Onko lapseni käytös aivan normaalia uhmaa tai vastaavaa? Vai kopioiko hän käytöksellään riehuvaa isäänsä?
Kyseessä 1,5v esikoinen joka hermostuessaan (mikä tapahtuu hyvin herkästi) heittelee tavaroita, hakkaa käsiä lattiaan, pöytään mihin ikinä, minua (tai isää jos isä on kotona) tai parhaimmillaan puree minua (tämä tapahtunut vain muutaman kerran mutta pelkään että jos hermostuu hoidossa niin puree toista lasta tai lyö).
On myös aloittanut tavaroiden heittelyn ja paiskomisen ”huvin vuoksi” eli ei enää pelkästään hermostuessa. Olemme molemmat vanhemmat itsekin hyvin temperamenttisia luonteeltamme joten on sen selkeästi perinyt.
Millä keinoilla tähän pitäisi puuttua tai millä saada loppumaan? Olen ottanut leluja pois sitä mukaa mitä heitellyt, jättänyt huomioimatta, kieltänyt, selittänyt miksi ei mutta mikään ei tehoa.
Asiassa on arka puolensa
Syy miksi asia on arka: miehellä ja minulla hiertää välit todella pahasti ja näin on ollut jo syntymästä lähtien. Olimme seurustelleet ennen syntymää 1,5 vuotta, tosin asuneet ensi tapaamisesta lähtien yhdessä joten tiesimme kyllä toistemme huonot puolet sekä mies minun mielenterveysongelmaisen menneisyyden (sekä nykyisyyden). Emme pysty keskustelemaan mistään joten riitelemme jatkuvasti ellen minä ”pidä turpaani kiinni” kuten mies monesti käskee.
Minulla olisi paljon parannettavaa omassakin käytöksessä, raskaudesta lähtien jouduin alkaa luopumaan minulle tärkeistä asioista (kuten harrastus mitä ei raskauden vuoksi voinut jatkaa), enkä oikein koskaan saanut käsiteltyä sitä mitä vauva todellisuudessa tarkoittaa, kaikki vain yksitellen kylmästi lävähti kasvoille ja jäin kaikkien näiden tunteiden kanssa yksin. En esimerkiksi osannut odottaa että vauvan tullessa minun harteilleni jää aivan kaikki esim kodin työt.
Ymmärrän että minä olen se joka on kotona joten tottakai hoidan pyykit ja siivoamiset tms mutta ruohonleikkuukin olisi pitänyt jotenkin onnistua vauvan/nyt taaperon kanssa, koska mies ei koskaan saanut aikaiseksi pyynnöistä huolimatta, kun oma harrastus on niin paljon tärkeämpi kuin mikään muu. Ennen vauvaa hän kumminkin pystyi harrastamaan aina kun ei ollut töissä, mutta vauvan myötä harrastusaika väheni hänellä n. 2-4h/päivä joten tämä on ollut yksi suurimmista ongelmistamme.
Mies hermostuu helposti…
Onko lapsen käytös reagointia ja matkimista miehen käytökseen/meidän riitelyyn? Vai enkö minä oikeasti tarjoa lapselle tekemistä ja läheisyyttä tarpeeksi?
Minä yritän joka päivä saada tappelun olemaan minimissään tai ettei sitä ole, mutta kaiken kun yrittää saada pidettyä sisällään jottei mies taas raivostuisi on todella vaikeaa. Tarkoitan tuolla sisällä pitämistä sillä, ettei minulla ole kirjaimellisesti ketään muuta kuin mies kenelle puhua koska minulla ei ole ystäviä eikä sellaista perhettä, ja mies on minulle sanonut ettei halua ajatuksistani kuulla.
Tästä tulikin näköjään enemmänkin valitusvirsi, kun rehellisesti tarvitsen neuvoja miten toimia lapsen kanssa vai onko tämä vain ohimenevää vaihetta?
Ei se lopu itsestään. Teidän vanhempien pitää ottaa vastuu, kasvaa aikuisiksi, löytää oma itsesäätely ja tunteiden tunnistaminen ja uudet selviytymismallit vaikeisiinkin tilanteisiin. Nousta sieltä 4-5 v tasolta. Ei ole lyhyt tie se ei… Hakea APUA ja ymmärtää, että jokainen vastaa omista reaktioistaan omiin ja toisten tunteisiin. Lapsi tuskin suoraan peilaa, mutta teidän tunnesäätelytaidot hän kyllä sisäistää ja miten vaikeisiin asioihin reagoidaan ja miten ne hoidetaan. Jos ette saa palettia kuntoon, niin lapsella on hyvät mahdollisuudet jatkaa teidän valitsemalla (kyllä) tiellä myös omassa elämässään. Te yksiselitteisesti tuhoatte toisenne henkisesti. Pää oppii selviytymään tuollaisessa ympäristössä, onnellisuus ja uudet tavat toimia voivat olla sillekin uhka ja pää pyrkii takaisin totuttuihin selviytymismalleihin. Siksi tie on pitkä ja vaikea, mutta ainoa. APUA. HETI. Oma pää ja pöytä kuntoon ja lapsi pois, hoitoon jonnekin tilanteista, joissa teidän pitää puhua tärkeistä asioista. Jos mies ei suostu avun hakemiseen tai hänen reaktio pelottaa, menet itse hakemaan apua. Te olette yhdessä lapsen vanhemmat. Yhtä paljon ja vastaatte yhtä paljon yhteisestä elämästä. Et ole miehen äiti. Et ole myöskään yksin. Tässä maassa on valtavasti äitejä ja ihmisiä vastaavassa tilanteessa. Neuvola ohjaa eteenpäin. Hae apua. Muut vaihtoehdot ovat tosi paljon huonompia.
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pakata lapsi ja kimpsut ja kampsut. Menkää turvaan. Aikuinen ei hakkaa reikiä seinään tms. Lähde nyt ja pelasta edes lapsesi jos et itseäsi ajattele! Pyydä neuvolasta käytännön ohjeet.
Näytä tämä teksti perheneuvolassa/neuvolassa. Lue henkisestä väkivallasta. Mies kohdistaa sitä nyt sekä sinuun, että lapseenne.
Meillä on ollut vastaavaa uhmaa lapsilla ja en vielä olisi huolissani siitä. Lapsi oppii kuitenkin varsin pian, että hänen pitää pitää tunteensa sisällä ettei isi hermostu tai äiti kuormitu liikaa. Jos perheemme dynamiikkaa ei korjaannu eikä hän pääse kasvamaan henkisesti turvallisemmassa ympäristössä, on hänenkin mielenterveytensä vaarassa.
Voimia! Te selviätte kyllä kunhan haette ja vastaanotatte apua. Yhdessä tai sinä lapsen kanssa.
Ei kuulosta tosiaan tasapainoiselta ympäristöltä sinulle tai lapsellenne. Lapsi reagoi kaikkeen: ilmapiiriin, teidän reaktioihinne ja käytökseenne. Huomaan itsekin että kun olen kireämällä tuulella, niin 3-vuotias on joko vähän varpaillaan tai villiintyy itse, siksi yritän aina olla varovainen etten korota lapselle ääntäni, ja kiinnitän tarkasti huomiota reaktioihini.
Miehesi vaatima aika omiin harrastuksiin on myös hurjan ylimitoitettu, on raskasta olla kaikki illat yksin vastuussa lapsesta.
Pariterapiasta (ja yksilöterapiasta myös) voisi olla myös teille apua. Hyvä että kiinnität nyt tilanteeseen huomiota ja viet asiaa eteenpäin!