Meille on syntymässä poika ihan pian. Odotamme kovasti pojan syntymää, koska raskautuminen oli todella vaikeaa ja se oli pitkä ja kivinen tie… Hän on siis ensimmäinen lapsemme ja ikämme vuoksi ehkä myös ainokainen. Nyt kuitenkin synnytyksen lähestyminen ja vierailujen rajoittaminen aiheuttaa huolta ja murhetta.
Äitini ja isäni ovat olleet paljon tukenani ja keskenmenojen ja monen pettymyksen jälkeen sain tukea sekä mieheltäni että vanhemmiltani. He ovat siis todella tärkeitä ja ovat kovasti odottaneet yhdessä meidän kanssa pientä syntyväksi.
Väärä aika synnyttämiselle
Nyt kuitenkin vallitsevan tilanteen vuoksi suru on suuri molemmin puolin, koska vauva syntyy juuri väärään aikaan tämän kaiken koronahässäkän keskelle. Se tarkoittaa etteivät vanhempani pääse sairaalaan katsomaan vauvaa eivätkä pääse myöskään pitämään sylissään häntä. Ajatus on musertava ja minua itkettää tämä paljon.
Tiedän ettei asialle ole nyt mitään tehtävissä ja on olemassa videopuhelut ja “ikkunan takaa” -vierailut. Elämässä on pahempiakin murheita, mutta koko tämän pitkän ja raskaan matkan vuoksi, otan tämän todella raskaasti. Päässä pyörii vain haavekuvat onnellisista isovanhemmista suukottelemassa meidän vastasyntynyttä.
Ongelmaksi muodostuu vielä isäni kuuluminen riskiryhmään, joten he ovat olleet tiukasti eristyksissä muutenkin ja tilanteelle ei näy helpotusta. Ihan kamalaa ajatella etteivät vanhempani pääse katsomaan ja halimaan poikaa aikoihin. Pakko on suunnitella jo etukäteen ulkotreffejä pienen matkan päähän toisistamme, jotta pääsevät edes hiukan ihailemaan tulokasta.
Tämä on todella surullista ja olen oman surun lomassa joutunut myös äitini ja isäni surua katsomaan. Onneksi sentään videopuhelut toimivat, mutta eihän se ole mitenkään sama asia, kuin se, että vauvan saa syliin ihan konkreettisesti.
Lue myös: Synnytyspelko uhkaa kaataa haaveeni suurperheestä
Vierailujen rajoittaminen koskee myös vauvan isää
Nyt myös lähestyvä synnytys huolestuttaa, kun isänkin mukana oloa ja vierailua rajoitetaan. Jos synnytys etenee normaalisti, hän saa osallistua ja pääsee synnytyssaliin. Mutta mitä jos käykin jotain? Vuodeosastolle hän ei pääse synnytyksen jälkeen, joka huolettaa minua. Olisi ihanaa nauttia ensimmäisistä hetkistä kaikki yhdessä. Ymmärrän toki rajoitukset, mutta ei se poista pettymystä. Tämä on jotenkin kaikinpuolin ikävä tilanne ja aiheuttaa stressiä lähestyvälle synnytykselle kokonaisuudessaan.
Kuinka monella muulla on sama tilanne? Miten vierailujen rajoittaminen vaikutti tai tulee vaikuttamaan sinun synnytykseen? Kaipaisin kovasti vertaistukea tähän kamalaan tilanteeseen.
Täällä makoilen synnärillä parhaillaan. Olin siinä mielessä onnekas että suoraan sairaalaan tultua päästiin synnytyssaliin miehen kanssa yhdessä, synnytys oli jo hyvin käynnissä. Mutta nyt sitten tämä huoneessa kököttäminen yksin vauvan kanssa alkaa olla jo päätä hajottavaa. Koronan takia ei saa poistua kun aikaisintaan 36h synnytyksen jälkeen, ja nyt sitten vielä tulikin ongelma että lääkärit haluaa odottaa vielä yhden yön ja seurata vauvan keltaisuutta. Minkä olisi voinut tehdä kotoa käsin, mutta arvatenkin koronan takia ei otettu sitä riskiä että palaisimme huomenna takaisin sairaalaan.
Ei tämä mukavaa ole, en voi paljon lohdutuksen sanoja sanoa muuta kuin toivoa että kohdallasi synnytys menee nopeasti ja ongelmitta, että pääsette pian kotiutumaan ja viettämään vauvan ensi hetkiä kaikki yhdessä ❤️. Nauti omasta ajastasi pienen kanssa, ainakin pääsee keskittymään itse 100% siihen että esimerkiksi imetys lähtee hyvin sujumaan.
Hei! Meidän poika syntyi tammikuun lopussa, jolloin korona ei vielä rajoittanut elämäämme. Kuitenkin omien synnytyskomplikaatioiden vuoksi ensimmäiset viikot jouduimme menemään sairaalan ja kodin väliä. Ei ollut tuolloin voimia käydä kyläilemässä tai ottaa ketään meillekään vierailemaan. Sitten tuli korona. Ristiäiset vietettiin papin ja kummien läsnäollessa, meitä oli yhteensä yhdeksän. Meillä oli nettiyhteyden päässä muut katsomassa tilaisuutta. Olihan se aivan kamalaa ettei äitini päässyt seuraamaan tilaisuutta paikan päällä. Meidän perheen suureksi suruksi isovanhempani sairastuivat koronaan, vaikka olimme varovaisia ja noudatimme kaikkia ohjeita. Tartunta tuli kotihoidon mukana. Vaari siihen kuukausi sitten menehtyi. Mummi taitaa selvitä hengissä. Oli todella lähellä että meillä olisi ollut kirkossa kaksi arkkua vierekkäin. Tieto siitä, että vaari ei ehtinyt poikaa tavata, surettaa aivan valtavasti. Kyllä riipaisi lausua pieniltä lapsiltamme hyvästit vaarille ja laskea kukat. He eivät paikalle hautajaisiin päässeet, koska vierasmäärä olisi ylittynyt. Nyt pojalla päällään pyjama, jonka vaari oli itse valinnut. Pahalta tuntuu. Kai viestini tässä on, että olkaa varovaisia, mutta älkää liian varovaisia. Olisin ennemmin ottanut riskin ja käynyt tapaamassa, kuin päätyä tähän tilanteeseen. Tässä voi käydä ihan miten vain vaikka kuinka varovainen olisi.
Synnytin 3 viikkoa itse. Sairaalassa olo meni hyvin, oli ihan kivakin saada olla ihan kaksistaan vauvan kanssa. Murehdin asiaa kylläkin ennen synnytystä. Mun vanhemmat on vähän alle 70 v, eivät riskiryhmään kuuluvia. Tulivat heti käymään kun kotiin päästiin. Ja ollaan nähty pari kertaa viikossa. Järki käteen musta tässäkin asiassa. Pitää mielenterveyttäkin ajatella, hulluksihan tässä tulisi jos kaikki aika pitäs kotona istua kaksin vauvan kanssa.
Pystyn hyvin samaistumaan huoliisi ja tuntemuksiisi. Olemme puolisoni kanssa joutuneet työstämään tunteitamme korona-rajoitusten myötä muuttuneista suunnitelmista. Enää ei tunnu niin pahalta, mutta harmittaa toki.
Oma raskauteni on nyt viikon yliajalla ja erinäisistä syistä johtuen huomenna lähdetään käynnistämään synnytystä. Olin niin hartaasti toivonut synnytyksen alkavan itsekseen, että pystyisin olemaan mahdollisimman pitkään puolisoni kanssa kotona ja (ehkä) pääsisi nopeasti suoraan synnytyssaliin, minne puolisonikin pääsee. Mutta eihän näistä koskaan tiedä. Nyt mennään näillä ja toivotaan parasta. Pakko vain keskittyä olennaiseen eli saamaan terve poikavauva kotiin mahdollisimman pian. ? Se on kaikkein tärkeintä tällä hetkellä. ?
Tsemppiä ja voimia sinne loppuodotukseen! Palkinto matkan päässä kyllä voittaa kaikki harmit!
Kesällä olisi laskettu aika, jossain välissä kuulin, että juuri siihen aikaan, milloin on pahin epidemia-aika, tiedä sitten onko. Tämä on mulle kolmas raskaus ja ahdistaa suunnattoman paljon jo valmiiksi sairaalassa oleminen, varsinkin, kun isä ei pääse osastolle mukaan. Jännittää myös, jos tämä tilanne muuttuu paljonkin, saako isä olla mukana edes salissa. Hänelle tämä on ensimmäinen, niin ajatuskin siitä ettei pääsisi näkemään synnytystä ahdistaa todella paljon. Osastolla olo on ollut mulle kahden aiemman kanssakin vaikeaa, vaikkei sillon yksin tarvinnut koko aikaa olla. Toivottavasti aika menee sairaalassa nopeasti eikä siellä tarvitse kovin kauaa olla.
Tällä hetkellä on vielä nähty meidän vanhempia ja muutamaa kaveria, mutta en välttämättä enää vauvan synnyttyä halua riskeerata useilla kyläilyillä. Tai mitä lähemmäs synnytystä mennään, sen enemmän alkaa ahdistaa tämä koko korona ja tekee mieli eristäytyä kokonaan, ja minimoida tartunnan riskit. Väkisin tulee myös ajateltua, miten paljon isovanhempia ja muita läheisiä harmittaa, kun ei pääse heti alusta asti sylittelemään ja ihastelemaan konkreettisesti. Ei videopuhelut ja ikkuna-tapaamiset korvaa sitä vaikka vähän helpottaakin, että näkee kuitenkin.
Tuo sinun tilanne kuulostaa surulliselta, mutta toivottavasti vauvan synnyttyä saat paljon positiivista ajateltavaa ja vauvan kanssa läheisyyttä, jospa se kantaa eteenpäin päivä kerrallaan. Vaikka puhutaan, että pitää katsoa koko kuvaa ja ajatella järkevästi, ei se poista surua ja ahdistusta, kun kauan on odottanut vauvaa saapuvaksi ja yhdessä saavan jakaa vauva-ajan ja ilon tulokkaasta.
Toivon sulle kaikkea hyvää ja iloa odotusaikaan, asiat kyllä järjestyy parhaimmalla tavalla. 🙂