Enkelipoika; Roberto Walhelm
Tein raskaustestin 28.4.2016 . Kaikki meni hyvin. viikolla 12 menin rakenneultraan ja siellä kaikki oli hyvin. vauva heilutteli ja imeskeli peukaloa. Oltiin niin onnellisia. kaikki sujui ilman ongelmia.
7.7 mulle tuli illalla puhelu joka pysäytti mun sydämmeen .. Mun hyvä ystävä,mun poikien kummitäti oli tehnyt itsemurhan. Oli hirveä viikko,itkin ja voin huonosti. 20 päivä menin neuvolaan, oli väärä päivä mutta ottivat silti. Siellä yritettiin kuunella vauvan sykettä…ei kuulunut, vaikka miten yritettiin. Mentiin ultralla kattomaan, jossa näin mun pienokaisen mutta ei liikettä ei sykettä. Olin viel ihan rauhallinen ajattelin et se nukkuu tai mä en osaa sitä ultra kuvaa viel lukea. Kuitenkin pieni pelko alko kasvaa kun neuvolatäti sanoo että ei oo sykettä.
Lue myös: Poikien Äiti –En ole noin kaunis kuin sinä, olen kaunis kuin minä
Ei jääty arvuuttelemaan, lähdin jorviin. Siellä ottivat vastaan ja sitten iski, mun vauva oli menehtynyt viikolla 20. Ilman mitään syytä.. kaikin puolin terve vauva oli. En tiedä mitä tehdä tai ajatella.. pahinta viel oli se että joudun kantamaan 4 päivää kuollutta vauvaa mahassa ennen kun lähdin 24 päivä synnyttämään häntä. Kokemus oli henkisesti ihan hirveä. Sain pidellä mun vauvani sylissä.. raskasta oli että pieni arku oli mukana sairaalassa. Sieltä saatiin viedä suoraan kylmiöön, se oli kamala tuskaa.. ei sitä oikee tajunnut että mitä tapahtui.
Hautajaiset
Seuraavalla viikolla olikin jo 2 hautajaiset. Roberton hautajaiset oli keskiviikkona ja ystävän hautajaiset oli seuraavana päivänä. Elämäni raskain viikko. Kuukauden kerkesin olla EI raskaana kunnes tulin taas raskaaksi. Ajatukset meni enemmän sekasin, pitkään pelkäsin raskauden puolesta ja välillä puhuin vauvalle niinkun edelliselle vauvalle. Sitten vaan tajusin et ei ei ei ei tää oo se vauva tää on uus vauva. Olin tottakai onnellinen tästä vauvasta, mutta en ollut täysin silloin henkisesti selvittänyt ajatuksia edellisestä.
Vauvalle annettiin nimeks Roberto ja uudelle vauvalle annettiin isoveljen muistolle nimeks Robert. Vuosi siitä on mennyt ja silti tuntuu kamalan raskaalta, mutta onnelliselta. Tästä selvisin mun miehen avulla.. hän oli mun tukena niin vahvasti.. olisin romahtanut ilman häntä. Se mikä lohdutti kans oli tietysti lapset joiden eteen piti pysyä vahvana ja näyttää niille esimerkkiä miten tälläsestä tilanteista selvitään. Isoveljelle joka oli 5 v oli tosi raskas alussa, mutta sitten 6kk jälkeen alkoi kaikki jo helpottamaan. Voi olla et sen helpotuksen toi myös tämä seuraava raskaus.
Lue myös: Poikien Äiti –Anteeksi ystäväni
Suosittelisin kyllä muille että kannattaa odottaa ja selvittää ajatuksia ennen kun seuraavaa alkaa tekemään.
Jokainen meistä käsittelee surua eri tavalla, mutta mä kaipasin mun suruun mun parhaan ystävän ja miehen tukea. Ylimäärästen uteliaitten ihmisten kysymyksiin en paljon jaksannut vastata tai reagoida. Puhumien auttoi ja kun asiasta jaksoi puhua uudestaan ja uudestaan siitä tuli helpompaa.
-Patricia-
