Yksin vauvan kanssa -raskaaksi yhden yön jutusta

“Tulin raskaaksi satunnaisesta yhden yön jutusta ja tein positiivisen testituloksen raskausviikolla 26. Siinä vaiheessa en edes muistanut miehen etunimeä.” Lue 25- vuotiaan, 7 kuukauden ikäisen pojan äidin haastattelu siitä, millaista on ollut olla alusta asti yksin vauvan kanssa.

Yksin vauvan kanssa

KAUANKO OLET OLLUT YKSINHUOLTAJA?

Olen ollut yksinhuoltaja heti plussattuani. Lapseni sai alkunsa satunnaisesta yhden yön jutusta. Joten mitään tietoja minulla isästä ei ole. Sain myös positiivisen testituloksen RV26. Joten siinä vaiheessa en edes muistanut miehen etunimeä enää. Se oli ensimmäinen ja hyvin todennäköisesti viimeinen yhdenyön juttu. Eli alusta asti yksin.

MITEN LÄHEISET SUHTAUTUIVAT KUULLESSAAN RASKAUSUUTISET?

Läheiset ottivat uutisen hyvin vastaan, toki olivat ihmeissään ja vielä enemmän yllätti kuinka pitkällä jo olin. Isäni osti samana päivänä kun sai kuulla niin pinnasängyn jo vauvalle. ? Äitini oli salaa iloinen, ei halunnut näyttää riemuaan kun itse olin vielä hyvin järkyttynyt tiedosta. Poikani oli ensimmäinen lapsenlapsi äidilleni. Sisarukset olivat riemuissaan, saihan parin sisaruksen lapsi/lapset uuden serkun 🙂

MITEN YSTÄVÄT OVAT SUHTAUTUNEET TILANTEESEEN?

Ystävyyssuhteet osittain pysyivät samana ja osittain paranivat. Paras ystäväni on poikani sylikummi ja se on lähentänyt meitä entisestään ja se on aivan ihanaa.

JOS JOTAIN HALUAISIT MUUTTAA ARJESSANNE, NIIN MITÄ SE OLISI?

Arjessa pääosin en muuttaisi mitään, mutta aina välillä sitä toivoo toista käsiparia että itse saisi tehtyä normi arkiaskareita, tai ottaisi pojan syliin ja lohduttaisi kun on vaikeaa. Ne pojan raskaimmat hetket on ne, jolloin sitä toista kaipaa. Olisi joku kenen kanssa jakaa ne hetket, kun poika on huutanut tunteja esimerkiksi hampaiden kasvun takia.

KOETKO, ETTÄ ARKENNE ON RASKASTA? ONKO SINULLA MAHDOLLISTA LAPSIVAPAISIIN?

Arki yksinhuoltajana on ehdottomasti raskasta. Kaiken joutuu tekemään yksin, kaiken joutuu kestämään yksin.  Mutta on se kaiken sen väärti kun saa nähdä oman pojan kasvavan. Itsellä on todella hyvä tukiverkosto, joten omaa aikaa saan myös pyydettäessä, sekä apua perus arjessa. Sitten vaan kun osaisi pyytää aikaa tai apua silloin kun sitä oikeasti tarvitsee. Sitä olen itse tässä joutunut opettelemaan. Koska ei tarvitse pärjätä yksin, ja on okei tarvita apua. Olen aina ollut hyvin itsenäinen ihminen ja avun pyytäminen on ollut haaste. Joten tässä kasvetaan lapsen mukana. Vedin itseni aluksi ihan piippuun, kun en osannut pyytää apua ajoissa.

MIKÄ ARJESSANNE ON ERITYISEN HYVÄÄ?

Rakastan sitä kuinka on mahdollista nähdä pojan kaikki kehitys, ei jää mistään paitsi kun on kotona pojan kanssa. Se pienen riemu kun on juuri oppinut konttamaan ja tulee hymyillen ja kiljahdellen kohti että pääsee syliin ja vaan halaa tiukasti ❤️

Lue myös: Yksinhuoltaja ja vakavasti sairaan pojan omaishoitaja

SANA ON VAPAA:

Sain tosissaan tietää raskaudestani rv26. Olin myös käynyt läpi polvileikkauksen nukutuksessa vahvoine lääkkeineen heti raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Tällöin en tiennyt olevani raskaana. Lopetin pillerit kesän jälkeen, juuri sen jälkeen kun poikani ilmeisesti oli saanut alkunsa. Itsellä oli menkat jäänyt pois, mutta niin on itselle käynyt ennenkin kun olen pillerit lopettanut. Joten sen kannalta en osannut ajatella mitään erikoista. Leikkauksen jälkeen tuli myös pahoinvointi, mutta pistin ne vahvojen lääkkeiden piikkiin. Parhaimmillaan pysyi sisällä mandariinin ja päärynäpillimehu ? pienen lihomisen laitoin liikkumattomuuden piikkiin, olinhan juuri marraskuun lopussa ollut leikkauksessa ja toinen jalka ei ollut toiminta kunnossa.

Sitten helmikuun puolivälissä vatsassani tuntui hassulta, ihan kuin kuplisi. Pari päivää seurailin ja sitten kuljin raskaustestien ohi kaupassa. Ajattelin et noh, testataan ja poissuljetaan että näin ei ole. Lopulta ystävänpäivänä tein positiivisen testituloksen ja tiesin suoraan olevani ainakin puolivälissä raskautta. Se tunnemyllerrys oli todella suuri siinä kohtaa. Pelko oliko lääkkeet tehneet jotain, siitä mitä ihmettä tekisin kun tiesin olevani täysin yksin. Ja pelko tulevasta. Pää sai paljon prosessoitavaa. Synnytys oli myös vaikea, ja jouduin kiireelliseen sektioon kun avauduin vaan 5cm kunnes oksitosiinitipan tauon aikana paikat alkoi sulkeutumaan ja tulehdus ja kuume iski päälle. Sektiossa menetin paljon verta ja tuli muitakin komplikaatioita. Eli ei mikään paras alku myöskään yh elämälle. Tämä kaikki uskoakseni oli syy omaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen myös. Näistä kaikista päästiin yli ja nyt arki on mitä ihaninta pienen terveen ja aktiivisen 7kk pojan kanssa joka jo opettelee kävelemistä ❤️

Löydät meidät myös facebookista ja instagramista

– Poikien äidit toimitus –