Apua! voiko suhde vielä jatkua? Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä parikymmentä vuotta. Pidämme samanlaisista asioista, kuuntelemme samanlaista musiikkia. Välillä tietysti ollut huonompiakin aikoja, mutta niistä selvitty.
Monet syksyt ja talvet olleet hieman vaikeampia kun mies ei enää tykkää talvesta. Kaikki on silloin huonosti. Viime ajat olleet kuitenkin hyviä. Näin olen luullut….
Mies heitti pommin. Suhde ei kelpaa enää hänelle
Parin viikon ajan mies ollut taas etäisempi ja kun sain vihdoin juttelemaan kanssani, hän kertoi, että mielestään meillä on jo pitkään mennyt todella huonosti, mutta hän on vain esittänyt kaiken olevan hyvin. Kun kysyin vieläkö hän minua rakastaa, ei osannut oikein vastata. Sanoi, ettei enää tiedä. Kuitenkaan ei halua erota.
Oli ajatellut, että jos vain annetaan ajan kulua, ehkä tämä taas tästä korjaantuu.
Mutta itselle tuo, ettei enää tiedä rakastaako, oli niin kova puukonisku sydämeen, ettei tämä enää vain odottelemalla korjaannu. Mies ei tiedä mitä tulevaisuus tuo, enkä kyllä minäkään. Ei tiedä rakastaako minua tulevaisuudessakaan, tai haluaako edes.
Lue myös: Olin raskaana tietämättäni. Jouduin suoraan synnyttämään
Meillä on yhteinen teini-ikäinen lapsi ja hänenkin takiaan mies haluaa pysyä yhdessä. Mutta pitäisikö tässä elää rakkaudettomassa liitossa ihan vain siihen asti, että lapsi muuttaa kotoa pois ja sitten pistää lusikat jakoon?
Miehellä ollut oma yritys puolet yhteiselostamme. Kertoi, että on aina laittanut työn meidän edelle. Huomannut jossain vaiheessa tehneensä siinä virheen, mutta totesi, ettei sitten enää jaksanut tehdä asialle mitään. Helpompi oli vain jatkaa entiseen malliin ja luovuttaa. Nyt on kyllä tämän vuoden aikana vähentänyt työntekoa, mutta haalinut siihen tilalle jatkuvasti muuta puuhaa. Ei vain kykene olemaan aloillaan.
Sisällään on kuulemma sellainen tunne, että pakko vain jatkuvasti tehdä jotain.
Yritän, en haluaisi luovuttaa
Nyt ollaan harvase ilta käyty yhdessä kävelyillä. Välillä puhuttu suhteestamme ja välillä muista asioista. Itse en haluaisi näin helpolla luovuttaa.
Olen itse menossa juttelemaan ammattilaisen kanssa, koska pää on niin täynnä sekavia ajatuksia ja tunteita. Yritin ehdottaa miehelle samaa, muttei haluaisi tuntemattomalle puhua. Minusta se auttaisi asiaa. Ja jos käytäisiin vielä yhdessäkin. Ja jos vielä sen jälkeen olisi sitä mieltä, ettei tästä enää tule mitään, olisi ainakin yritetty.
Vastahan tässä on kriisiä ollut muutama viikko, joten en uskalla liikaa hätäillä. Asiat ei hetkessä korjaannu. Mutta silti joka päivä tuntuu pahalta kun kaipaa toisen kosketusta, mutta tietää, ettei siinä ole enää rakkautta.
Lue myös: Apua! Löysin poikani huoneesta kondomin
Itse olen epäillyt, että miehellä olisi työuupumusta tai jonkin sortin kaamosmasennusta, sillä syksyt ja talvet on olleet viime vuosina pahimmat. Miea ei itse usko sellaisiin. Itse rakastan pimeyttä ja talvea, joten en ole kunnolla aiemmin tajunnut miten vakavaa miehen osalta nämä ajat ovat olleet. Viime aikoina ollaan puhuttu paljon ja sanoinkin hälle, että meiltä on jäänyt se normaali jutustelu vähemmälle kun hän joutunut keskittymään töihin. En siis pidä itseänikään mitenkään syyttömänä tähän tilanteeseen.
En usko, että oltaisiin kasvettu erillemme, sillä edelleen tykätään samoista asioista. Voiko mies edelleen rakastaa, mutta se tunne olisi jossain niin syvällä piilossa solmussa, ettei mies tunne sitä tällä hetkellä? Sanoo kuitenkin välittävänsä kovasti. Miten tästä eteenpäin?
VOIT KIRJOITTAA TARINASI MEILLE sanna@poikienaidit.fi tai jonna@poikienaidit.fi
itse olen 10vuotisen avioliiton aikana kaksi kertaa hukannut rakkauden tunteen ja kaksi kertaa rakastunut uudelleen.
Kuulostaa masennukselta, mutta masentuneen voi olla vaikea sitä itse tunnistaa, koska fiilikset voi olla välillä ihan normaalit, eli ei pelkkää aallonpohjaa. Meillä oli muutama vuosi sitten sama tilanne. Täälläpäin saa lääkäristä saman tien 5 keskustelukertaa depressiohoitajalle ja meidän tapauksessa oli lisäksi lääkkeet. Lääkkeet potkaisi viikossa ja saatiin vanha puolisko “takaisin”, tuo depressiohoitaja oli myös positiivinen kokemus. Puoli vuotta vatkattiin tuota lääkäriin menoa, kunnes annoin vaihtoehdoksi mennä lääkäriin tai laittaa lusikat jakoon. Sanoisin kuitenkin, että pelkkää odottelua ei kuitenkaan kannata jatkaa. On meinaan aika raskasta kaikille. Tsemppiä!
Kohta 30 vuotta kestäneessä suhteessa olen kokenut sekä pimeimmät katkeruuden tunnit että iloisimmat kiitollisuuden täyttämät hetket -joskus jopa saman päivän aikana! Toisinaan ei keksi muuta hyvää sanottavaa pitkässä suhteessa, kuin että toinen ihminen lämmittää mukavasti kylmänä talviyönä. Joskus rakkauden tunne ja -tietoisuus vain ovat hukassa. Se kuuluu elämään.
Minusta parien kannattaa katsoa jopa 50 vuoden tähtäimellä eteenpäin. Kyllä tykkäämisen ja rakkauden voi elvyttää, ja siinä seksi auttaisi kovasti asiaa… Erityisesti stressi, kiire, rutiinit ja ajatusjumit koettelevat toimivaakin suhdetta. Hienoa, että mies puhui epäilyistään sinulle. Jotkut vain kävelevät ulos parisuhteesta, jos oman elämän tarkoitus ja tyytyväisyys ovat hukassa. Eikä lähtö välttämättä helpota lainkaan tilannetta, päin vastoin.
Tuon terveydenhuollon ammattilaisten tekemän mahdollisen uupumus/masennuskartoituksen lisäksi suosittelen ehdottomasti myös varaamaan ajan paikkakuntanne perheneuvolaan tai (srk) perheasiain neuvottelukeskukseen jotta pääsette käsittelemään parisuhdettanne ja vuorovaikutusmallejanne ulkopuolisen ammattilaisen kanssa. Mikäli sieltä ei löydy “akuuttiaikoja” vaan joudutte jäämään jonoon, niin lähialueenne kriisikeskuksestakin voisi varata ajan (joko yksilö tai pari/perhe käyntinä) jotta voit käsitellä tilannettanne jonkun ulkopuolisen kanssa, riippumatta siitä suostuuko/jaksaako miehesi lähteä mukaan. Usein vaitiolovelvollisen ulkopuolisen kanssa keskustellessa saa uusia näkökulmia ja oivalluksia, sekä purettua omia pelkojaan, tunteitaan ja ajatuksiaan ilman että ne vaikuttavat tai kuormittavat muita arjen ihmissuhteita (sukulaiset, ystävät, tuttavat). Toki viikonloppuisin ja iltaisin keskusteluapua voi saada anonyymisti myös valtakunnallisesta kriisipuhelimesta, sillä tärkeintä on, ettet jää yksin pyörittelemään tunteitasi ja parisuhdeasioitanne, vaan voit ja saat käsitellä itsellesi tärkeää asiaa luottamuksellisesti myös muiden ihmisten kuin pelkästään miehesi kanssa. Olet itse edelleen ihana ja tärkeä ihminen, vaikka miehesi ei ehkä omalta väsymykseltään sitä enää näekään, mutta ehkäpä voitte vielä muistaa mihin olette aikoinaan toisissanne ihastuneet. Uskoisin niiden samojen piirteiden olevan yhä olemassa, mutta arjen pyörityksessä ne omat tarpeet ja parisuhdeaika usein jäävät muiden velvollisuuksien jalkoihin. Pystyisitteköhän panostamaan ja priorisoimaan vaikka seuraavan 6kk niihin, jotta molemmat saavat tehdä itselleen tärkeitä asioita niin yksikseen kuin sitten yhdessäkin. Nuo yhteiset kävelyt kuulostavat jo hyvältä alulta ja “parisuhdeajalta” mutta mikäli kylpyläviikonloppuun tms. minilomaan on mahdollisuuksia (ilman arjen pyörittämisen velvoitteita) niin se voisi tehdä teille hyvää. Riippumatta siitä mihin ratkaisuun sitten aikanaan päädyttekin, niin toivotan sinulle paljon voimia ja pitkämielisyyttä, sillä uupumisesta toipuminen vie vähintään yhtä pitkään, kuin sen muodostumiseenkin kului aikaa eli yleensä useampia vuosia. Jos miehesi ei suostu myöntämään ongelmaa tai hakemaan siihen apua, niin se ei saa silti estää sinua huolehtimaan itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi, vaan muista että voit ja saat aina puhua asioistasi omasta näkökulmastasi ulkopuolisillekin tahoille! Toivotan voimia ja uskoa siihen, että vielä jonain päivänä tilanne ratkeaa ja löydätte yhdessä sen teille oikean parisuhteen lopputuloksen. ❤️
Jos hetki erillään asuminen , esim. 1-2 kk, mutta silti olisitte edelleen pari ja kävisitte treffeillä jne. saisi silmät avautumaan miehellä, mitä kaikkea hyvää yhteisessä arjessa on, vaikka se ei olekaan mitään erikoista. Samalla saisit itse tuntua sellaisesta suhteesta, ettet vain katso vierestä kun toinen puuhailee muuta.
Eri osoitteet vois olla hyvä. Vaikka joku tilapäinen ratkaisu missä pääsisi takaisin siihe suhteen lähtökohtiin, etsiä itseä ja omia ajatuksia ja olla yhdessä sillon kun huvittaa, tapailla ja käydä treffeillä, keksiä uutta. Oman elämän voi kadottaa kun parisuhde on pitkä ja turvallinen. Samalla rakkauden intohimo voi muuttua välittämiseksi. Kuitenkin intohimon kipinä on liimaa joka saa ihmiset haluamaan yhdessäoloa
No ehkei kannata liikaa miettiä. Miehet nyt saattaa sanoa asioita ilman että edes ihan täysin tietävät mitä tarkoittavat. Itse 15 vuoden parisuhteen aikana, on itellekkin joskus tullut rakkaudeton ajanjakso. Ei se tarkoita välttämättä sitä, etteikö rakastais, ehkä enempi sitä, ettei vaan jaksa just sinä hetkenä rakastaa…Mut kaikkea hyvää, parisuhdeterapia on jees!
Tuo että miehesi ei osaa olla paikallaan: kun vähensi työntekoa haali muuta sitten tilalle. Adhd tai add tutkimukset voisi olla paikallaan. Hoitamattomana adhd add aiheuttaa myös masennusta. Sekin voi olla nyt päällä.
Kuulostaa siltä että se rakkauden tunne voi taaa syttyä. Ei teillä silleen kriisiä kuitenkaan kuulosta olevan. Aina ei tunnu rakastuneelta, se on ihan normaalia. Mutta tahto rakastaa toista riittää silloin ja kyllä ne tunteetkin taas herää 🙂
Hei!
Tunnetko Parempi avioliitto – toimintaa?
Suosittelen! Voit googlettaa esimerkiksi “parempi avioliitto tukipari” ja löydät tietoa tukiparitoiminnasta ja parisuhdepuhelimesta.
Tukiparista voisi olla teille apua.
Itse ajattelen, että rakkaus on tahtomista. Jotain paljon enemmän kuin tunne. Tunteet tulevat ja menevät, mutta toinen ihminen vierellä on suunnaton lahja. <3
Yli puoli vuotta yritin saada miestäni juttelemaan olostaan jollekin. Hän teki paljon töitä ja alkoi olemaan illat poissa kotoa kun ahdisti niin paljon. Sanoi kuitenkin rakastavansa edelleen. Lopulta suostui terapiaan ja kuukauden siellä käytyään ilmoitti haluavansa erota, koska ahdistuksen syy on tämä parisuhde (osaamatta kuitenkaan sanoa mikä parisuhteessa vikana). Tunne siitä, että täytyy koko ajan tehdä jotain johtunee siitä, ettei pysty pysähtymään ja kohtamaan ongelmiaan. Ollaan asuttu erossa nelisen kuukautta ja pikkuhiljaa mies alkaa myöntää olevansa masentunut ja että parisuhde ei ainakaan yksin ole syy hänen oloonsa. Meillä on pienet lapset ja koen, että minut on jätetty yksin huolehtimaan kaikesta. Olisi helpompaa hoitaa myös toisen tonttia, jos hän myöntäisi olevansa masentunut eikä sysäisi syytä parisuhteelle. Näin pahassa tilanteessa ei oltaisi, jos mieheni ei olisi vakuuttanut kaiken olevan hyvin ja olisi pystynyt puhumaan olostaan todenmukaisesti edes minulle. Meidän tilanteessa siis ainakaan se, että oletti tämän olevan vaihe ja menevän ajan kanssa ohi, ei auttanut vaan pikemmin syvensi ahdinkoa. Vaikka nyt mieheni on sanonut, että haluaisi mahdollisesti palata yhteen voinnin kohennuttua, en tiedä pystynkö itse enää. En tiedä voinko päästä yli siitä, että ensimmäinen asia josta hän on valmis luopumaan on parisuhteemme tai siitä, että hän on kykenemätön asettumaan minun asemaani. Edes ”Kiitos” silloin tällöin yhteisten lastemme ja heidän asioiden hoidosta auttaisi jaksamaan, mutta usein puhumme vain siitä kuinka väsynyt hän on. Ollaan käyty muutaman kerran pariterapiassa, perheneuvolassa ja olen itsekin käynyt juttelemassa useampaan otteeseen mielenterveysammattilaisen kanssa. Mikään ei ole mennyt hukkaan, suosittelen!
Tsemppiä teille!
Ainakin itselläni kaikki rakkauden tunteet katoaa silloin, kun mieli on maassa. Ja useimmiten se tulee talvella PMS:n aikaan, joten mulla se ei onneksi kestä koko talvea. Kaamosmasennus onkin sitten vähän pidempi pätkä.
Nyt kun tiedostamme mieheni kanssa tämän ominaisuuteni molemmat, osaamme suhtautua siihen rennommin ja vitsaillaankin siitä (kun se pahin vaihe on ylitetty). Ennen kuin tuon tajusin, meillä oli suhde katkolla monta kertaa. Onneksi miehenikin ymmärtää mun tunteiden katoamisen syyn, eikä se enää loukkaa häntä liikaa. Jos hänellä on sama syy, koita olla loukkaantumatta liikaa – masennus syö elämästä positiivisia tunteita, eikä se johdu teistä kummastakaan.
Olisi hienoa jos miehesi menisi käymään lääkärissä tai jossain ja selvittäisi, onko (kaamos)masennus kyseessä. Mutta jos hän ei millään sinne halua, niin olisiko kevyestä itsehoidosta apua: kirkasvalolamppu (tai yhteinen loma aurinkoon, jos mahdollista), vitamiinit kohdilleen (moni suosittelee kalaöljyä, tiedä sitten)
Olen tavannut paljon pariskuntia jotka ovat olleet 30-60-vuotta yhdessä. Jokainen on sanonut että välillä se toinen ihminen on tuntunut aivan väärältä. On ärsyttänyt päästä kantapäähän ja on miettinyt miksi ollaan edelleen yhessä. Puhumalla ja antamalla ajankulua on se rakkaus jälleen syttynyt. Nämä 60 vuotta yhdessä olleet puhuvat toisistaan jo tässä vaiheessa tosi lämpimästi.
Olen silti sitä mieltä että huonoon suhteeseen ei ole syytä jäädä.
Me kävimme noin vuosi sitten mieheni kanssa keskustelun erosta. Molemmat olivat asiaa miettineet tahoillaan. Kaikenkaikkiaan meillä on asiat hyvin. Silloin päätettiin että hoidetaan ainakin keskeneräiset asiat ensin pois ja mietitään sitten uudelleen. Meillä on talo myynnissä jne. Mitään kolmansia pyöriä ei ole ja suhteessa on läheisyyttä ja rakkauttakin, silti itse mietin että tahtoisin vain olla yksin lasten kanssa. Ehkä aika tosiaan parantaa ja ollaan vielä 30 vuodenkin päästä yhdessä.
Puhukaa, hakekaa ratkaisuja. Onko joku paremmin jos eroatte jne.
Miten kirjoittajalle kävi?
Miten tässä kävi?