Bongasin somessa keskustelua siitä, että miten kotityöt jakaantuvat kenenkin perheessä naisen ja miehen (tai yleensäkin kumppaneiden) kesken. Tulin pohtineeksi, että meidän kotona kotityöt tehdään melko tasaisesti, se kumpi on kotona siivoaa, hoitaa lapset ja tekee ruokaa. Molemmat olemme paljon kotona, sillä kummankin työrytmi sen mahdollistaa. Usein siis molemmat tekevät jotain.
Myönsin kuitenkin samalla, että miehelläni taitaa olla kaiken kaikkiaan enemmän hommia, sillä on paljon sellaisia juttuja, joita vain hän tekee. On totta, että muut kotitytöt jakaantuvat niinä päivinä enemmän sitten minulle, jos mieheni tekee näitä muita hommia (joita minä en tee), joten kokonaisuudessaan kotityöt jaamme varmasti lähelle 50-50.
Monessa perheessä on varmasti samanlailla. Toisaalta minä olen sitä mieltä, että aivan sama, miten kotityöt jaetaan. Vaikka toinen tekisi kaikki kotityöt ja toinen ei mitään, ei siinä ole ongelmaa, JOS molemmat niin aidosti haluavat tehdä.
Tiedän muuten perheen, jossa nainen tekee kaikki päivittäiset kotityöt, mutta hassua on se, että mies haluaisi tehdä niitä myös. Hän haluaisi tehdä ruokaa ja ehkä vähän siivota ja sisustaakin, mutta ei saa siihen valtuuksia. Kodinhoito on naisen tahdosta täysin hänen hallussaan. Ja toki on varmasti niitäkin perheitä, joissa nainen hoitaa kaiken ja toivoisi puolestaan, että vastuuta jaettaisiin enemmän kotona molemmille. Ja toisinkin päin. Nämä eivät ole hyvä juttu, koska omassa kodissaan pitäisi jokaisen saada myös tehdä niitä kotitöitä, mistä tykkää ja ne, mistä ei kukaan pidä, pitäisi jakaa tasaisesti. Tietysti huomioiden myös se, että jos toinen on kotona kokonaan, niin tottakai sitä aikaa kotitöiden tekemiselle on enemmän, kuin sillä joka käy työssä.
Lue myös: Ihmemaan mutsi blogi -Haluan itse hoitaa kodin
Näitä kotitöitä minä en tee
Jokatapauksessa, tämän keskustelun kirvoittamana mietin oikeasti kuinka hassua on, että on joitain kotitöitä, joita minä en vain koskaan tee. Ne kaikki eivät edes ole sellaisia, mitä en osaisi tai fyysisen voiman vuoksi pystyisi tekemään. Osa on sellaisia, joita en halua tehdä ja osa sellaisia, jotka on vaan selittämättömästä syystä lipsahtanut mieheni aina hoidettavaksi. Olisi hauska nähdä teiltä muilta tämmöinen samanlainen lista.
En koskaan…
En koskaan hae posteja. Oikeasti, en. Ainoastaan, jos mieheni on vähintään viikon pituisella reissulla, niin silloin saatan kerran postit hakea. Mutta tavallisessa arjessa en niitä hae. En tiedä miksi, mutta tämä on vaan jotenkin jäänyt miehen hoidettavaksi?
En koskaan huolla autoa. En esimerkiksi vaihda ikinä talvi- tai kesärenkaita. Ei tähänkään järkevää syytä ole, yhtälailla minä voisin sen homman opetella ja tehdä. Toisaalta mieheni tekee auton huollot niin näppärästi, että helpommalla me näin pääsemme.
Lue myös: Ekosiivous, jokaisen ihmisen mahdollisuus
En koskaan vaihda lamppuja. Osaan kyllä vaihtaa lamput, tottakai. Mutta mieheni tietää parhaiten missä on uusia käyttämättömiä lamppuja täällä meillä kotona ja toisaalta myös ylettyy paremmin kattolamppuihin, joten jotenkin sekin homma on jäänyt hänelle.
En koskaan avaa viemäreitä. Se on vaan niin ällöä. Kyllä, tässä asiassa olen vähän hienohelma. Mieheni kykenee tekemään sen homman ilman oksennusrefleksiä.
En koskaan korjaa rikkinäisiä asioita talosta. No meillä tosiaan mieheni rakensi koko laajennuksemme, on sanomattakin selvää, että hänellä pysyy vasara kädessä paremmin kuin minulla. Olen joskus koittanut laittaa taulua seinään, mutta löin siihen jonkun väärän ruuvin, mikä rikkoi seinän ja sain satikutia.
En koskaan pese ikkunoita. En vain pese. En voi sietää sitä hommaa. Katson mielummin vaikka likaisia ikkunoita vuosi tolkulla kuin lähden niitä pesemään. Mieheni sitten ne usein peseekin, kun häntä alkaa likaiset ikkunat ärsyttämään. Jos hänkään ei pesisi, niin varmaan tilaisin pesun jostain ulkopuolelta.
En koskaan pese saunaa tai suihkutilaa. Tai no ehkä joskus aniharvoin olen pessyt, mutta sekin on jäänyt meillä sellaiseksi hommaksi minkä mieheni pääasiassa tekee. Ei syytä tähänkään, niin vain on käynyt. Ehkä häntä ärsyttää sotku niissä tiloissa aikaisemmin kuin minua.
Ennen en koskaan leikannut meidän poikien kynsiä, se oli mieheni homma. Ensimmäiset 10 vuotta taisin olla tekemättä sitä ikinä. Nyt se on kääntynyt minun hommakseni, tämä tapahtui varmaan silloin kun Pekka rakensi taloa ja vaihtoehtoja ei ollut. Nykyään minä teenkin sen aina.
Tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti
Tietysti on myös olemassa juttuja, joita mieheni ei tee koskaan…kuten leikkaa lastemme hiuksia tai siivoa pupujen koppia. Mutta pakko myöntää, että tämä lista on paljon lyhyempi, kuin lista toisinpäin 😉 Ehkä voisin lisätä hieman tekemisen kirjoani tässä talossa.
Lue kotitöistä myös näistä blogeista:
Yli Pyykkivuorten –Maksamme koululaisillemme kotitöistä
Desire Nyman –Miehen “yksi kippo” on naiselle kymmenen
Munakoisoni ja minä –Mieheni ei tee laisinkaan kotitöitä
Meillä hukuttaisiin siihen itseensä jos en tekisi kaikkea mitä pystyn.. jos viemäri menee tukkoon minä avaan sen. Jos pitää roskat viedä, posti hakea, käydä kaupassa (niin että kaikki saa syödäkseen) minä teen sen. Jos jokin hajoaa ja se on korjattavissa minä teen senkin. Jos lamppu palaa minä 160cm tumppi vaihdan senkin kun liki 2m mies istuu mielummin vaikka pimeässä..
Vaikka lattiat olisivat täynnä pieniä kiviä (on ollut) nekään eivät häntä häiritse. Ei myöskään tiskivuoret ja siitä tulevat hajut miestä hetkauta.
Kolme viemätöntä roskapussia odottaa rivissä keittiössä, lopulta minä vien nekin. Renkaat vaihdan itse autoonikin. Lapsellamme ei olisi edes vaatteita jos en niitä hankkisi. Ja aina kun tulee mahdollisuus hän menee sänkyyn makaamaan ja selaamaan puhelintaan.
Kun mies elää perheessä täysin itselleen eikä ole valmis tekemään mitään itse perheen hyväksi. Aina on joku selitys tai syy en tiennyt, en huomannut, en ehtinyt, viikonloppuna sitten (suomeksi ei koskaan), selkä oli kipeä, ei löytänyt sopivia kenkiä, nukahti ”vahingossa” jne.
Ja tämä äiti on todella väsynyt. Puhuminenkaan ei auta koska hänen mielestään mitään ongelmaa ei ole tai vaihtoehtoisesti aina löytyy jokin ”looginen” selitys miksei voi/pysty tai kykene.
Olkaa tyytyväisiä niistä miehistä jotka tekevät asioita. Tällainen patalaiskan siivottoman miehen irvikuvan kanssa ei ole elämä kivaa.. siksi mietinkin kauan jaksan..
Kysymys, en halua ilkeillä tai lyödä vyön alle, mutta pakko kysyä nyt kun on tilaisuus. Olen aina ihmetellyt naisia (ja miehiä, jos tilanne on toisinpäin) jotka elävät pitkässä parisuhteessa, hankkivat lapsia, menevät. naimisiin ja sitten ovat tuossa tilanteessa kuin sinä nyt. Eikö kumppanin välinpitämättyys ja laiskuus ole todellakaan tullut esille jo seurustellessa? Yhteen muuttaessa? Joskus aiemmin? Vai muuttuuko mies todellakin yllättäen tuollaiseksi 10 yhdessäolovuoden jälkeen? Koska jos hän olisi aina tuollainen ollut, ja sinä et tuollaisen kanssa viihdy, niin miksi ihmeessä olette yhdessä?
Kaikkea hyvää sinulle, toivon, että tilanne kääntyy parhain päin, oli se sitten mitä tahansa.
Ei, ei hän ole ollut aina tällainen. Siinähän se juttu onkin. Muutos on tullut viimeisen 5 vuoden aikana hiljaa hiipien. Kun on ollut kauan yhdessä – ei myöskään halua luovuttaa ihan pikku seikkojen takia. Kunnes sitten pienistä asioista tuleekin isoja on pakko pohtia onko suunta enää molemmilla sama.
Se on hyvä ihmetellä – ei siinä mitään. Niin olisin minäkin ihmetellyt aikanaan jos ei olisi omalle kohdalle sattunut. Nämä on sellaisia asioita jota harvemmin osaa ajatella ennen kuin sattuu omalle kohdalle. Harvemmin asiat ovat vain yhden sattuman summa.
Ikävää, että hän on muuttunut niin paljon. Ymmärrän hyvin, että siinä vaiheessa kun perhe on perustettu ja on yhteinen historia, niin pois lähteminen ei ole sama juttu, tai ainakaan mitään kevyttä.
Pystyisitkö joku kaunis päivä vaan lopettamaan tekemisen? Esim siivoamisessa?
Meillä mies tekee siinä missä minäkin, mutta olen huomannut, että jos olen jossain matkoilla ja tulen kotiin, niin hän hoitaa vieläkin enemmän asioita kuin ennen. Jotenkin kun joutuu/saa olla yksin johtamassa orkesteria hetken, niin se “jää vähän päälle.” Mietin, että voisiko tällaista kokeilla? Menisit johonkin viikoksi ja mies hoitaisi AIVAN KAIKEN. Kun tulisit takaisin, niin olisiko siitä siteen helpompi jatkaa yhdessä?
Henkinen yksinhuoltaja, tarinasi oli kuin omani. Päätin ottaa eron. Kaksi vuotta omillani ollut, enkä päivääkään ole katunut.
Kannattaa passittaa ne sohvalla elämänsä ohi i
Uinuvat siipat testosteronimittauksiin. Ja käydä lukaisemassa vähän tuolta tohtori Googlen puolelta.
Itse törmäsin tähän terveysfatkaan vasta eron jälkeen. Mutta siltikin hyvä näin. Kolmisen kuukautta nyt uudessa parisuhteessa, jossa kumppani jaksaa pysytellä hereillä ja tekee asioita aktiivisesti, sekä ajattelee omilla aivoillaan.
Mietin tässä kauan ja pyydyin siihen, että ainut asia mitä en tee on poikien hiustenleikkuu. Mies vaan on niin saamaton, että saisin varmaan viemärin aukasua tai lampun vaihtamist odottaa vuoden päivät.
Minä käytän autot huollossa ja katsastuksessa, mies sentäs oman pikkurättänän renkaat vaihtaa, mun tila-auton renkaat vaihtaa rengashotelli.
Minä putsaan viemärit ja vaihdan ilmanvaihtoventtiilit.
Talo hukkuis sananmukasesti pas…n jos odottaisin, että jotain siivoaa.
Ja jos ihmettelee, kyllä olen miettinyt avioeroa monasti. Viimeiset 4vuotta on mennyt syöpäsairasta lasta hoitaen ja kotia pyörittäen sairaalajaksojen lomassa, niin ei ole ollut aikaa moiselle toteutukselle. Mutta nyt on muutoksen aika, pikkuhiljaa olen alkanut elää ns. omaa elämää avioliiton sisällä (en tarkoita uutta suhdetta enkä pettämistä).
Se, että mies ei edes pitkien sairaalajaksojen aikana ole saanut kotona mitään tehtyä (paitsi nyt jokapäiväiset toimet) on ollut todella raskasta. Itse tulin kotiin päiväksi muutamaksi ja kaikki aika meni kotitöihin… Koti oli kuitenkin pakko olla siisti ja pöpöistä vapaa kun lapsi osastojaksolta kotiin palasi.
Olkaa onnellisia jos mies tekee kotona muutakin kun katsoo ruutua.
Kuulostaa kyllä ikävältä tilanteelta, onko tuo tapahtunut jotenkin pikkuhiljaa huomaamatta, vai onko miehesi aina ollut sellainen, ettei ole tehnyt osuuttaan kotona? Tsemppiä sinne teidän arkeen ja toivottavasti tilanne muuttuu paremmaksi tavalla tai toiselle.
Kyllä! Tiedän varsin hyvin sen tunteen, kun mies on kotona vain koriste tai rasite lähinnä. Olemme kokeilleen erilläänkin oloa. Mies on luvannut parantaa useita kertoja.
Olen huomannut, että teen ja ressasin monia asioita vähän turhaa. Varsinkin kun lapset oli vielä pieniä ja päivät meni jatkuvassa univajeessa.
Olen lopettanut hössötyksen sekä kaiken etukäteen valmistelun/metatyön tekemisen ellei se ole välttämätöntä. Nyt kun en miehelle valmiiksi ole kaikkea ajatellut (jottei hänen tarvitse rasittaa aivojaan) olen huomannut positiivisia vaikutuksia. Lisäksi tietenkin naisen pitää tasaisin väliajoin muistuttaa ihan suomeksi ja selkeällä äänellä ilman tunnekuohuja; tämä perhe on yhteinen, yhdessä hankittu, yhdessä huolletaan. Siinä vaiheessa jos mies on eri mieltä, voi käyttää ovea. Jos taas muistuu mieleen, että tosiaan, olin lapsen tekohetkellä samaa mieltä, voi näyttää sen käytännössä jollain tavalla. Puheen tasolla ei riitä, että on samaa mieltä. Meillä jakaantuu niin, että mies tekee ne työt, mitkä ei vaadi liikaa ajatusta eikä nosta ressitasoja. Eli hän kokkaa (puhuu puheluja samalla napit korvilla) ja tekee viikkosiivouksen (puhuu puhelimessa). Nukuttaa lapsen (nukahtaa itse), vie roskia ja pesee ikkunoita (muutaman kerran vuodessa).
Minä teen kaiken muun. Samalla tavalla minäkin viikkaan pyykit kun katson sarjaa, Nukutan lapsia ja katson sarjaa. Mutta sitten kun pitää oikeasti alkaa ajattelemaan, kuten lasten koulutehtävät, palaverit, lääkärikäynnit, ruokakauppa, auton huolto, vaatteiden ostaminen oikeassa koossa/oikeanlaisilla ominaisuuksilla, niin tässä kohtaa miehellä ei riitä ilmeisesti keskittymiskyky. Ruokakaupasta tulee ehkä vain yhden ruuan ainekset, kaupasta tulee väärän kokoisia vaatteita, palaverista ei muista ainuttakaan asiaa ja lääkärireissut jää tekemättä/ unohtaa. Joten järkevintä on siis jakaa työt sen mukaan, miten ne parhaiten pystyy hoitamaan. Olisi minustakin mukava jos mies pystyisi näihin kaikkiin. Toisaalta vaikka ennen avioliittoa sovittiin, että työt tehdään 50/50 niin ei miehellä ilmeisesti kuitenkaan ollut käsitystä siitä työn määrästä, mikä liittyy perhe-elämään. Luulenpa, että se sama ongelma on aika monella. Annan siis anteeksi hänelle jo etukäteen, ettei hän pysty kaikkeen. Toisaalta hän tietää, että minä pärjään myös ilman häntä, joten hän osaa arvostaa sitä taitoa mikä minulla on. Sanoo sen myös ääneen. Sanoo senkin ääneen, että hänen lapsillaan on hyvä äiti. Minusta se on aika paljon, jos mies arvostaa vaimon panosta. Kyllä minäkin voin huomata hänessä ne hyvät asiat ja muistaa kehua niitä. Hän on loistava kokki. En koskaan yllä samalle tasolle. Hän on nopea ja tehokas siivooja. Hän on palvelualtis ja mielellään kantaa minulle ruuat nokan eteen/sänkyyn/sohvalle. Minä huomaan sen ja kiitän joka kerta.