Meillä on kaksi lasta, joista toinen lapsi ei nuku juuri ollenkaan omassa sängyssään. Isompi on koululainen ja toinen vielä päiväkoti-ikäinen poika. Vanhempi on nukkunut vauvasta asti omassa sängyssään, mutta tämä meidän kuopus nukkuu vuodesta toiseen äidin ja isän välissä. Aluksi ajattelimme, että ei se olen niin vakavaa, vaikka välillä viereen tuleekin yöllä, mutta nyt tuntuu, että loppua ei näy.
Poika nukkui vauvana omassa pinnasängyssä, mutta heti kun siirtyi isojen sänkyyn, niin yö ravaaminen alkoi. Me vanhemmat olemme aivan poikki. Nyt kaikki neuvot ovat kultaakin kalliimmat?
Olemme tehneet jo kaikkemme, vai olemmeko?
Lapsi ei nuku kokonaista yötä omassa sängyssään oikeastaan ikinä. Mielestämme olemme tehneet kaikkemme tilanteen muuttamiseksi. Poika haluaisi jo illalla heti meidän sänkyyn, mutta olemme sinnikkäästi laittaneet hänet omaan sänkyynsä, vaikka se vaatiikin nukuttamista ja vieressä makaamista. Suurempi ongelma alkaa vasta yöllä, kun olemme kaikki jo nukkumassa. Poika kiipeää viereen keskellä yötä. Usein en edes heti herää, vaan herään vasta kun poika pyörii meidän välissä. Pahimpina öinä lasta saa kantaa kolme-neljä kertaa takaisin omaan sänkyynsä.
Minulla on ollut periaate, että lapset nukkuvat omissa sängyissään, enkä haluaisi siitä luopua. Mieheni puolestaan on sitä mieltä, että yöllä pojan useaan kertaan omaan sänkyyn kantaminen on aika raskasta ja pääsisimme paljon helpommalla, kun poika voisi tulla heti alunperinkin meidän sänkyyn nukkumaan. Ymmärrän mieheni pointin, mutta tuntuu, että epäonnistumme yksinkertaisessa asiassa, jos annamme tässä nyt lapselle periksi.
Olemme koittaneet tarrapalkintoja, olen nukkunut muutamia öitä pojan kanssa hänen sängyssään (silloinkin lapsi siirtyi isän viereen aikuisten sänkyyn yöllä), olen valvonut pidempään, jotta saan lapsen heti siirrettyä takaisin kun lähtee haahuilemaan…ja vaikka ja mitä!
Isaac Del Toro
Pitääkö luopua omista periaatteistani?
Nyt olemme siinä pisteessä, että jos tähän ei pian tule muutosta, niin luovutan. Lapsi ei nuku omassa sängyssään ja minä en voi sille mitään! Nukkukoot sitten vaikka aikuiseksi meidän vieressämme. Haluan kuitenkin vielä kerran yrittää onnistua. Kaikki neuvot ja vinkit otan ilolla vastaan. Mikä on toiminut teillä joskus? Mikä voisi toimia? Mitä olette lukeneet asiasta ja ihan kaikki mahdollinen tieto on pelkkää plussaa. Ei tämä tästä enää tämän pahemmaksi voi mennä.
Olisi myös kiinnostavaa kuulla, että miten niissä perheissä jossa lapsi sitten nukkuu säännöllisesti vanhempien kanssa, voidaan pitää huolta parisuhteesta ja esimerkiksi missä harrastatetaan yöllä seksiä? Meillä on aika pieni asunto ja missään olohuoneessa emme voi sitä tehdä, kun isompi lapsi heräisi. Hän on hyvin herkkäuninen. Kiitos kaikille jo etukäteen.
Sana on vapaa kirjoituksia voi lähettää meille osoitteeseen jonna@poikienaidit.fi ja Sarianna@poikienaidit.fi
Julkaisemme ne nimettömänä.
Mulla nyt ei ole mitään varsinaista voittajatemppua sulle antaa, mutta ehkä näkökulman tarkastelu saattaa tuoda lisää vaihtoehtoja pöytään. Olin siis itse kovin sitä vastaan, että pk-ikäisenä bonuslapsi päätyi aina nukkumaan minun ja mieheni väliin, ja yritin väkisin muuttaa tilannetta. Nyt itse lapsen saamisen jälkeen onkin aivan eri ääni kellossa. Mietin paljon sitä, millainen olen itse lapsena ollut, ja miltä asiat tuolloin minusta tuntuivat.
3v10kk tepastelee n. 2-4h nukahtamisensa jälkeen meidän sänkyyn. Joka yö. Välillä se vituttaa, useimmiten kuitenkin ei. Hän on kevytuninen kuten minäkin, ja ymmärrän sen turvattomuuden ja yksinäisyyden tunteen sieltä pimeästä huoneesta herätessä – siitä samasta syystä itsekin lapsena lähdin aina vanhempien väliin nukkumaan. Joo, joskus joudutaan vähän kiirehtimään parisuhteen intiimihetkien kanssa, kun tiedetään, että kohta se lapsi sieltä taas tepastelee meidän väliin, mutta ei kovin usein. Se on ehkä ainoa asia, joka mua joskus tuossa kuviossa ns. häiritsee. Onko tää joku suomalainen tapa, vai universaali paine, että kaikkien pitää nukkua omassa huoneessaan yksin? Mistä tuo ajatus tulee, että tässä asiassa “periksi antaminen” olisi jotenkin kamala asia? Mietin vaan, kun tästä puhutaan niin paljon ja omassa lähipiirissänikin arvostellaan meidän “ratkaisua”.
En halua viestiä pienelle lapselleni, ettei hän ole tervetullut meidän syliin, tai että hänen kuuluisi selvitä yksinään tai velipuolen kanssa omassa huoneessaan. Sitten kun lapsi on jo fyysisesti liian iso meidän väliin ja tila ei oikeasti riitä, hän on jo tarpeeksi vanha ymmärtääkseen myös vanhempien unen tärkeyden ja osatakseen luoda itselleen sen turvallisuudentunteen ja nukahtaa uudestaan omassa sängyssä. Olisihan se kiva jos pienet lapset ajattelisivat loogisesti, eikä heillä olisi mitään turhia pelkoja yksinoloon tai pimeyteen liittyen – pääsisimme todellakin vähemmällä vaivalla ja saisimme itse nukuttua paremmin. Mutta tällä hetkellä on vaan ihanaa saada toimia turvana sille maailman rakkaimmalle ihmiselle, myös yöaikaan. Joskus tulevaisuudessa, jos hän ei enää teininä ehkä kerro mulle tunteistaan ja välttelee läheisyyttä, tulen lämmöllä muistelemaan tätä aikaa.
Joka tapauksessa tsemppiä sulle, mihin ikinä ratkaisuun päädytkin tässä! 🙂
Meillä on melkolailla täysin sama tilanne. 3v nukutetaan illalla omaan sänkyyn, yöllä herää huutamaan ja hänet pitää hakea meidän väliin nukkumaan. Ei siis edes tule sieltä itse, mutta ei nukahda uusiksi omaan sänkyynsä vaikka jäisi nukuttamaankin. Huutaa niin kauan, että kannetaan väliin. Tätä on nyt vuoden ajan ja sillä mennään edelleen, koska tämä vaihtoehto on toistaiseksi helpoin. Taloudessa myös 1 vuotias joka tuo öihin oman lisämausteensa, joten tähän 3 vuotiaan nukkumisjärjestelyyn ei ole nyt voimavaroja enempää paneutua. MUTTA.. Kun sen aika lopulta tulee, että lähdetään tekemään sitä muutosta todenteolla, niin väitän että avainasemassa on se, ettei lasta alunperinkään kukaan jää nukuttamaan illalla sänkyynsä. Jos hän ei osaa nukahtaa illallakaan itsekseen, miten hän osaisi sen yöllä kun herää todennäköisesti vähän peloissaan, unensekaisena ja hämillään? Lähtisin siis liikkeelle ensin siitä, että opetellaan nukahtamaan itse. Sen jälkeen se nukahtaminen itsekseen yölläkin voisi seurata perässä. En siis ole asiantuntija, mutta näin olen itse järkeillyt ja asiaa etukäteen jo miettinyt.
Paljon tsemppiä, se on raskasta kun yöt ovat pahimmillaan vuosia repaleisia.
Mulla on ollut se periaate, että on ihan sama nukkuuko lapsi omassa sängyssään, vai meidän (vanhempien sängyssä) – kunhan nukkuu. Poika on aina ollut kausittain todella huono nukkumaan ja töissäkäyvänä äitinä myös arvostan omaa unta ja töissäjaksamistani, joten annoin lapsen nukkua siellä missä kaikki parhaiten nukkuivat. Iltaisin nukahti omaan sänkyynsä ihan kivasti, mutta vielä ekalla luokallakin saattoi yöllä hipsutella meidän sänkyyn. Se oli ok, koska uni on tärkeää. Mieheni kanssa kävimme asiasta monet keskustelut ja vaikka hän ei 100% ollut samaa mieltä kanssani, hän suvaitsi asian.
Olin itse lapsena samanlainen huono nukkuja. Pelkäsin milloin mitäkin, enkä tuolloin kokenut saavani vanhemmiltani empatiaa asiaan. Muistan sen yksin pelkoni kanssa olemisen yhä, enkä siksi halunnut samaa kokemusta lapselleni. Luotin siihen, että ajan kanssa kypsyyttä tapahtuu, yöt eheytyvät ja poika nukkkuu omassa sängyssään. Näin on käynytkin.
Tsemppiä 🙂
Meillä on kohta 5-vuotias poika ja lähes joka yö hän tulee viereen nukkumaan. Nyt on alkanut jo olemaan öitä kun välttämättä ei tule, mutta viikossa noin 5 yönä tulee viereen. Meillä tilannr on hoidettu niin että aikuisten sängyn vieressä (äidin puolella) on patja jossa on jo valmiina petivaatteet, peitot, tyynyt. Poika kun herää yöllä niin tulee siihen, vetää peiton päälleen ja jatkaa unia. Itse taistelin useamman vuoden ja yritin viedä aina omaan sänkyyn, mutta sitten tuli jaksaminen vastaan ja annan pojan tulla patjalle silloin kun haluaa. Meillä tämä toimii paremmin kuin se että poika nukkuu samassa sängyssä, koska silloin pyöriminen ei niin paljon haittaa omia unia. Joskus aikaisemmin kun keskimmäinen poika oli pieni niin meillä oli lasten sänky omassa makuuhuoneessa, sinne poika sitten aina tuli kun siltä tuntui (nyt kohta 9-vuotiaana nukkuu mieluummin omassa huoneessaan).
No eipä montaa parisuhdetta olekaan ehjänä säilynyt lapsiperheissä.. Erotilastot ja pettämiset hyvin yleisiä.. Eli kannattaa todellakin huolehtia parisuhteestakin. Se on myös palvelus lapselle.
Me otettiin itse yhteys kuntamme perheohjaajaan, joka neuvoi meille unikoulun. Hän oli kyllä taivaan lahja. Ja ei maksanut mitään. Mutta avainasemassa johdonmukaisuus, periksi ei saa antaa. Lapselle sanoitetaan että tästä lähtien nukutaan omassa sängyssä ja piste. Hellyyttä voi antaa päiväsaikaan ja iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Perheohjaaja osaa kertoa lisää.
Kun Facebookin kommentteja lukee niin näyttää olevan vanhemmuus monella hukassa. “Kannoin pari kertaa omaan sänkyyn ja luovutin. Nyt 14 vuotiaana mukkuu jo omassa sängyssään.”
ja “en enää osaisi nukkua yksin!” Lapsista ja itsestä tehdään läheisriippuvaisia.
Selkeästi parisuhdetta ei näissä perheissä hoideta, mikä näkyy yhteiskunnassamme, monia onnettomia suhteita nimenomaan juuri lapsiperheissä kun ei enää huomioida puolisoa. ja Nyt sitten halutaan että kaikki muutkin menee siihen samaan ansaan.
Surullista.
Tässäkin kirjoittaja on niin väsynyt että oikeasti kaipaisin apua ja tukea siihen että saisi nukkua rauhassa, niin mitä tekevät toiset äidit? Viittaavat kintaalla äidin väsymykselle ja huolella parisuhteesta. Käskevät uhrata omat unet ja antamaan lapselle periksi. ?
En enää yhtään ihmettele miksi yhteiskunnassamme voidaan niin huonosti. Toivottavasti tämän artikkelin kirjoittaja on löytänyt keinon hyviin yöuniin sekä parisuhteen hoitamiseen.
Pienille lapsille järjestetään unikouluja, joissa opetetaan nukahtamaan ja nukkumaan koko yö omassa sängyssä. Jos ei omat keinot riitä, niin olisiko tuossa apu?
Ihminen tuntuu olevan ainoa nisäkäs, joka työntää poikasensa pois omasta pesästään jo vauvana. Ostakaa parisänkyynne kiinni yksi samankorkuinen aikuisten sänky lisää. Niin meilläkin on tehty, kaikki nukkuvat yönsä hyvin ja tilaa riittää.
Oletteko puhuneet lapsen kanssa siitä, että MIKSI hän haluaa tulla teidän sänkyyn nukkumaan? Tykkääkö vain nukkua jonkun kanssa, pelottaako pimeä tai möröt sängyn alla, tuleeko ehkä kylmä eikä saa peittoa yksin päälleen tms? Kun on selvillä, mikä viereentulemisen halun aiheuttaa, voi olla helpompaa lähteä ratkaisemaan asiaa.
Itselläni tulee viereen lähes joka yö 9v ja 6v, 11v nukkuu jo omassa sängyssään, mutta hänkin tuli monta vuotta, kun ei halunnut yksin nukkua. Meillä oli lasten sängyt aiemmin samassa makkarissa vanhempien sängyn kanssa, joten lastenkin oli helpompi nukkua omissaan, kun olin itse ihan vieressä. Toimisiko teillä sama, eli lapsen sänky samaan huoneeseen ja siitä lähtisi opettelemaan omassa sängyssä nukkumista? Tai ainakin patja lattialle, johon olisi lupa tulla jatkamaan unia kun herää?
Toisaalta olen samaa mieltä Sagan kanssa ja olen monesti omia ratkaisuja perustellut sillä, että miksi pienen lapsen, joka ei vielä maailmasta paljoa ymmärrä, pitäisi nukkua yksinään, kun eivät parisuhteessa olevat vanhemmatkaan niin tee? Mikä kiire on lapsia “karaista” osaamaan olla yksin ja vielä yöaikaan, kun mörköjä on jokaisessa pimeässä nurkassa? Tottakai lapset on yksilöitä, osa nukkuu heräämättä läpi yön, osa heräilee vuosikausia. Näin yleisesti sanoen Suomi/pohjoismaat on harvoja paikkoja maailmassa, jossa lapset laitetaan pienestä asti yksin nukkumaan ja sitä kauhistellaan maailmalla. Kaikilla asioilla on kuitenkin puolensa ja perheet ja niiden tarpeet on erilaisia.
Tsemppiä kovasti! Voin vain sanoa, että ohi se menee, mutta aikaa ottaa, oli ratkaisu mikä tahansa.
Meidän 9 v tulee edelleen lähes joka yö meidän väliin. Eiköhän se joskus lopeta, viimeistään kun hormonit alkaa jyllätä. Useimmiten tulee siksi, kun on nähnyt pahaa unta. Noin kahdeksan vanhana poika sanoi yhtäkkiä isälleen, että oli edellisenä yönä ensimmäistä kertaa elämässään nähny sellaisen unen, jossa hän ei kuollut! Jos siis yleensä näkee unta, että kuolee ja sen takia tulee meidän väliin niin tulkoon! En itsekään tykkää pahoista unista. Jos oma uni häirintyy kun poika potkii ja kuorsaa niin pakenen joko sohvalle tai pojan sänkyyn. Ja nukun päiväunia ?
Näin minä ajattelen, ehkä tämä auttaa sinua pohdinnoissasi. Tsemppiä ja kauniita unia kaikille (ja jossain välissä mukavia hetkiä miehesi kanssa)