Oletko Itselleni rakas vai itserakas? Miltä sinusta tuntuu ajatus itsesi rakastamisesta? Peiliin katsomisesta lausuen itsellesi sanat “Rakastan sinua” ja tarkoittaen sitä? Miltä elämäsi näyttäisi?
Elämäämme määrittää pitkälti suhde itseemme. Tämä suhde on lähtenyt kehittymään jo lapsuudessa kasvuvuosina. Miten meihin on lapsena suhtauduttu? Onko tarpeita huomioitu ja onko ne tulleet täytetyiksi? Millaista heijastusta olemme itsestämme saaneet?
Jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi
Tiesitkö, että jos lapsi ei saa omana itsenään osakseen rakkautta tai jos hänen osoittamaa rakkautta ei oteta vastaan, hän lähtee rakentamaan erilaisia rooleja ja manipulaatiotapoja saadakseen rakkautta ja hyväksyntää? Tällaiset roolit syntyvät lapsuudessa, tarkoituksenmukaisina, mutta hyvin usein kannamme niitä mukanamme myös aikuisuuteen.
Meillä jokaisella ihmisellä on tarve saada tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi ja tämä liittyy tarpeeseen saada kuulua joukkoon. Myös niillä ihmisillä, jotka ovat joutuneet luomaan kulissin yksin pärjäämisestä, myös heillä on tarve saada kokea rakkautta ja hyväksyntää. Tällaisen kulissin takana on paljon kipua ja tyytymättömyyttä, kun tarpeita ei ole tyydytetty ja huomioitu lapsuudessa. Se on salakavala ansa, hyvin yleinen ja vie meitä kauemmas itsestämme.
On tyypillistä, että tuodessa esille omia ylpeyden / onnistumisen aiheita tai omia tarpeita, saamme ylpeyden leiman. Tuo on itserakas! Voi olla myös, että tuodessa omia tarpeita esille tunnemme olomme hyvin vaativiksi. Tällainen uskomus on voinut syntyä lapsuudessa, jos tarpeet eivät ole tulleet huomioiduksi ja täytetyiksi. Aikuisuudessa tämä voi näkyä niin, että omia tarpeita on vaikeaa tuoda esille mm. vaativan olon vuoksi ja usein tästä muodostuu myös käsitys itsekeskeisyydestä tai itserakkaudesta.
Mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa sinulle?
Mielestäni itsensä rakastaminen on itselleen rehellisenä ja aitona olemista, omat tarpeet ja tunteet huomioiden ja niihin vastaten, itsensä hyväksymistä kaikkine puolineen, ottaen itsensä todesta, ei itseään ohittaen tai vähätellen. Itseään rakastaessa ei tule kritisoitua toisia, jotka omasta mielestä elävät sellaista elämää, jota myös itse haluaisi elää. Monesti kadehtiessa tai kritisoidessa näemme toisessa jotain, mitä haluaisimme myös itsessämme olevan ja ajattelemme, ettei itselle siihen ole mahdollisuuksia.
Rakastaessamme itseämme löydämme oman voimamme. Oma voima on hyvää toimintakykyä; tiedämme mitä asioita haluamme ja mitä emme. Ei enään tarvitse taipua kiltin tytön kapeaan rooliin tai yksinpärjääjän suorittamiseen. Kykenemme kunnioittaviin ja syvempiin ihmmisuhteisiin, joista molemmat osapuolet voivat nauttia yhdessä.
Suhtautuessa itseen myötätuntoisesti kokeilemme rohkeammin uusia asioita, kestämme paremmin vastoinkäymisiä ja emme vitkuttele niin paljon kohdatessamme epämiellyttäviä tehtäviä vaan otamme enemmän vastuuta itsestä ja virheistä ja pystymme olemaan itsemme puolella myös vaikeina aikoina. Itsensä rakastaminen ei ole sitä, että kaiken täytyy olla positiivista ja ihanaa, vaan se on nimenomaan sitä, että voimme olla itsellemme rehellisiä ja tukena haastavina ja kipeinä aikoina, antaen kaikille puolillemme luvan olla. Itsemyötätunnosta on paljon tutkimustuloksia ja moni niistä viittaa siihen, että se saa kehossamme aikaan samanlaisen reaktion, kuin esimerkiksi läheisiltä saatava sosiaalinen tuki. Sen on mm. huomattu lisäävän kehossa oksitosiini hormonin eritystä, joka lievittää ja vähentää pelkoa, ahdistusta ja stressiä.
Miksi itsensä rakastaminen ei ole itsestäänselvyys?
Sisällämme puuhastelee paljon porukkaa, jonka mukaan usein itseämme määrittelemme. On paljon malleja millaisia ajattelemme, että meidän pitäisi olla, jotta saisimme osaksemme hyväksyntää. Haemme rakkautta ulkopuolelta, kuitenkaan usein antamatta sitä itse itsellemme. Lapsena vanhemman rakkaus on niin tärkeää, että olemme saattaneet silloin säädellä itseämme ja toimintaamme niin, että tulemme nähdyiksi ja että kelpaamme.
Tästä alkaa sulkeutuminen ja negatiivisten ajatusten kerääminen itsestämme sekä maailmasta.
Monesti me naiset katsomme itseämme toisten vaativien naisten tai miesten silmin. Tällainen ajattelu sumentaa ja sekoittaa meitä ja sen vuoksi on tärkeää eriyttää mikä on aitoa minua ja mikä minulle syötettyä.
- Kenen silmin katson itseäni?
- Kenen äänellä puhun itsestäni ja itselleni?
Meillä ihmisillä on luonnollinen tarve toistaa asioita niiden tuttuuden vuoksi ja tähän kuuluu myös niiden toimimattomien tapojen toistaminen. Jotta voimme lähteä muuttamaan toimimattomia tapoja on meidän tultava niistä tietoisiksi. Tämä on tärkeä matka kohti syvempää ymmärrystä itseämme ja toisia ihmisiä kohtaan. Mikä kaikki on vaikuttanut siihen, kuka olen tänä päivänä ja miten suhtaudun itseeni? Miten tänä päivänä voin vaikuttaa siihen, kuka haluan olla ja siihen miten haluan suhtautua itseeni?
Tullessamme sinuiksi itsemme kanssa ja oppiessamme rakastamaan itseämme voimme antautua myös rakastettuna olemiseen, kaikkine puolinemme. Kykenemme rakastamaan ja tulemaan rakastetuiksi. Ennen kaikkea saamme olla eläviä esimerkkejä lapsillemme, jotta myös heistä voi kasvaa itseensä luottavia ja kunnioittavia aikuisia.
Muistatko kuka sinä olet maailman tärkeimmän ja hienoimman tehtävän; äitiyden alla?
-Kirjoittajana Elämän Akatemian kouluttaja Ida Nevalainen-
15 kesäkuuta Poikien Äidit lanseeraa Elämän Akatemian kouluttajan Ida Nevalaisen verkkokurssin YHDESSÄ KOKO-NAISEKSI. Kurssi tulee myyntiin jo tällä viikolla, seuraa Poikien Äitien nettikauppaa.
