Olen käynyt kerran elämässäni baarissa, silloinkin join limua. Olen kerran ollut humalassa, se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun käytin runsaasti alkoholia. En viihdy myöhään ulkona, omistan muutaman läheisen ystävän sekä upean miehen. Opiskelen vielä, onneksi valmistun kohta. Muut haaveilevat opiskelujen jälkeen menevänsä yliopistoihin, minä haaveilen olevani äiti.
Haaveeni nuoresta äiteydestä ei alkanut katsottuani Toisenlaisia teiniäitejä, se on ollut aina minussa. Olen aina tienyt tahtovani lapsia ennen, kun olen 25-vuotias. Vuosi sitten se vain vahvistui ja kokoajan on vahvistunut lisää. Vuosi sitten se ei ollut edes ajatuksena mahdollinen, nyt se on ja haaveen eteen on tehty konkreettisia muutoksia. Lopetin ehkäisypillerit ja aloin kehittämään itseäni suuntaan millainen tahdon olla lapselleni. Mahdollisimman hyvä. Maailman paras.
Lue myös: Olin raskaana tietämättäni ja jouduin suoraan synnyttämään. Ihmepoika Ilmarin tarina
Pilaanko elämäni?
Moni ajattelee minun pilaavani elämäni. Minä tiedän saavani elämääni jotain sellaista, mitä en tule baareissa saamaan enkä juhlimalla yömyöhään. En ole sellainen ihminen, olen perheihminen. Tämä on vain vahvistunut, kun olen tehnyt lastenhoitokeikkoja eri perheille. Rakastan lapsiperheen arkea ja sen tuomia rutiineja. Ne tekevät minut onnelliseksi. Lapsen kanssa istua aamupalalla, lähteä vaunukävelylle ja lepäillä hänen kanssa sängyllä ottaen päikkärit. Rakastan jopa kakkavaipan vaihtamista. Tietenkin tiedän ettei se ole aina näin siirappista vaan tulee itkua, huutoa ja väsymystä. Silti koen hyvien asioiden voittavan pahat kirkkaasti.
Yhteinen haave
Rakastan katsoa, kun mieheni on lasten kanssa. Hän on niin hyvä. Kun katsoin häntä ystäväni lapsen kanssa koin, että tämä on se, mitä tahdon. Tahdon hänet ja meidän perheen. En mitään muuta. Meidän perhe on jo nyt kokonainen, mutta siihen mahtuisi esikoisemme tuomat ilot ja surut. Olemme yhdessä paljon keskustelleet, mitä kaikkea tahtoisimme lapsellemme, mikä hänen nimeksi tulisi, keitä tahdomme kummeiksi, mitä jos sikiö olisi kehitysvammainen, paljon rahaa tulisi menemään ja miten pärjäisimme. Ja olemmeko oikeasti valmiit jättämään “nuoruuden” taakse. Vastaus on helppo, meillä se ei jää taakse. Siihen vaan tulee yksi ilo lisää. Yksi syy kokea ja seikkailla. Kumpikaan meistä ei ole baari-ihminen vaan haaveilemme siitä, kun joskus lapsemme kanssa käymme ulkomailla ja Muumimaailmassa. Miten katsomme hänen riemua, mikä on käsin kosketeltavaa. Miten tuo pieni ihminen on meille maailman tärkein ihminen.
Tahdon olla äiti. Tiedän olevani tulevaisuuden lapselleni maailman paras äiti, vaikka olisin nuori äiti.
Siitä vaan sitte ? parempi ne muksut on nuorena saada. Itse sain esikoisen 22-vuotiaana ja sen jälkeen 3 lisää. Kaikki alta 30v. Sen jälkeen olen opiskellu uuden ammatin ja nyt työelämässä. 10 vuotta olin lasten kanssa kotona. 36 vuotta on nyt ikää ja olen iloinen et lapset on saatu eikä itsekään ole ikäloppu kun ovat täysi-ikäisiä ?