Minun nimeni on Saija, ja minun vanhempani eivät hyväksy puolisoani.
Olen perheemme toinen lapsi, kuopus. Isosiskoni on minua vain 11 kuukautta vanhempi.
Vanhempamme vaativat meiltä aina paljon, mutta eivät mielestäni kuitenkaan liikaa. Meitä kannustettiin yltämään parhaimpaan suoritukseen niin koulussa kuin harrastuksissakin. Toisinaan se oli omiaan aiheuttamaan paineita, mutta en muista että asia olisi rasittanut minua lapsuudessani juurikaan.
Vanhempani eivät mielestäni myöskään suosineet tuolloin kumpaakaan. Rakkautta, läsnäoloa ja ymmärrystäkin riitti molemmille. Olimmekin siskoni kanssa tiivis paketti, teimme samoja asioita ja vietimme miltei kaiken aikamme yhdessä.
Tiemme erosivat hieman, kun muutimme pois vanhempiemme luota ja suuntasimme etsimään omia polkujamme. Viikonloppuisin ja lomilla vierailimme vanhempiemme luona, esittelimme muutamiakin kertoja vaihtuvia poikaystäviämme ja elimme tavallista nuoren naisen elämää.
Kun olin 24-vuotias, siskoni tapasi tulevan aviomiehensä. Jo ensimmäisellä kerralla kun tapasin miehen, käsitin että heidän suhteessaan oli jotain aivan erityistä. Ensivaikutelma miehestä oli hyvä, ja se on kantanut läpi vuosien. Myös vanhempani ihastuivat mieheen heti. Muistan miten mietin, että tuollaisen vastaanoton minunkin mieheni sitten aikoinaan saa.
Kuinka väärässä olinkaan
Muutamia kuukausia ennen siskoni häitä tapasin töideni kautta miehen, josta oli tuleva aviomieheni. Muistan miten katsoin miestäni kolmansilla treffeillä ja mietin, että tämän ihmisen kanssa minä haluan mennä naimisiin. Vanhempani tapasivat hänet kuukautta ennen siskoni häitä. Asuin miltei kolmen tunnin ajomatkan päästä vanhemmistani, jonka vuoksi sovimme koko viikonlopun kestävästä vierailusta. Odotin ja jännitin näkemistä hirveästi, mutta en osannut pelätä. Olin niin varma, että vanhempani ihastuisivat yhtä kovaa kuin minäkin.
Ensikohtaaminen olikin mukava ja vanhempani ottivat mieheni vastaan lämpimästi. Sen jälkeen kyyti oli kylmää. Ensimmäisellä yhteisellä illallisella kävi ilmi, että mieheni oli ollut naimisissa kerran aikaisemminkin. Minä toki tiesinkin sen, eikä asia ollut ollut minulle mikään ongelma. Vanhemmilleni se kuitenkin oli sitä, aivan kuin joku olisi kaatanut jääkylmää vettä heidän niskaansa.
Toinen ongelma oli mieheni ammatti. Vanhempani arvostivat hyvää koulutusta, jota miehelläni ei heidän mielestään ollut. Hän on hoitajana päiväkodissa, nauttii työstään suunnattoman paljon ja kertoi sen myös vanhemmilleni. Heidän päätään ei käännä kuitenkaan mikään.
Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Näihin vuosiin on mahtunut lukemattomia kohtaamisia, meidän häämme sekä esikoisemme syntymä. Useaan otteeseen olen ottanut puheeksi vanhempieni kanssa sen, miksi he eivät hyväksy miestäni. He eivät asiaa myönnä, vaan sanovat meidän kuvittelevan kaiken. Siitäkin huolimatta, että häistämme ilmoitettuamme isäni kysyi minulta, kannattaisiko vielä miettiä.
Mieheni on kiltein, huumorintajuisin ja mukavin tuntemani ihminen. Sydämeni särkyy joka kerta, kun näen miten hän yrittää voittaa vanhempani puolelleen, siinä onnistumatta. Se että vanhempani eivät hyväksy puolisoani, ovat etäännyttäneet myös minua ja vanhempiani.
