Teini-ikäinen poika on poikkeuksellisen kiinni isässään. Kyse ei ole omasta pojastani, vaan lupasin kysyä “kaverin puolesta”. Olisin kiinnostunut tietämään miten tässä tilanteessa tulisi toimia? Miten tukea poikaa viihtymään äitinsä kanssa paremmin ja mitä tehdä, jotta tilanne olisi kaikille osapuolille helpompi? Tilanteesta vähän lisää…
Poika viihtyy isällä paremmin kuin äidillä
Tapauksessa isä on lähivanhempi lapsilleen. Lapsia on useampi ja muut lapset kulkevat viikko-viikko asumisjärjestelyllä. Systeemi toimii heidän kohdallaan, mutta ei tämän tarinan pojan kohdalla. Tämä kyseinen poika on isällään 75% ajasta, joten enemmän kuin muut sisarukset.
Poika tapaa äitiään muutaman illan tai paremminkin yön joka toinen viikko, vain osan viikosta. Näinäkin päivinä poika on useita kertoja illassa yhteydessä isäänsä puhelimella. Viettää aikaa isän luona milloin minkäkin asian varjolla myös päivinä, jotka sovittu äidin lähipäiviksi. Poika on todella kiinni isässään ja haluaisi olla isän luona koko ajan.
Äiti on haluton ja kyvytön asettamaan rajoja pojalle ja sallii pojan tehdä kuinka itse haluaa. Isän lapsivapaa ei oikeastaan ole koskaan lapsivapaa. Lapsivapaa-aikana on jatkuvaa yhteydenpitoa, varmistelua ym. milloin minkä asian tiimoilta. Teiniltä tämän käytöksen ymmärtää tottakai, mutta äidin olettaisi ymmärtävän myös isän tarvitsevan aikaa palautua lapsiviikkojen arjesta. Järjestely on myös hieman epäreilu muita lapsia ajatellen, jotka kulkevat kiltisti viikko-viikko systeemillä.
Isä ei halua tuottaa pettymystä
Isälle on vaikea tuottaa pojalle pettymystä ja aiheuttaa konflikteja. Sivusta tätä seuranneena on herännyt huoli pojan kiintymyssuhteesta ( sekä isään, että erityisesti äitiin) ja mielen tasapainottomuudesta, kun rajoja ei tule kummankaan vanhemman luona vastaan.
Pojalla on vahva pimeänpelko ja pelko nukkua yksin. Poika nukkuu yleensä sohvalla ja valot täytyy olla päällä ( valoisan aikaankin) Mistä tämä kertoo? Onko normaalia teini-ikäikselle? Mitä isä, äiti tai muut läheiset voivat tilanteessa tehdä, auttaakseen poikaa? Mihin saakka tilanne on normaalia, milloin oikeasti jotain vialla?
Käsittääkseni lasten erilaiset pelkotilat ovat normaalisti ohimeneviä ja kuuluu kasvuun, mutta mitä jos pelot määrittävät koko lapsen elämän? Kuuluuko teini-ikäisen olla vielä näin kiinni isässään? Mitä mieltä olette?
