Lapseni -löydä sun oma tähti!
Ovi kolahtaa. Olen paistamassa jauhelihaa, kun kaksi ekaluokkalaista ilmestyy ovelle. Poikani ja pojan kaveri, joka on tullut meille kylään iltapäiväkerhon jälkeen. Perunat ei vielä kiehu. Pojat tervehtivät reippaina. Päivä on mennyt hyvin, pelattiin iipeessä jalkapalloa kakkosia ja kolmosia vastaan. Koulupäivästä pojat ei jaksa muistaa sen enempää, mutta kakkoskolmoset me voitettiin futassa!
Lisään paahdettua paprikaa ja mietin sitä eroa, mikä opettajan Wilma-viesti kertoo ja miten pojat päivän kokivat. Opettajan viestin sisältö on jotakuinkin näin: Poika on ollut villi, eikä hiljaa kävely ole tänäänkään onnistunut. Metsäretki meni hyvin, mutta juoksentelee ympäriinsä, kiipesi puuhun, ei ole jaksanut keskittyä tehtäviin. Oppitunneilla sentään on jaksanut ukkeli jotenkuten tsempata. Pitäisi taas keskustella käyttäytymisestä illalla.
Hikisiä päitä ja polvista revenneitä verkkareita
Sekoitan haarukalla lihoja ja perunatkin pomppii mukavasti kattilassa. Ovi käy, tulee hiljaista. Käyn ihmettelemässä tyhjää asuntoa. Poikia ei näy missään. Aavistelen mihin viikarit katosivat. Kävelen metsäpolkua koulun pihalle. Löydän pojat futiskentältä. Siellä lapsuus kukkii. Eri-ikäisiä poikia silmät kiiluen kilpailevat pallosta totisesti. Hymyä, iloa, harmitusta, voittoja ja tappioita yhdellä silmäyksellä. Hikisiä päitä ja polvista revenneitä verkkareita.
Mietin, että näkisipä opettaja tämän rehdin ihmisjoukon, jotka sisäinen palo on tänne vetänyt. Veikkaan, että näillä pojilla on läksyt tekemättä ja Wilmassa pyyhkeitä. Pojat eivät ole tehneet päätelmiä ja suunnitelmia laadukkaasi käytetystä vapaa-ajasta, oppimaan oppimisesta, liikunnan hyvinvointivaikutuksista tai muista ulkoisista seikoista, joiden kautta me aikuiset helposti maailmaa jäsennämme. Pojat haluaa vaan pelata. Mutta nämä pojat eivät halua olla hankalia, siitä olen varma.
Urheilu koskettaa useimpia lapsia syvältä selittämättömällä tavalla. Sen vetoa ei voi vastustaa. Katson noita kiiluvia silmäpareja kentällä. Ne eivät minua näe. Yhtäkkiä olen kateellinen ja omat lapsuuden ilot tuntuvat kehossa selittämättömällä tavalla jännittäviltä. Nämä pojat pelaavat futisleikkiä. Annetaan niiden pelata ja lapsuuden tapahtua.
Ekaluokkalainen lapsi on vedetty lapsuuden kuperkeikoista suorakulmaiseen koulumaailmaan, missä leikkien ja hyppyjen sijaan harjoitellaan hiljaa istumista, jonossa kävelyä, kiltisti olemista ja tehtävien suorittamista. Toisille tämä maailma on luontaisesti helpompi, mututuntumani sanoo, mutta ainakin oma poikani joutuu pinnistelemään kovasti. Toista on metsässä juoksentelu ja lujat tunteet keholla kokemisesta repaleisella futiskentällä. Haluan suojella tuota lapsuutta, joka tietää miten se haluaa elää.
Pääsisinpä tuohon samaan tilaan. Erilaatuisten pyrkimisten täyttämässä aikuisen maailmassa tuo tila on kaikkea muuta kuin easy access. Pitäisikö nyt tempaista pojat pelin virtauksesta tai nuhdella luvatta lähtemisestä? Pipojakaan ei ole päässä. Lähdetäänkö nyt puristamaan läksyt ja käymään ratkaisukeskeinen keskustelu säännöistä ja kiltiksi olemisesta?
Lapseni tehtävä on löytää oma tähti
Mitä sääntöä rikon, jos jätän nämä läppärini ruudulle pomppaavat velvollisuudet tänään väliin ja kehun poikaa kirkkaasta katseesta, sisäisestä palosta pallopeliin, kilvoittelusta ja maailman jäsentämiseen riemussa keittyvän kehon kautta sekä reilusta kaveruudesta? En tarkoita kasvatusvastuun pakoilua. Vastuu on tietenkin suurelta osin minulla ja vaimollani. Vastuun toisella puolella on kuitenkin vapaus. Vapaus valita lapsuutta rakastava ja pienen ihmisen kokemuksista kiinnostunut kasvatustapa. Runebergiläisittäin puettuna ajattelen, että lapsen tehtävä on löytää oma tähti ja pyrkiä sitä kohti. Vaikka me aikuiset vakuuttavasti tiedämmekin tuon tavoitteen höpönlöpöksi, lapselle tähdelle pääsy ei näyttäydy mahdottomana temppuna.
Herään pitkästä mietteestä ja siivoan valkosipulin kuoret pöydältä. Jätin pojat pelaamaan ja toivotin rehtiä peliä. Perunat on al dente, jauhelihakastike sopivasti hautunut. Laitan Pentikit pöytään. Ovi käy. Hikinen, hymyilevä ja kilvankäynyt poika tulee kotiin ja ilmoittaa että on kauhea nälkä.
-Iskä. Musta tulee isona Rolle ja Antista (nimi muutettu) Messi ja sitten me päästään Barcaan samaan tiimiin!
