym. Tästä on tosi vaikea keskustella, koska taas toisaalta tyttöjä ja naisia kohdellaan monella tavalla huonosti ja nämä keskustelut helposti sekoittuvat ja menevät siihen “kummalla sukupuolella on vaikeampaa”. Tarkoitan, että minä ymmärrän hyvin motiivin tuoda esiin poikien äitiyden kivoja puolia ja on mukavaa, että sellainen blogi on 🙂
Itse tiedän, että en ikinä pystyisi bloggaamaan. Ensinnäkin olen niin herkkä, että jäisin vatvomaan jokaista negatiivista kommenttia. Toiseksi haluan pitää elämäni niin vapaana deadlineista ja ylimääräisistä tehtävistä kuin suinkin (suomeksi, olen laiska :P). Mutta kiva, että monet siihen uskaltautuvat – on mukavaa lukea 🙂
Sinä kiteytit tuossa aika hyvin sen ongelman mikä tässä Poikien äidin blogissa juuri on. On monelle vaikea irroittaa tämä aihe kaikesta muusta mikä liittyy naisiin/miehiin tai tyttöihin/poikiin. Sovinistinen kuvitelma tulee välittömästi jos pitää poikien puolia, vaikka loppujen lopuksi pidän monessa asiassa nimenomaan tyttöjen puolia, kun kirjoitan asioista miten poikien ÄITEJÄ kohdellaan. Poikien isät tuskin saavat samanlaista ryöpytystä osakseen. Periaatteessa sain sanottua jo muutamassa kuukaudessa sanottavani liittyen tähän asenteeseen, mutta olen huomannut, että matkanvarrella aina uudet lukijat eksyvät blogiin ja sanoman “julistaminen” on tärkeää siksi myös pidemmällä aikavälillä.
Olen miettinyt tätä jopa niin, että jos joku pojistani saa tulevaisuudessa lauman poikia, niin teen tässä koko ajan arvokasta työtä tulevan miniäni eteen, jotta hänen on helpompi tulevaisuudessa olla onnellinen ja ylpeä poikakatraastaan, tuntematta siitä häpeää tai joutumatta jatkuvasti arvostelun kohteeksi. Ja sama sitten pojalleni joka saattaa saada joskus lauman tyttöjä. Ihan jo yleisesti sellainen oletus perus perheestä (tyttö, poika ja kultainennoutaja) voitaisiin heittää romukopppaan. Perheitä on monenlaisia ja jokaisessa ne omat hyvät puolensa. Älä sano…minäkin sanoin etten koskaan voisi blogata 🙂
Välillä itsekin ihmettelen, että miksi tätä teen, mutta joku juttu siinä vetää. Olen saanut muista bloggaajista ihania ystäviä ja lukijoista mahtavaa vertaistukea arkeeni. Paras harrastus!
Ja minusta ei mitenkään vahingollista hommaa jos pitää jonkinlaisen yksityisyyden. Tietysti jokainen saa itse valita missä sen rajan pitää, mutta itse olen positiivisesti yllättynyt siitä, että lukijoita riittää vaikka en revittele asioitani. Minusta tämä on jollain tasolla ihan perus viihdelehden tekstin toimittamista. Ja sitten kuitenkin mausteena se vuorovaikutus ja vertaistuki mitä et tavallisesta artikkelista irti saa.