Minulla on vain yksi lapsi. Ja ainoaksi jää. Ihmettelen suuria perheitä, joissa lapsia syntyy liukuhihnalla, isommat hoitavat pienempiä ja vanhemmat on aivan loppu. Eikö jokaisella lapsella olisi oikeus olla ainoa lapsi perheessä ja saada vanhemman tai vanhempien jakamaton huomio?
Ainoa lapsi ei jää paitsi mistään
Suurperheissä jää väkisinkin lapset vailla huomiota tai ainakin suurimman osan ajasta. Minä voin tarjota omalle lapselleni jakamattoman huomioni. Rahallisesti pystyn antamaan hänelle enemmän kuin suurperheessä. Hän voi harrastaa hieman kalliimpiakin lajeja eikä tarvitse sanoa, että tuota et voi harrastaa, koska se on niin kallista. Minulla ei ole suuret tulot. Olen yksinhuoltaja, mutta silti pystyn tarjoamaan lapselleni sellaiset harrastukset, joita en voisi, jos minulla olisi enemmän lapsia.
Ystäväni perheessä on useita lapsia ja tuntuu, että kun synnäriltä on palattu, ollaan samantien suunnittelemassa uutta käyntiä. Hulluutta sanon minä! Sumentuuko meidän naisten päät, kun saamme lapsen? Tehdäänkö suurperhe vailla järkeä, vauvahuuruissa? Entä, kun havahdutaan siihen, että mitä olenkaan mennyt tekemään? Masennus, uupumus ja väsymys iskee. Onko silloin varaa valittaa, jos itse on tehnyt huuruissa älyttömiä päätöksiä?
Toki uupumus voi iskeä minuunkin, sitä en kiellä. Mutta helpommin hommat kasautuvat monilapsisessa perheessä ja vanhempi yksinkertaisesti hukkuu alle.
Lue myös: Apua löysin poikani huoneesta kondomin! Teinipojan seksielämä
Raskaus sumentaa äidin mielen
Pitäisikö neuvolassa jo ensimmäisen raskausajan aikana varoittaa tällaisesta järjen sumentumisesta? Kahden vanhemman perheessä ymmärrän toki, että on kaksi lasta saatettu maailmaan. Tällöin molemmille lapsille on se toinen vanhempi aina olemassa. Ja en todellakaan tarkoita tällä kirjoituksella, että lapset tulisi kasvattaa pumpulissa, vailla sääntöjä. Enkä todellakaan sitä, että lapsi paapotaan pilalle jakamattomalla huomiolla.
Olen yksinkertaisesti sitä mieltä, että jokaisen lapsen oikeus on lähtökohtaisesti saada tarpeeksi huomiota aikuiselta, jotta hänestä kasvaisi fiksu aikuinen. Ainoasta lapsesta ei todellakaan kasva itsekeskeistä aikuista, jos hänet osaa oikein kasvattaa. Toki on niitä superäitejä, jotka pystyvät tarjoamaan kahdeksalle lapselleen jokaiselle tarpeeksi huomiota, mutta onhan se nyt sanomattakin selvää, että suurin osa ei pysty. Usein kuulee suurperheiden lapsilta (aikuisena), että huomiota ei saanut niin paljoa kuin olisi tarvinnut. On jaettu tavarat ja huoneet ja vanhempien rahat aina loppu.
Missä on järjen ääni silloin, kun me naiset perustamme perheitä!?! Minun mielestä tällainen taho pitäisi olla olemassa, joka varoittaa meitä silloin, kun oma järki ei toimi. Jokaiselle lapselle pitäisi antaa paras mahdollinen lähtökohta elämään, olla se vanhemman silmäterä. Lapsen tarpeet aina etusijalle, jotta hänestä kasvaa tasapainoinen aikuinen.
Onko tosiaan olemassa vain kaksi puolta, ainut lapsi ja suurperhe?
Itse koen sisarukset rikkautena, en tyyppeinä jotka veisivät minulta jotain.
En itsekään ymmärrä perheitä joihin lapsia tulee tuon tuosta mutta miten olisi kolme lasta fiksuin ajan välein, ei kuulosta hullulta minusta. Minusta on elitistä jos lapsella pitää olla ‘kalliita’ harrastuksia ja sulaa hulluutta, se että tietoisesti ajatellaan lapsen jatkuvasti tarvitsevan aikuisen jakamatonta huomiota. Kun lapsi kasvaa isommaksi se sisarus on usein luotettava henkilö jonka kanssa jakaa asioita. Puhumatta siitä hetkestä kun tulee aika päättää vanhemman hoidosta ja kohtalosta, kuka sitä taakkaa silloin jakaa?
Jakaahan voi niin hyviä kuin huonoja asioita.
Ai kamala! Etenkin me monikkoäidit kun päätetään tehdä monta lasta kerralla. Suosittelen kirjoittajaa avaamaan mieltään vähän ja ajatella mitä jos sen yhden kullannupun kohdalla olisi tullut kaksi tai kolme? Olisiko “ylimääräiset” jääneet synnärille. Joku “huuruinen” äiti olisi varmasti ottanut omaksi ?
Tekstin tarkoitus taisi olla vain provosoida muita, muussa tapauksessa Olipa itsekäs teksti – minä tein oikein ja katsokaa minusta mallia. Samalla voisi ajatella ettei yksinhuoltajan kannata tehdä lasta koska lapsi jää jotain paitsi. Eiköhän jokainen päätä itse lapsistaan ja ulospäin näkyvä kuva ei aina ole koko totuus. On myös monia yhden lapsen vanhempia jotka ovat halunneet toista koska ovat kokeneet lapsensa jäävän paitsi monesta ilman sisarista. Ja myös monia monilapsisen perheen lapsia jotka kokevat ison perheensä lahjana ja rikkautena. Tällainen äitien välinen syyllistäminen ja itsensä korostaminen saisi jo loppua nykyajan Suomessa.
Huhhuh! Sarveiskalvoni palavat! Toivon todella että Suomessa ei päästettäisi peruskoulusta ennenkuin yleissivistys ja yksinkertainen ymmärrys on sillä tasolla että tämmöistä ei tarvitse kenenkään lukea. En ihmettele Pisan tuloksia yhtään enää. Tyhmyys (en nyt tarkoita haukkumaksi vaan todellista tyhmyyttä, pöljyyttä, yksinkertaisuutta) lisääntyy. Onneksi, täytyy sanoa tässä tapauksessa, he eivät lisäänny kuin yhdellä.
Jos tyhmät lisääntyisivät vain yhden lapsen verran ja älyköillä olisi suurperheet, olisi Pisan tulokset huimassa nousussa….
Onni onnettomuudessa ettei sinulla ole parisuhdetta, etkä voi lisääntyä enempää. Tai ainakin se on vaikeampaa. Tuollainen kapeakatseinen ajatusmaailma on erittäin surullista ja itsekästä. Lapsilukumäärä on jokaisen henkilökohtainen asia, eikä sitä tarvitsisi kenellekään joutua perustelemaan tai puolustelemaan, oli niitä lapsia sitten yksi tai kymmenen
Ja mitä rahaan tulee, se että on suurperhe ei tarkoita sitä ettei lapset saisi harrastaa kalliitakin lajeja.
toivottavasti kukaan ei vakavissaan tätä tekstiä lue, ihan naurettavaa. toivon että provo vaan, eikä kukaan ajattele noin oikeasti
Olen itsekin yh, ollut alusta asti. Tunnistan jollain tasolla ajatelleeni aikaisemmin noita aivan samoja ajatuksia. Mutta minulla ne ainakin johtuivat riittämättömyyden tunteesta. Halusin tehdä kaiken viimeisen päälle, olla täydellinen äiti. Viihdytin lastani koko ajan, tarjosin kehittävää tekemistä jatkuvasti ja olin seuraneitinä 24/7. Kotityöt tein aina vain lapsen nukkuessa. Rakastan lastani niin äärettömän paljon. Ajattelin että vain paras käy. 100% panostus minulta. Ja kun olin yksin, se tarkoitti, että olin koko ajan stressaantunut. Aika ei vaan riittänyt vuorokaudessa. Siitä heräsi ajatus ettei minusta riittäisi kahdelle lapselle, että lapseni jäisivät jostain paitsi, jos joskus hankkisin toisen. Useamman lapsen kanssa eläminen tuntui vain fyysisesti mahdottomalta. Silti näin isoja perheitä ja mieleen hiipi ajatus että olinko huonompi äiti kuin nuo suurperheiden pyörittäjät. Minusta tuntui että hädin tuskin selvisin yhden kanssa. Vaihtoehtoja oli siis mielessä kaksi. Joko minä olen huonompi äiti kun minusta riittää vain yhdelle, tai sitten he ovat vielä huonompia ja heillä ei oikeasti riitä aika lapsilleen (mitä pelkäisin itselleni käyvän useamman lapsen kanssa).
Uskon että tällä kirjoittajalla voi olla hyvinkin samanlaisia ajatuksia. Haluaisin vain sanoa sulle AP, älä suorita äitiyttäsi ja elämää. Hellitä vähän ja opi nauttimaan perhe-elämästä. On nimittäin olemassa kolmaskin vaihtoehto. Nimittäin se, että lapsen kasvaessa huomaat, että sinun ei tarvitse suorittaa 100% koko ajan. Kun otat askeleen taaksepäin silloin tällöin, huomaat että lapsi osaa leikkiä yksinäänkin hetken (ja se kehittää luovuutta!). Lapselle tekee hyvää myös vuorotella ja oppia odottamaan hetken vuoroaan (taitoja joita sisaruksen kanssa oppii). Lapsi saa kavereita ja kaipaa heidän seuraa koko ajan enemmän, kouluiässä lapsi saattaa leikkiä koko päivän kavereiden kanssa ulkona. Sinun roolisi pienenee ajan kanssa, kohta jopa huomaat että sylisi on tyhjä. Anna aikaa itsellesi. Jos et edelleenkään halua toista lasta kun ainokaisesi kasvaa ja itsenäistyy, se on ihan ok. Mutta ethän arvostele muita heidän valinnoistaan? Muista ettet todella näe heidän elämäänsä, kotiensa sisäpuolelle. Suurperhearki voi olla tosi antoisaa ja rakkaudentäyteistä kaikille perheenjäsenille.
Itse olen kokenut sisarukseni äärettömänä rikkautena. Eritoten siskoni. Me ymmärrämme toisiamme ilman sanoja, pelkästä katseesta. Hän on heti lapseni jälkeen seuraavaksi tärkein ihminen minun elämässäni. En vaihtaisi häntä pois mistään hinnasta. Sen takia olisin äärettömän surullinen jos lapseni jäisi ainoaksi lapseksi. Koska olen yksin, joudun paljon tarkemmin miettimään mikä olisi sopiva ikäero (että aikani ja energiani riittävät). Mutta minulle ei ole vaihtoehto olla hankkimatta toista lasta. Riittämättömyyden tunteesta huolimatta.