Minä myönnän olleeni aiemmin erittäin ärsyttävä nalkuttaja, kunnes tajusin, että pitäiskö hiukan höllätä! Meillä naisilla on tapana ottaa ohjakset siinä vaiheessa viimeistään, kun perhettä aletaan perustamaan. Usein jo aiemmin, kun muutetaan yhteen. Onko se sisäänrakennettua, että me alamme päällepäsmäröimään ja ohjailemaan sitä toista puoliskoa? Sitten huomaamatta siirretään se myös lapsille, varsinkin pojille.
Lue myös: Olenko äiti? Vaikka en saanut pitää lapsiani?
No anna äiti tekee ja ei tuosta nyt kuitenkaan mitään tule. Ehkä se kärsivällisyys vaan loppuu ja emme jaksa odottaa, että toinen harjoittelee omaan tahtiin. Nopeammin pääsee, kun tekee itse. Miehen lapsuudessa on ollut ehkä sitten sama juttu, että äiti tekee puolesta ja on helpompi myös aikuisena antaa naisen johtaa laivaa. Mies taipuu hiljaa naisen tahtoon. Vai onko se sitten niin, että miehen tahti on eri kuin naisen ja nainen ei jaksa odottaa, että tapahtuu? On sekin kyllä ärsyttävää ja miehenkin pitäisi osata puolestaan tulla vastaan ja tehdä ehkä asioita hieman nopeammalla aikataululla, kun tietää, että vaarana on se kamala nalkutus!
Itse kuitenkin tulin siihen päätelmään, että höllään nyt tahtia ja rauhoitun. Kyllä ne asiat sitten aikoinaan tapahtuu, kun annan miehen tehdä omaan tahtiin ja omalla tyylillä. Hitto, miten vaikeeta on ollut, mutta sitten, kun vaan päättää tehdä niin, ei se olekaan kamalan vaikeaa. Suosittelen kokeilemaan. Omat pojat ovat jo teini-ikäisiä ja nyt huomaan, missä mamma meni metsään. Tosin teineille on taas toisaalta helppo perustella, miksi heidän tulisi osata tehdä tietyt hommat, varsinkin aikuisena ja ne kuuluu yhtälailla heille, kuin heidän tuleville puolisoille. Molemminpuolista kunnioitusta voi vielä vaatia teini-iässä. Koskaan ei ole liian myöhäistä.
Äiti relaa jo!
Haluaisin kuitenkin, että pojat saisivat olla tasavertaisia kumppaneita. Helpottaa huomattavasti elämää ja tulevan puolison kanssa kuljettua yhteistä matkaa. Aika hyvin on teineille mennyt perille ja ovat jotenkin vapautuneempia kotona, kun äitikin osaa hiukan relata ja antaa pojillekin tilaa tehdä omaan tahtiin siivoushommia.
Ärsyttävä nalkutus on jäänyt melkein kokonaan pois, joskus se sieltä vielä kurkkaa. Mutta pääsääntöisesti pystyn hillitsemään itseäni. Nalkutus jää helposti päälle ja sitä tekee päivittäin. Mutta kun tietoisesti haluaa päästä siitä eroon, se ihme kyllä on mahdollista.
Niin, halusin kai tässä pitkästi sanoa, että rentoudu äiti. Ei meidän ole pakko nalkuttaa koko ajan.
T: entinen ärsyttävä nalkuttaja
Mitäs sitten, jos miehen oma tahti on se, että kotitöitä ei tehdä? Meillä on esim. sovittu tietyt alueet, mitkä ovat kummankin siivousvastuulla. Miehellä on keittiö, joka siksi pysyy kuukausia tavarakasojen ja lian peitossa. Jos haluan tehdä leivän, pitää ensin raivata pöydälle pieni aukko sitä varten. Tähän ei ystävällinen huomauttelu auta, vaan vasta se, että vieraita on tulossa ja alan raivota. Sitten mies saa osan keittiöstä siistiksi, mutta ei toki kokonaan, koska hommaa on liikaa viime hetkeen.
En nalkuta. Ex ei osallistunut kotitöihin, ei vaikka kuinka antoi aikaa. Kun ei ollut kuukauteen tarttunut imuriin, huomautin asiallisesti, että voisitko säkin välillä imuroida. Lopulta sekin jäi pois, koska siitä tuli hirveä huuto ja raivo. Minä vaan määräilen kaikesta ?. Luovutin…
Jätä sinäkin imuroimatta, katso kauan menee, että tarttuu imuriin 🙂
Ärsyttää, että asiasta sanomista kutsutaan nalkuttamiseksi. Tuossa Jonna kirjoitti, että jätä sinäkin imuroimatta, katso kauanko menee, että tarttuu imuriin. Meillä se ei tapahtuisi koskaan. Ja sitten kun tehdään jotakin, asia tehdään vain puoliksi. Esim jos vie (pyynnön jälkeen) biopussin pois, jää astia pesemättä niille sijoilleen. Kehuu hoitavansa meillä pyykkihuollon. Toki silloin tällöin pesee pyykkiä, mutta vain ne perusjutut. Tahranpoistot, erityispyykit jne jää minulle. Samoin pyykin pois laittaminen. Olenkin päättänyt lopettaa asioista sanomisen muutaman vuoden kuluttua ja muuttaa pois. Sillä siitä pääsee.