Olen totaallisen äimistynyt siitä miten ihmiset ajattelevat poikalapsista. Meille kävi niin, että poikavauva oli pettymys kaikille.
Minulle siis siunaantui kaksi poikaa, ja toinen niistä on yhteiskunnalle ilmeisesti liikaa. Monet itkut olen asian vuoksi vuodattanut, sillä ihmisillä ei näytä olevan minkäänlaista suodatinta esittäessään omia mielipiteitään meidän perheen lapsien lukumäärästä ja sukupuolista.
Kun saimme esikoispoikamme, oli meidän molempien suku innoissaan asiasta. Toki melko pian alkoi tulla kommentteja siitä ,että koska se pikkuprinsessa olisi tulossa. Siis mitä?? Todella raivostuttavaa. Koin sen heti iskuna meidän upeaa rakasta poikaamme kohtaan. Miksi he eivät halunneet toista samanlaista ihastuttavaa pikkupoikaa perheeseemme?
Toinen lapsi oli tervetullut, kunhan ei ole poika
Sitten tuli hetki, jolloin alkoi tuntumaan että nyt voisi olla aika toiselle lapselle. Ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon. Surun murtamana päätimme vielä kokeilla. Toisella yrityksellä raskaus onnistui ja tunsimme itsemme niin siunatuiksi. Mutta kyllä onnen ylle alkoi melko pian kertymään tummia pilviä. Sukulaiseni ensimmäinen kommentti oli raskaudesta kuultuaan: ” voi kuinka ihanaa, saadaan joulupöytään pieni pörröpäinen tyttö”. Toinen sukulainen kommentoi, että jospa nyt tulis tyttö. Työkaverini odottivat ihanaa pikku prinsessaa. Jopa ystäväni toivoivat että saisimme nyt sen tytön. Olin vain hiljaa ja hämmentynyt kommenteista. Vaikka itse toivoin poikaa, alkoi minusta tuntua että kuuluisiko minun toivoa tyttöä?
Lue myös: Poikien Äiti blogi, Älä sano näitä asioita monen pojan äidille
Rakenneultra koitti. Saimme tietää että odotimme toista poikaa. Ensin huokaisin helpotuksesta, mutta kyllä sekin helpotus pian loppui kun ihmiset alkoivat sääliä meitä. “Voi ei, miten voi olla noin huono tuuri!” “Kyllä kolmas sitten on tyttö”. Miksi ihmiset oikeasti haluaakaan tyttöjä? Olenko nyt jäänyt paitsi jostain aivan uskomattoman upeasta asiasta kuin tyttölapsi.
Läheinen sukulaiseni ei uskonut että pojan saisimme. Toivoi niin kovasti että ultrassa oltaisiin sukupuoli nähty väärin. Kaupoissa hän esitteli minulle vauvan mekkoja ja pitsiunelmia. Koitin sanoa että poika se nyt kuitenkin on. Sukulaiseni jopa sanoi suoraan ettei hän pidä poikien rumista vaatteista. Saan kuulla koko ajan siitä kuinka kolmas lapsi olisi oltava tyttö. Ja tämän asian sanoivat myös täysin tuntemattomat. Ainoat ihmiset jotka minua ymmärsivät olivat toiset poikien äidit. Hain lohtua heiltä.
Uusi tulokas on sukulaisille pelkkää ilmaa, poikavauva oli pettymys
Nyt minun toinen rakas poikani on maailmassa. Isovanhemmat eivät ole häntä käyneet ristiäisten jälkeen katsomassa. Ihmisiä ei tunnu kiinnostavan muutenkaan uusi tulokas, koska onhan hän samanlainen kuin isovelikin. Asia on todella raskas minulle ja tuntuu että välillä en vain enää jaksa edes keskustella ihmisten kanssa lapsista. Me emme enää lapsia tee, koska kaksi poikaa oli minulle suurin unelma maailmassa.
Lue myös: Poikien Äiti blogi, Onnea on olla äiti pojalle -10 syytä
Tunnen siitä asiasta kiitollisuutta. Silti muiden kommentit loukkaavat minua, koska koen olevani jotenkin huonompi koska olen muiden silmissä epäonnistunut. Lähipiirissä näitä “ensin poika ja sitten tyttö” perheitä riittää. sukulaiseni ihannoivat näitä ääneen ja muistavat aina perään sanoa että teillä se ei oikein tuuri ollut myötä. Voi meitä raukkoja kahden lapsen vanhempia. Aivan järjettömän epäonnistuneita olioita jotka eivät tyttöä mennyt tekemään vaikka käsky kävi.
Jäätävää… Ei ollut onni myötä, pyh ja pah.
Ihan sairasta. En ymmärrä miten KUKAAN voi ajatella noin. Itselläni on kolme lasta, kaksi ensimmäistä poikia. Entisen parhaan ystäväni kommentti toisen lapsemme sukupuolen kuulleessaan oli VOI EI! Tämä on yksi (monista) syistä, miksi hän on nimenomaan entinen paras ystävä. Muilta en onneksi tällaista kuullut. Mutta kolmannen lapsen odotusaikana sitäkin enemmän “tytön tekoonko rupesitte?” Yms sekopäistä kommentointia. Itse toivoin lasta, jos sukupuolta olisi pitänyt toivoa, näin itseni kolmen pojan äitinä. Pojan olisin halunnut myös siksi, että olisin voinut näyttää ihmisille kuinka onnellinen olisin kolmannesta pojasta ollut, vastoin kaikkien odotuksia. No, sain tyttären. Olen hänestä äärettömän onnellinen, juuri niin kuin olisin pojastakin ollut. Ihmiset ovat typeriä.
Siis häh. Eihän tällästä voi olla! Tai voi kai sitten mutta en oo koskaan kuullu lähipiirissä et joku näin ajattelisi…
Nyt on kyllä pakko kommentoida. Itseäni ei muiden kommentit ole sinänsä hetkauttaneet, mutta rajat niille olen asettanut.
Ensimmäisen lapsen kohdalla anoppi niin kehui, että onneksi ei ole poika. On se hyvä, että esikoinen on tyttö. Ajattelin vain, että tyttö todennäköisesti hoitaa pikku sisarusta aikanaan helpommin. Toisen raskauden myötä hän oli näennäisesti iloinen. Kun h-hetki sitten koitti ja mies onnensa kukkuloilla soitti äidilleen, totesi tämä, että ei häntä sairaalassa tarvita, kun tuleehan minun äiti vauvaa kuitenkin katsomaan. Hän juhlii mieluummin omia synttäreitä yläasteikäisen tyttärensä tyttären kanssa. Mies oli tyrmistynyt vastaanotosta.
Pojan 1v synttärit olivat viimeinen kerta, kun näimme hänet. Hän toi koirillemme nakkeja ja sivuutti pojan täysin. Vuoden aikana hänen käytöksensä perhettä kohden muuttui. Totesin miehelle, että meidän lapset ovat samanarvoisia enkä anna kenenkään asettaa toista huonompaan asemaan ja vielä kun tämä tapahtuu isovanhemman kautta.
Tarina on pitkä ja kiemurainen. Ennen välien katkaisua tajusimme hänen olevan narsisti. Anoppi oli myös sitä mieltä, että serkkupoika olisi pitänyt abortoida. Tästä hän puhui vielä pojan ollessa 3-vuotias. Mitä lienee puhunut meidän perheestä muille.
Pointtina, että kaikkea ei tarvitse sietää. Jokainen lapsi on yhtä arvokas sukupuolesta riippumatta. <3
Kun aloin kahden pojan jälkeen odottamaan perheen kolmatta lasta, toivoin enemmän kuin koskaan ikinä, että kolmaskin olisi ollut poika. Ensinnäkin, koin jo osaavani sen jutun, poikien äitiä olemisen. Näin myös kierrättämisessä mahdollisuuden: polkupyörät, lelut, luistimet… En myöskään halunnut “niille prinsessan odottajille” sitä voiton riemua, kun “viimeinkin onnistuimme”.
Pienen tytön äitinä olen toki kiitollinen, että olen saanut tutustua myös tuohon tyttöjen maailmaan. Mutta sukupuolesta viis, persoonallisuuksiin olen enemmän heissä rakastunut!
Niin hirveää että ihan itku tuli… T. Ylpeä kahden pojan äiti
Törkeää kommentointia. Minunkin vanhempia säälittiin, kun kaikki neljä lasta olivat tyttöjä. Enemmän isä sai sääliä osakseen tästä “epäonnesta” kun ei saanutkaan autonkorjauskaveria. Nyt on kuitenkin isälläni onni olla kolmen pojan pappa
Noin just..mulla,se kans huono tuuri on ollutkin, kun se kolmaskin oli poika. Hirveetä kun on kolme ihanaa lasta.
Meillä kaksi poikaa ja kolmas lapsi tulossa, voi sitä “toivotaan että tämä on tyttö” kommenttien määrää. Toisestakin niitä oli sen verran, että muutamat itkut tuli itkettyä kun toinen lapsi ei poikana kelpaa.
Tyhmiä kommentteja on tullut, on mm. sanottu suoraan että ollaan pettyneitä jos kolmaskin on poika. Että pitää tehdä tyttö. Että meidän puolesta rukoillaan tyttöä. Kai meillä oli kirves sängyn alla jne. Arvioidaan vatsan muotoa ja raskausoireita: on sen oltava tyttö. Puhutaan prinsessavaatteista ja siitä miten menetän jotain jos en saa tyttöä.
Minulla on ollut vahva varmuus alusta asti kolmannesta pojasta, mutta minun lapseni ei ole pettymys, oli sitten kumpi tahansa. Kunhan kaikki menisi hyvin. Mutta ihan rehellisesti: jos olisi pakko valita, toivoisin kolmatta poikaa koska poikien äitiys tuntuu tutummalta. 🙂
Sen verran voin sanoa, että mistään et jää paitsi ilman tytärtä. Tai ei minusta ainakaan siltä tunnu neljän pojan äitinä. Olen tehnyt poikien kanssa kaiken sen mitä olisin työnkin kanssa tehnyt.
Aikamoista, itse kahden ja yhden enkelipojan äitinä kaikki ovat rakkaita. Joskus miettinyt huvikseen, että millaista olisi olla tyttölapsen äitinä poikiin verrattkain, mutta kaikki pojat olleet tervetulleita. Aika vain vahvistanut tätä.
Minulla on kolme poikaa ja täytyy todeta etten luultavasti olisi tytön kanssa edes osannut olla.
Olen selkeästi poikien äiti ja meillä on hyvät ja suorat välit.
Tyttöä olisin toivonut korkeintaan sen vuoksi , että mieheni olisi saanut kokea sen isä-tytär suhteen. Sillä minun pojat on selkeästi läheisiä minun kanssani. Isä olisi saanut sitten sen läheisyyden tyttären kanssa kun olen huomannut että niin se tuntuu menevän.
Minäkin koen suurimmaksi ja oikeastaan ainoaksi murheeksi enää nykyään sen, että mieheni ei saanut kokea tyttären isyyttä. Ennen kaikkea siksi koska hänellä on vain veli. Hän ei ole koskaan asunut samassa talossa pienen tytön kanssa. Vaikka hänestä tulisi joskus pappa tytölle, ei hän silti asu tytön kanssa koko elämänsä aikana.
Mitä te höpsöt haaveilette menetetyistä isä-tytärsuhteista!? :O Vinkkinä: ei kannata murehtia sellaista, mitä ei välttämättä tule koskaan saamaan!! Nimimerkillä: kokemusta on!
Minulla itselläni on kaksi poikaa, en toivoisi yhtään tyttöä, nämä kaksi ihanaa Vaahteramäen Eemeliä ovat juuri sopivat! 🙂
Sitten taas se kuuluisa, kaivattu isä-tytärsuhde. Minulla on aina ollut etäisemmät välit isääni! Isä oli paljon töissä, äiti enemmän läsnä. Äiti kyseli harrastuksista, huolehti vaatteet, ruuat ja muut. Toki isäkin yritti, käytiin kalassa, jne. Mutta koskaan en onnistunut saamaan isään yhtä läheisiä välejä, kuin äitiin. Edelleenkin äiti on se, jolle soitan kuulumisia – tai joka soittaa minulle. Äiti on se, jonka kanssa sovitaan kyläilyistä. Isäni on mukava, muttei koskaan niin läheinen, kuin äitini.
Eli älkää kuvitelko, että jokainen tytär automaattisesti olisi se isän tyttö!
Juu ei tietenkään 🙂 Mikään ei ole automaattista, se on varmaa 🙂
Olen ihan sanaton. Mitä ihmettä juuri luin? En oikeasti osaa sanoa tähän mitään, ainut tunne joka tästä tekstistä tuli, on se että eikö näillä tyttö-kommentoijilla itsellään ole lapsia lainkaan vai mikä ihme saa edes ajattelemaan että vauvan sukupuolella olisi noin suuri vaikutus?
Minä olen neljän pojan äitinä törmännyt näihin paljonkin. Jotenkin ahdistavaa miten paljon niitä saikaan kuulla aikanaan. Kommentteja heitti niin lapsettomat kuin lapselliset.
Siis hirveää. Miten joku voi ajatella tuolla tavalla ja sanoa vielä ääneen, mitä ajattelee. Itselläni esikoinen on poika, kuopus Tyttö, mutta olisin ollut aivan yhtä onnellinen kummasta vaan, varsinkin kun takana kuopuksen kohdalla olivat hedelmöityshoidot. Onneksi en ole itse kohdannut tuommoista asennetta kellään lähipiirissä, mutta tuntuu pahalta ajatella, että joku voi olla noin julma toisen rakasta lasta kohtaan. Ja toisaalta vielä hirveämmältä tuntuu ajatella, että voiko jollekin vanhemmalle olla pettymys, että lapsi on eri sukupuolta kuin olisi toivonut. Ja saako lapsi kärsiä sitten lopun elämänsä näistä odotuksista.
Toivon ettei kukaan jää märehtimään sitä, ettei saanut toivomaansa vaan jatkaa eteenpäin. Elämässä kun tulee eteen paljon asioita jotka ei mene suunnitelmien mukaisesti. Sitäpaitsi joskus se ei niin toivottu ja odotettu lopputulos voikin olla paljon hienompi ja ihanampi kuin mitä olisi koskaan voinut kuvitellakaan.
Ja meidän esikoinen oli tyttö, mutta anoppi viimeiseen asti toivoi poikaa. Kuullessaan sukupuolen tokaisi “en oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua”. Jätti myös kaiken tutustumisen vauvaan, koska “en oikeen tyttöjen kanssa osaa olla”. Nyt kun toinen lapsi on poika, niin suhtautuminen on täysin päinvastainen. Eli menee se näinkin päin ja kurjalta tuntuu tyttären puolesta.
Ja meidän esikoinen oli tyttö, mutta anoppi viimeiseen asti toivoi poikaa. Kuullessaan sukupuolen tokaisi “en oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua”. Jätti myös kaiken tutustumisen vauvaan, koska “en oikeen tyttöjen kanssa osaa olla”. Nyt kun toinen lapsi on poika, niin suhtautuminen on täysin päinvastainen. Eli menee se näinkin päin ja kurjalta tuntuu tyttären puolesta.
Pahinta on se kun tulee paha mieli oman lapsen puolesta. Meidän yksi läheinen sukulainen kirjoitti sukuun syntyneen tytön vauvakirjaan terveiset, että “VIHDOIN! Olemme sinua kaikki nämä vuodet odottanut.” Kyllä tuntui pahalta poikieni puolesta. Aivan kuin he olisivat olleet turhia.
Mä en enää olis tekemisissä jos joku noin sanoisi.
Tosin äitini tokaisi odotusaikana (emme halunneet tietää etukäteen sukupuolta) että ette te tyttöä osaisi kasvattaakaan. No meillä on nyt 2poikaa mutta pojilla vain yksi mummo. Jos äidilläni ei ole muuta sanottavaa kuin nälviminen joka lauseessa pärjään loistavasti ilman häntä.
Meillä perheessä naisia ja siskoilla tyttöjä. Meille tuli eka poika ja kyllä äitini alkuun köhi miten sitten osaa olla pojan kanssa jne…tuli laitokselle katsomaan ja syliin saatuaan sydän suli. Ei poika ollutkaan kummajainen vaan vauva kuten tyttökin. Ihmetouhua tuo sukupuolivouhaus. Kaikki yhtä arvokkaita.
Mä olen kokenut tuon saman myös tyttöjen kohdalla. Eka lapsi tyttö, niin tokasta automaattisesti “toivottiin” poikaa. Siis emme me itse, vaan tutut ja puolitutut. “Kyllä nyt näyttää poikamahalta”, “kyllä sieltä nyt se poika tulee” jne. Eipäs tullutkaan, lälläs lää ?
käsittämätöntä on joo… Meillä tuli kolmen pojan jälkeen se tyttökin. Suvun juhliminen vissisti haittasi omaa kiintymistäni tyttöön, olin pettynyt ja olisin halunnut lisää poikia. Tyttö on nyt jo murrosiässä ja ihan kiva, mutta ei mitenkään sen kivempi kuin pojat. Neljä veljeä on vissiin tehnyt poikamaiseksi. Hän ei käytä mekkoja, ei kampaa eikä meikkaa eikä me harrasteta mitään “tyttöjen juttuja” (mitä ne ovat?)
Äitee tapaa sanoa kun joku motkottaa siitä mitä pitäs antaa että “haluaminen on halpaa ja tahtominen on ilmasta” jättääpä keskustelun vielä siijen.
Samapa tämä minusta on voihan sitä kukin haluta mitä haluaa eihän tuo mitään maksa mutta kun elämä nyt ei vaan ole rakennettu niin että lapsia tilailtaisiin kuin postimyynnistä.
Sitä saadaan mitä tulee ja siihen ollaan tyytyväisiä. Biologiasta on turha narista.
Anna muiden hirnua tallissa eipä ne potkasemaan pääse. Ainoa millä on mitään väliä on se mitä itse ajattelet.
Josko joku tulee tuurista tai muustakaan vinkumaan niin sen kun sanot että jaa, itse kyllä sai juuri sitä mitä toivoin. Mieletön mäihä että sain kaksi poikaa, todennäkösyyskin sille on pienempi. Kyllä mulla munkki kävi. Nyt ei enää uskalla tehä kolmatta kun siitä kuitenki tulis tyttö.
Siinähän olis nieleskeltävää ?
Sukupuolella ei ole väliä. Pienet pojat, vaikka 7 veljestä, ovat ihania. Niin myös tytöt. Jokainen saisi olla onnellinen, jos saa elävän ja vieläpä terveen lapsen. Kaikilla ei tämä onni ole myötä. Itse koen itseni enemmän pojille sopivaksi äidiksi (ja opettajaksi), koska rakastan sitä ihanaa vilkkautta ja elämän iloa. Vaatteiden väreillä ei ole mitään väliä.
Mä myös hymyilin tyytyväisenä kun muut toivoi poikaa ja ite tiesin jo että se on tyttö.. ”Kyllä nyt on niiin poikamaha!” ”Mulla on semmonen tunne että nyt se on poika.” Varsinki yks sukulainen jota nähtiin ehkä kaks kertaa vuodessa toivoi ”niiiiiin kovasti poikaa”, ihan vitutti. Monta kertaa jossain sukujuhlissa oli puheena kun suvussa vaan tyttöjä että ”koskahan se poika oikein tehdään tähän sukuun.”
Ei onneksi omassa lähipiirissä ole tällaisia neuroottisesti tiettyä sukupuolta haluavia. Itse aikanaan kun esikoista odotin ajattelin, että on varmaankin poika kun tuntui että muutkin saa poikia suvussa (tosin aika yksipuolisesti ajattelin, kun toisella puolella sukua on kyllä sitten niitä tyttöjäkin) ja olin hoitanut vain poikia. Kun sain tietää, että tyttö tulee mietin, että miten tyttöjen kanssa ollaan, osaanko edes ?. Toinen oli sitten poika, ja tähän sitä piti lapsiluvunkin jäädä… Ei oikeastaan ole kukaan toivonut mitään tiettyä sukupuolta onneksi, jos olisi joku maanisesti sitä mieltä että pitää olla sitä tai tätä, en kyllä jaksaisi kuunnella. No, kolmas ilmoitti yllättäen tulostaan 6 vuotta keskimmäisen jälkeen. Päätettiin ettei kysytä ultrassa sukupuolta. Itse olin ihan varma, että poika tulee kun mahan muodosta yritin arvailla. Vaan tulikin toinen tyttö ? Ihan hyvä, on serkusparvessa edes se kaksi tyttöä kun kaikki muut onkin poikia. Mutta mulle olisi ollut ihan sama onko tyttöjä vai poikia.
Minulla on kaksi poikaa ja kaksi pojanpoikaa, kaikista olen onnellinen. Miehen puolelta suku on poikavoittoinen, miehelläni on veli ja hänellä poika, serkuista suurin osa poikia.
Minulle sanottiin kuopuksen synnyttyä “voi sinua raukkaa, kun et tyttöä saanut”. Sanojalle sanoin että yhdestä isästä lähtee vain yhdenlaisia lapsia. Kenellekään ei kai ole tullut mieleen, että “syy” on miehessä, jos ei suvun tai tuttavien mieleistä lasta tule, on vain tyttö- tai poikasiittiöitä ja toisilla on yhtä lajia enemmän tai ovat vilkkaampia liikkumaan. Äidistä vastaavasti riippuu syntyykö yksi, kaksoset, kolmoset jne.
Olkaa onnellisia, että olette saaneet lapsia, tyttöjä tai poikia, kaikki ovat arvokkaita. Kaikille ei sitä onnea suoda ja se jos mikä on raskas taakka lasta toivoville. Sukulaisten sanomisista ei kannata välittää, vaikka se sattuukin.