Äreä mieheni on tehnyt meidän elämästä hankalaa.
Meillä on miehen kanssa pitkä parisuhde ja lapsia. Rakastan miestäni ja perhettäni kovasti ja siksi onkin vaikeaa hyväksyä sitä, että jokin olisi hullusti. Toivoisin jotenkin löytäväni syyn itsestäni, että voisin korjata tilanteen. Kärsin itse, mieheni kärsii ja lapset joutuvat kuuntelemaan nykyisin usein riitojamme ja olemaan kireässä ilmapiirissä.
Mistä on kyse? Miksi mieheni on äreä?
Koitan lyhyesti selittää, mistä on kyse. Olen vuosia ollut kotona lasten kanssa ja kuopus on vielä pieni. En näe mitään ongelmaa siinä, että olen kotona, mutta toki se vaikuttaa kokonaisuuteen.
Mieheni, perheen isä on perheen pääasiallinen toimeentulon hankkija. Hän on edennyt urallaan hienosti ja olen mielestäni tukenut häntä siinä kaikin tavoin. Miehelläni on useita ja usein vaihtuvia mielenkiinninkohteita ja harrastuksia, joihin hän saa käyttää aikaa ja rahaa. Olen häntä näissä tukenut, ollut ylpeä ja iloinen, kun hän on niin kiinnostunut ja fiksu.
Olen tehnyt kaikkeni, että hänellä olisi työpäivän jälkeen aikaa olla rauhassa kotona ja lasten kanssa. Huomaan kuitenkin, että mies on kuitenkin usein kireä ja kiukkuinen, kun hän tulee työstä.
Hän saattaa olla hyvinkin piikikäs ja ilkeä lapsille ja minulle. Jos vastaan jotain ilkeästi vastaan, on vika minussa, minä olen kireä ja ilkeä. Jos puolustan lapsia, olen häntä vastaan. Jos lähden johonkin, urheilemaan tms. on kotona usein tapahtunut jotain ikävää ja kaikki ovat pahalla mielellä kun palaan.
Mieheni saattaa nälviä musiikkia jota kuuntelen, tulla arvostelemaan viereen televisio-ohjelmaa jota katson tai ruveta puhumaan jostain asiasta ja kun sanon, mitä mieltä olen, hän saattaa lopettaa keskustelun ja poistua paikalta.
Missä vika ja mitä voin tehdä?
Lapsien asioista hän saattaa huomauttaa minulle hyvinkin kärkkäästi, että olenko jonkun asian hoitanut ja muistutella minua asioista, jotka kuitenkin minä hoidan, esim hammaslääkärit tms. Mies syyttää minua kateelliseksi ja ilkeäksi, jos koitan saada häntä ymmärtämään, että minullakin olisi oikeuksia tiettyihin asioihin elämässä, ei vain hänellä.
Haluaisin oikeasti, että löytäisin vian itsestäni, eikä minun tarvitsisi tunnustaa, että nyt on jotain vialla. Selviän kyllä, jos en kiinnitä näihin mitään huomiota, vaan jatkan normaalisti ja vältän näiden tilanteiden syntymistä. Aina se ei kuitenkaan tunnu reilulta.
Tuntuu, että meillä on kaikki valtapeliä, raha, lapset jopa seksi.. Viimeisimmässä tunnutaan laskevan sitä, kumpi pyytää ja saatan tehdä virheitä siinäkin, koska en vaikuta siltä, että tykkäsin siitä oikeasti ja silloin tietysti teen miehen olon epämukavaksi. Tuntuu, etten tee montaakaan asiaa oikein, mutta kun puolustaudun, mies osaa kääntää asian niin, että hän ei saisi sanoa mistään ja minä olen liian herkkä ja minulla on vaan huono itsetunto.
Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta välillä tuntuu, että tämä on yhtä kilpailua jostakin. Mihinkään terapiaan mies ei suostu, koska hänestä mikään ei ole vialla ja minun pitää itse hoitaa omat ongelmani ja lopettaa valittaminen turhasta. Näin tietysti onkin. Minusta vaan kyynärpää taktiikka yhdistettynä täydelliseen alistumiseen ei oikein kuulosta hyvältä.
Ero ei missään nimessä tule kyseeseen, koska kuitenkin rakastamme toisiamme. Olenko liian herkkä, koska kuitenkin muutoin hyvä ja kunnollinen mies kyseessä? Mitä voisin tehdä toisin? Kannanko liikaa huolta mieheni tunteista ja äkäisyydestä? Itsestä tuntuu, että nämä piikit ja syyttelyt osuu johonkin niin arkaan paikkaan, mutta onko tämä oikeasti niin vakavaa? Ja eniten toki huolettaa lapsiin suunnattu piikittely ja vähättely..
Voi, ihan kuin minun kirjoittama teksti. Meillä tilanne jatkunut jo pidempään ja vaikuttaa lasten ja isän suhteeseen. Varsinkin vanhimmainen on ehdottanut, että meidän pitäisi vain erota, olisi helpompaa. Että jos joku keksii tähän ratkaisun, niin minäkin ottaisin sen ilolla vastaan. Tilanne kun tuntuu niin epäreilulta.
Kuulostaa valitettavan tutulta ja itse painiskelen samojen asioiden kanssa.. vapaiden reissuviikonloppujen jälkeen ollaan kun naantalin aurinko yhden päivän ajan kunnes arki iskee ja alkaa taas kärttyisyys. Koko ajan teen väärin, olen tiellä, liian hidas, liian kiltti, liian tyhmä, arvosteleva (vaikka en omasta mielestä olisikaan)…….mitä näitä nyt on. olen oppinut suodattamaan ison osan kommenteista vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos mutta välillä mietin, että milloin minullakin tulee mitta täyteen? Onneksi koen olevani vahva ihminen ja itsetuntoni on kunnossa. Tiedän etten ole tyhmä, hidas, saamaton jne. Vaikka näin sanottaisiin tai hyvinkin suorasti annettaisiin ymmärtää. Eniten harmittaa se, minkälaista mallia lapset saavat. Onko oikein kohdella äitiä noin ja äiti vaan sietää moista kohtelua. En myöskään tiedä mikä saisi miehen heräämään siihen, ettei moinen kohtelu ole oikein..
Meidän yhteiskunta ja suomalainen mentaliteetti on rakennettu sille, ettei saa sanoa. Ja kun ei saa sanoa, sanomattomuus näyttäytyy muuta kautta, joskus rajustikin.
Voi olla, että miestä rassaa epätasa-arvo. Voi olla että rassaa tunne suhteen kantamattomuudesta. Voi olla että rassaa henk.koht. asiat, joista kukaan ei tiedä ilman kyseisen henkilön sanoitusta.
Mutta…oli syy missä tahansa, jokaisella on vastuu omista toimista, omasta tunteesta, omasta tulevaisuudesta. Joku oppii jo varhain sanottamaan tunnemaailmaansa, joku pakon edessä (avioeron uhka, läheisen kuolema jne), joku omasta halusta. Jos asiat on liikaa, tee ratkaisut sen perusteella.
Been there done that.
Lapset hoitoon ja menet töihin.
Eineksiä kaappiin ja siivoat maks kerran viikossa.
Tee ja mee. Ilmoitat samalla tavalla kun miehesi ilmoittaa menoistaan.
Käytä palkkaasi säästeliäästi. Raha on tuollaisessa parisuhteessa valtaa.
Alkaa mies pikkuhiljaa taas arvostamaan sinua.
TOIMII!
Meillä on ollut aina vastaavaa. Vasta kun lapsi alkoi viestimään ettei enää jaksa asua isän kanssa hän motivoitui muutokseen. Myös minä aloin laittamaan tiukemmat rajat sille miten minua kohdellaan ja pidän kiinni siitä että minua ei arvostella lapsille. Muutos on hidasta mutta ärinän määrä on vähentynyt. Rajojen laittaminen on vaatinut muutaman rajun riidan ja paljon kommunikointia, mutta käytöksen näkyväksi tekeminen on tehokkaampaa kuin sen jatkuva sietäminen. Eli kaikki lähtee siitä että alat arvostamaan itseäsi ja määrität rajasi.
”Ero ei missään nimessä tule kyseeseen, koska kuitenkin rakastamme toisiamme.”
Jos mies käyttäytyy noin, niin se ei ole rakkautta, vaan jotain aivan muuta. Minusta on surullista lukea, että tyydyt miehen huonoon, toistuvaan käytökseen ja lapset saavat vääränlaisen parisuhdemallin. Uskon, että eron myötä voisitte molemmat löytää onnellisuuden ja sinä oppisin arvostamaan itseäsi, tuosta tuo tuskin paremmaksi muuttuu, päinvastoin. Ota elämä käsiisi, tsemppuä!
Olen samoilla linjoilla. Olen myös kokenut saman, ja sillä miehellä oli toinen nainen. Joten ehkäpä se ero on nyt ajankohtainen kuitenkin.
Samoin myös kävi minulla ja tarina samanlainen kuin ap:lla. Mies ei kuintenkaan myöntänyt alkuun, vaikka merkit oli selvät. Käytös vain minua kohtaan paheni koko ajan. Jättäjäksi hänestä ei kuitenkaan ollut, enkä vieläkään tiedä miksi. Itse otin ja lähdin. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisi pitänyt jo aiemmin lähteä. Nyt kootaan niitä itsetunnon rippeitä kasaan, jonka mies sai alistavalla käytöksellä aikaan. Silti koen, että nyt olen VAPAA.. kukaan ei tenttaa missä meet, millon tuut, kenen kanssa ja ihan extemporee voi mennä mihin huvittaa, eikä lupaa tarvi kysyä keltään.
Kuin omaa tekstiä olisin lukenut. Kaikki suunnilleen on väärin mitä teen, vaikka tekisin jonkun niinkuin hän on pyytänyt. Minun omilla jutuilla ei tietenkään ole mitään merkitystä.
Miehen käytös ei anna ymmärtää että rakkautta olisi, onko se vain sinun tulkinta, jonka haluat tehdä.
Mies on ehkä kyllästynyt ja pitää sivusuhdetta. Hänellä on ehkä isoja huolia joista et tiedä.
Tai sinä olet hyväksyvällä mahdollistanut hänelle tuollaisen käytöksen.
Tämä neuvo tulee nyt liian myöhään, mutta. Homma toimii niin että kun lapsia tulee niin molemmat ottavat vastuuta ja keskittyvät perhe-elämään. Se on valinta. Valinnan tekee helpoksi se että molemmat käyvät töissä, tienaavat ja tekevät merkityksellisiä juttuja. Tästä seuraa se että molemmat tekevät kotitöitä ja viettävä aikaa lasten kanssa. Yksinkertaista mutta vaatii asian ymmärtämistä, hyväksymistä ja aikuista asennetta.
Eihän tuommoinen käyttäytyminen kuulu normaaliin tasapainoiseen rakkausparisuhteeseen. Onko miehesi siis muuttunut nyt lähiaikoina tuommoiseksi? Onko ollut tuommoinen lasten syntymän jälkeen/vuosia? Millainen hän alkuun oli? Vika löytyy nyt miehestäsi, ei sinusta. Jos mies ei suostu terapiaan/myöntämään, että hänen olisi käytöstään muutettava, niin silloin tuossa ei ole kuin yksi vaihtoehto. Jos et halua erota, niin silloin joudut vain alistumaan ja kuollettamaan itsesi tuommoiseen myrkylliseen ilmapiiriin. Ja samalla hyväksyt, että lapsesi tulevat saamaan tuon parisuhdemallin eli näin voi tulevaisuudessa kohdella omaa puolisoa. Näin myös annat heille mallin, että on aivan oikein, ettei äitiä tarvitse kunnioittaa ja kohdella tasa-arvoisesti. Mielestäni sinun kannattaa nyt alkaa arvostamaan itseäsi. Laita miehesi selkä seinää vasten: jonkin on oleellisesti muututtava, muuten tulee ero. Jos miehesi käyttäytyminen on yhtäkkiä ja vast’ikään muuttunut tuommoiseksi, niin silloin kyse voi olla esim. työuupumuksesta/masennuksesta, jota purkaa sinuun ja lapsiin. Tai hänellä on suhde ja huono-oma tunto soimaa, joten pahaolo purkautuu tuolla lailla. Mun miehellä oli erittäin raskaan koronakevään vuoksi jonkin aikaa tuommoista, joskin kylläkin lievemmän kuuloista käyttäytymistä. Sit itse lopulta ymmärsi, kuinka idiootti oli ollut. Purki siis väsymystä ja uupumusta muhun. Nyt on tilanne aivan eri. Muista, että lastenkin on nähtävä, että äiti arvostaa itseään. Se on osa heidänkin terveen itsetunnon rakentumista. Tsemppiä kovasti!
Vastaa itsellesi rehellisesti tähän kysymykseen: mitä luulet että tapahtuu, jos lakkaat miellyttämästä sun miestä? Lyökö se sinua tai lapsia? Lähteekö se? Syyttää sinua ties mistä ja on omasta mielestään uhri? Vai loukkaantuu ensin mutta pystyy sitten tuntemaan syyllisyyttä ja myötätuntoa ja korjaamaan käytöstään?
Ja vastauksesta riippuen voit sitten joko jättää äijän heti tai lakata miellyttämästä ja katsoa mitä tapahtuu.
Hei! En ole mikään psykologi, mutta kuulostaa kovasti syyllistämiseltä ja vallankäytöltä. Itse olen elänyt aika samanlaisessa suhteessa liian monta vuotta. Minulta meni todella monta vuotta ymmärtää mistä syyllistäminen, mustasukkaisuus ja jatkuva nälviminen johtuivat. Se ei tule koskaan loppumaan, joten olen vihdoin tehnyt päätösen ja lähteä. Vaikeaa se on kun on yhteistä omaisuutta ja lapsia, ja ulkoisesti täydellinen avioliitto muiden silmissä. Kulissien takana on ihan jotain toista.
Vilkaisepa oheista linkkiä, jos siitä on apua, jos sattuu olemaan jotain yhteistä teidän suhteeseen.
https://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismi/narsisti_kodin_valtiaana/
Runoni @arthelmikatriina
Tässä ajatusiani aiheeseen … mielestäni ei hyvä tilanne, ei yhtään .. mutta kirjoittajan täytyisi miettiä asiaa lasten kannalta .. käy psyykelle kohta pian jo aika rankasti heille ?otapas asia ihan vakavasti esille lasten näkökulmasta ja sitten yhdessä asiaa pohtien
Se kuulosti niin hassulta korvissani
Se kun sanoit
Et ole mitään sitten koko päivänä tehnyt
Ja sinä et huomannut
Uupumusta silmissäni
Hätää sydämessäni
Tuskaa sielussani
Lapseni tahtojen taistelua käydessään
Minua, äitään vastaan
Sitä ainoata vastaan, jota vastaan uskalsi nojata
Kokeilla rahojaan, voimakasta tahtoan, saamatta selkään, äkkipikaista tai ilkeää kommenttia
Saamatta kokea olevansa tyhjä
Lapseni käydessään sitä elämän koulua
Jota sinä rakkaani
et
saanut
koskaan
käydä
Ja siksi sinä käyt sitä minua vastaan
Minua
Joka joudun olemaan äiti sinulle
Ja näille kaikille rakkailleni
Et sitten ole tehnyt mitään koko päinänä
Kuulosti niin hassulta korvissani
Sillä olinhan juuri motista kaivautunut
Ja vasta itsestäni sirpaleita karistin, sodassa omaa jaksamistani vastaan
Ja sitä ei ole vielä käyty
Ei
Läheskään
Meillä oli pitkään samanlainen tilanne. Aloin jo oineasti miettimään eroa. Mies on yrittäjä ja varmasti osa käytöksestä selittyi stressistä. Lisäksi hän on aika itsepäinen luonteeltaan. Mutta sitten…. Hänellä todettiin vaikea uniapnea. Ja pitkään jatkuneen apnean aiheuttama sydämen vajaatoiminta. Hän sai lääkkeet ja hengitysmaskin ja kun olo helpottui, hänestä tuli parissa viikossa täysin eri ihminen ❤️
Valitettavasti tämä on minullekin hyvin tuttu kuvio. Olen mies, havainnut tuollaisen käyttäytymisen itsessäni silloin kun kiikarissa ( tai varsinkin kun jo koukussa) on uusi, kiinnostavampi nainen…muutkin selitykset yllä ovat järkeenkäypiä mutta 98% varmuudella tästä on kyse, pahoittelen jo valmiiksi itseni ja muitten miesten puolesta, näin vietit miestä vievät…
Rakkautta tuossa ei ole vaikka sitä vakuutatkin. Miksi edes ajattelet, että molemmat rakastatte yhä toisianne?
Tekstin perusteella en keksi yhtään syytä miksi jatkaa tuollaisessa liitossa. Paitsi sinun halusi mieluummin alistua miehen sylkykupiksi kuin erota. Vallankäyttöä tuo on, ja jos ei kerran suostu keskustelemaan tai hakemaan tilanteeseen apua niin mitä voit tehdä? Alistua vähän lisää? Ei.
Ajattelisit edes lapsiasi.
Henkisen-, taloudellisen- ja seksuaaliväkivallan keskellä elävä voi saada apua ja tietoa turvakodista. Sinne voi soittaa ja keskustella anonyymisti tilanteestaan. Väkivallan ei tarvitse olla fyysistä ollakseen väärin. Hae apua, sillä lasten altistuminen tilanteelle voi aiheuttaa vakavia ongelmia kasvulle ja kehitykselle. Myös tekijän on mahdollista saada halutessaan apua.
Kuulostaa hyvin tutulta.. Työ ja perhe voi olla rankka yhtälö ja miehesi voi olla uupunut, ehkä jopa masentunut. Meillä oli samaa, ja kävi ilmi että mies oli masentunut. Ei se välttämättä työkykyyn vaikuta, mutta kaikki puretaan sitten kotona niille lähimmille ihmisille. Itsekin välillä mietin onko mieheni narsisti vai mitä se hirveä käytös on, harkitsin eroakin, mutta se käytös oli pahaa oloa. Hän ei yksinkertaisesti jaksanut. Ehkä teidän tapauksessa jopa kateutta sinulle, joka “saat” olla kotona.. Hän tarvitsee apua, ja te ehdottomasti pariterapiaa myös, jotta voitte puhua asioista ilman riitelyä ❤️ Tsemppiä ? jos hän ei suostu hakemaan apua, niin sinun pitää ajatella lapsia, miehesi käytös on mahdollisista syistä huolimattakin henkistä väkivaltaa.
Itse erosin vastaavasta suhteesta. Ei homma muutu, pahenee vain kun lapset kasvavat ja menet töihin niin edelleen kaikki tekeminen on sulla ja lopulta uuvut. Lapset näkee huonoa mallia ja tilanne vaikuttaa heihin henkisesti ikuisesti ja opettaa niin äidin kuin heidän itsensä arvottomuutta. Isä ei selvästi ole onnellinen. Eikä ole äitikään vaikka niin luulee kun ei tiedä paremmasta. Itselle avautui eron jälkeen täysin uusi elämä ja on ihanaa olla aidosti hyvässä parisuhteessa ihmisen kanssa jonka kaikkea käytöstä voi kunnioittaa syvästi. Lapsilla rauhallinen ja turvallinen koti. Ainoa asia mitä kadun on liian myöhäinen ero oman jaksamisen ja lasten henkisen terveyden kustannuksella. Niitä nyt sitten yritetään korjata. Exän käytös uudessa suhteessa ja minua ja lapsia kohtaan jatkuu yhä ihan samana eli minusta tuo ei todella ollut kiinni.
Ei hyvä. Et halua eroa nyt perusteluita niin mieti mitä se rakkaus on. Ei ainakaan tuota, mitä kuvailet normi arjen olevan. Samojen asioiden kanssa painitaan täälläkin. Sen verran erotuksella että ajankäytöllisesti mä olen vielä vittumaisempi akka kuin sinä. Asiat kuitenkin niin painavia etten koe tässä tilanteessa yhteiselämän olevan järkevää. Palasin myös työelämään ja miehen elämänhallinta retuperällä. Syyttää pettäjäksi. Ei jaksa kuunnella alituiseen tätä sontaa joten etsin uuden kodin. Toivottavasti te saisitte puhuttua ja muutosta tulisi, sopisitte asiasta yhteiset pelisäännöt
Jos ei pian homma muutu, no itse mietit miten toimia.
Mulla ihan sama tilanne ja just toi et katon typeriä ohjelmia ja suuttuu jos luen kirjaa enkä anna huomiota ja vaikka mitä sairasta silloin kun asuttiin yhdessä lapsen eka vuos. Mä en pysty antaa olla lapsen elämässä jos ei muutu, koska ihan varmasti poika menis pilalle isänsä miehenmallista. Nyt kun ei asuta yhdessä hänellä ei ole minuun enään samanlaista vaikutusta ja voi että miten se alkuun sekos, kun aina ennen veteli kokoajan naruista ja oli draamaqueen. Nykyään toitotan hänelle että aina jos tuntuu että oma onnellisuus on toisesta ihmisestä kiinni niin sit menee nurinkurisesti. Muut ei voi olla niinkuin hän haluaa. Mitään narsistin leimaa en anna, mutta siitä olen varma että hänen lapsuus on ollut enemmän kuin huono.
Sama tilanne. Mies valittaa minun muka tekemättömistä töistä, kuten auton pesu. Oon kuulemma joskus luvannut pestä, niin sanoo että “Nyt se on jo 65 päivää myöhässä” ym. Koiran jätöksiä ei voi kerätä, kun se on “minun homma” ja ei muka tiedä mihin ne pitää viedä. Tekosyitä riittää. On kateellinen, kun oon vuorotöissä ja joskus viikolla vapaapäiviä, lapsi silloin päiväkodissa. Hänellä ei muka ikinä ole lapsivapaata. Vaikka käy pokeria pelaamassa ym. omia harrastuksia. Kun lapsi kiukuttelee, pitää tokaista että Olet kuin äitisi! Jos sanon että isältähän tuo kuulosti niin keksii taas jotain. Hänen katsomia ohjelmia ei saa moittia, mutta hän moittii aina minun katsomia saippuasarjoja. Oon muka siksi niin dramaattinen, kun katon niitä. Toivon että joku voisi kuvata meidän elämää kameralla ja se näytettäisiin typerälle ukolle, jos sitten näkisi miten käyttäytyy.
Siskoni mies oli myös samanlainen, sanoin äidilleni että onkohan sillä toinen nainen. Ja kappas kummaa olihan sillä, asia kun selvisi ja suhde loppui loppui se ärventelykin.
Niin tuttua,mikä ei tapa niin se vahvistaa.Olipa syyt mitkä hyvänsä,enää en kuuntele ja toimi roskapönttönä,pidän puoleni.Sama koskee kavereitakin.Ennen olin liian kiltti ja myötäilin,tuli annettua liian paljon periksi.Pelkäsin kai hylkäämistä ja,että jään yksin.Hyvin kasvattavaa touhua.
Kuulostaa niin tutulta. Itse en ole riitelevää ja äreää tyyppiä lainkaan. Mutta kun ahdistetaan kulmaan, minusta tulee sellainen väkisinkin. Kotityöt ja kaikki juoksevat menot ovat olleet minun heiniä jo lasten odotuksenkin aikana. Silti kehdataan sanoa, että minä kun en tee muksujen eteen yhtään mitään. Mä teen ja annan kaikkeni lapsille. Jään jopa omasta ajasta vaille. Epäkiitollisuutta ja sitä en lapsilleni opeta, että voi elää kun lehmä pellossa. Perheessä jaetaan työt jataakat. Voisin jatkaa tätä listaa hamaan loppuun asti, mutta mitäpä se hyödyttäisi. Pidän puoleni ja jos ei kelpaa, niin ei ole enää minun ongelmani.
Vaikuttaa siltä, ettei mies arvosta sinua. Hänessä vaikuttaa olevan narsistisia piirteitä. Voisiko työelämä stressata ja aiheuttaa kiukuttelua? Minun mieheni muuttui käytökseltään hirviöksi juuri ennen loppuun palamistaan töiden vuoksi. Itse en kyllä hyväksy kumppanilta minkäänlaista arvostelua saati alistamista. Mikäli jossain vaiheessa siirryt takaisin työelämään, se voi helpottaa tilannetta joidenkin asioiden suhteen. Näin meillä ainakin kävi. Vaikka tottakai on erittäin arvostettavaa hoitaa pieniä lapsia kotona ja miesten pitäisi osata sitä enemmän arvostaa. Perheen elättämisestäkin voi vain aiheutua suuri stressin aihe miehelle, joka vaikuttaa käyttäytymiseen. Näin empaattisesti miehiä kohtaan ajatellen.
Kai ootte jo eronnut?? Kai hankit jo selkärangan! Sua ei arvosteta ? sori rehellisyydestä…