Meidän piti mennä naimisiin tänä kesänä, mutta häät siirtyivät… Häitä juhlitaan vasta ensi kesänä ja olen todella surullinen. Kaikki piti siirtää ja siinä oli ihan jumalaton homma. Tämä aiheutti myös meidän suhteeseen kitkaa ja inhottavia riitoja. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin peruuttaa koko homman.
Mieheni aiheuttaa minulle tällä hetkellä vain pahaa mieltä. Tiedän, että stressi häiden siirtymisestä vaikuttaa meidän väleihimme, mutta se väkisinkin laittaa miettimään, että onko tämä jokin merkki, ettei meidän kuuluisi mennäkään naimisiin…
Perunko häät?
Olen täysin hukassa, enkä tiedä mitä tehdä. Pitäisikö luottaa intuitioon ja peruuttaa koko häät? Varausmaksuja on maksettu ja onneksi monen tahon kanssa saatiin sovittua, että siirto ensi kesälle onnistuu ja emme menetä varausmaksuja. Rahaa on siis jo kiinni jonkin verran, hääpuku ostettu ja kaikki.
Katselen miestäni salaa iltaisin ja mietin, että pitäisikö minun vain kuunnella sydäntäni, joka tällä hetkellä sanoo, että pakene ja juokse. Meillä on pieni poika ja haluaisin lisää lapsia. Mies ei oikein innostu asiasta, koska pojan kanssa on ollut rankkaa. Rakastan kyllä miestäni, mutta meillä on myös suhteessa ollut kaikenlaista, epäluottamusta ja muuta ongelmaa, jotka nyt kummittelevat mielessäni.
Lue myös: Ero pojan isästä on enää ainoa vaihtoehtoni
Onko kaikella jokin tarkoitus?
Aluksi vihasin koko koronaa, mutta nyt olen alkanut miettimään, että tällä oli joku tarkoitus omalla kohdallani, että herään siihen, mitä olen tekemässä. En ole oikein kenellekään kertonut näistä tuntemuksista, koska se on jotenkin noloa ja järkyttävääkin, että jo suunnitellut häät peruttaisiin vain sen vuoksi, että sydämeni sanoo niin.
Äidille avasin hiukan tuntojani ja hän kuulosti järkyttyneeltä, joten jätin asian vähän roikkumaan ja sanoin, sitten vain, että ehkä se on tämä korona-aika, joka vaan sekoittaa pään. Ystäville en ole vielä kertonut, koska he ovat olleet mukana järjestämässä häitä. Nyt olen kuitenkin alkanut miettimään, että ehkä heille olisi hyvä kertoa, koska sieltä varmasti saisin tukea, tosin osa varmasti järkyttyisi.
Ennen kuin kerron heille, halusin avata vähän täällä tuntemuksia, että saisin kerättyä rohkeutta. Mitä mieltä te olette, olenko nyt vain hulluksi tulossa tai tämä omituinen aika on saanut minut vain pelkäämään vai pitäisikö minun kuunnella sydäntäni ja intuitiotani tässä? Onko kukaan ollut samantyyppisessä tilanteessa?
Kerro parhaalle ystävällesi, sille joka kuuntelee eikä tuomitse. Hän näkee sinut ja miehesi kauempaa ja osaa vastata sinulle oikein. Ei välttämättä, että tee näin vaan antaa ajatuksen jompaan kumpaan suuntaan.