Osa ydinperheellisistä tuntuu kadehtivan vuoroviikko-järjestelmää. Elämä voi vaikuttaa ulospäin helpommalta, kun lapset eivät ole aina kotona. Harva hankkii lapsia ajatuksena ja tavoitteenaan viettää heidän kanssaan vain puolet ajasta. Viikko-viikko-vanhemmuus ei ole tavoite, jonka saavuttaneita kannattaisi kadehtia.
Jatkuva ikävä
On kausia, jolloin puhelin soi lapsettomina viikkoina joka ilta, se on kaukana olevalle vanhemmalle raskasta. Vaikka lapsilla olisikin kaikki hyvin toisen vanhemman luona.
Pitää muistaa, että vaikka lapset ikävöi, se ei tarkoita, että heillä olisi toisessa kodissa huono olla. Se ei myöskään ole merkki siitä, ettei lapset pitäisi toisesta vanhemmastaan yhtä paljon kuin toisesta. He pitää molemmista yhtä paljon ja haluaisivat olla molempien kanssa. Lapsi ei halua valita vanhempiensa välillä, eikä hänen lähtökohtaisesti pitäisikään.
Yhtä juhlaa vaan…vai onko?
Aikuisten reissuja, juhlia, hyviä yöunia ja hitaita aamuja. Tältä saattaa elämä viikko-viikko arjen vuoksi joskus olla.
Harva sitä kuitenkaan haluaa. Aika kuluu vauhdilla ja lapset kasvavat silmissä. Moni haluaisi viettää jokaisen hetken lastensa kanssa. on raskasta olla lasten elämässä läsnä vain puolet heidän elämästään.
Viikko-viikko tilanne on harvoin kenenkään tavoite. Elämässä asiat vain saattavat mennä niin, että ydinperhettä ei saatu pidettyä kasassa ja asian kanssa on elettävä.
Arki on vuoristorataa
Viikko-viikko systeemissä viikko on lyhyt. Kun saa arjen lasten kanssa pyörimään, tuleekin jo vaihtopäivä. Hetkessä koti on taas tyhjä. Arki tuntuu usein raskaalta, koska se on yhtä pakkaamista ja arjen kasassa pitelyä. Juuri kun saa sen kasaan, siitä lähtee taas sisältö toiseen kotiin ja pitää taas viikoksi vaihtaa toiseen moodiin.
On turha arvostella tai kadehtia ihmisiä jotka saavat (joutuvat) olemaan joka toinen viikko ilman lapsiaan. Arvostelu voi satuttaa ikävöivää vanhempaa ja kadehtiminen saattaa mennä pahasti hutiin.
Ylipäänsä kenenkään ihmisen elämän helppouden tai vaikeuden kommentoinnissa ollaan vaarallisilla vesillä. Jokaisen ihmisen elämä on yhtä haastavaa ja yhtä vaikeaa. Toisilla taakkaa on enemmän kuin toisella, mutta aivan varmasti jokaisen taakka tuntuu omassa elämässä tarpeeksi painavalta.
-Poikien äidit toimitus-
En ole koskaan kadehtinut eroperheitä tai viikko-viikkosysteemillä palloteltavia lapsia. Olen onnellinen mieheni kanssa yhdessä lapsiamme hoitaessa ja me molemmat vanhemmat saamme myös tarvittaessa “omaa aikaa”. Harvemmin tarvitaan, viihdytään perheenä yhdessä ja harrastetaan yms yhdessä. Luvattiin aikoinaan olevamme yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Ei se elämä aina helppoa ole ollut mutta tahto ei ole loppunut ja yhdessä ollaan vahvoina päästy eteenpäin. Liian monet eroavat liian helposti ja sitten on perheissä sinun, minun, meidän ja kenen lapset nämä nyt ovatkaan, kuka päivän, kuka viikon, kuka aina. Lapset sekaisin kuin senäkellot, tavarat väärissä paikoissa, kiristetään ja uhkaillaan, kosteaan exälle menneitä lasten välityksellä. Tehdään uudelle puolisolle heti lapsi tai pari ja show jatkuu, lauma vaan kasvaa. Huolettaa miten omat lapset löytävät sen oikean, pysyvän kumppanin kun suuri osa lastemme ikäluokan lapsista on näitä juurettomia heittopusseja, ei kenenkään lapsia, ei kenenkään rakastamia, jotka eivät oikeaa kestävää syvään rakkauteen pohjautuvaa parisuhdetta ole koskaan nähneet.
Kiitos kommentista. Pahimmillaan viikko-viikko-homma voi olla kuvailemasi kaltaista. Kuitenkaan monissa tapauksissa ei aivan noin mene. Onnistuessaan viikko-viikko-elämä voi tarjota lapsille ja vanhemmille vähintään yhtä hyvän elämän, ellei paremman, kuin ydinperhe. Olen samaa mieltä siitä, että nykyään erotaan helpommin ja ehkä vähän kevyemmin perustein kuin ennen. Itse olen vahvasti ydinperhetaustainen, joten siksikin yritin aikoinaan pitää ydinperhettä kasassa viimeiseen asti. Onneksi kuitenkin uskalsin tehdä eropäätöksen, joskus se on oikea ratkaisu. Olen myös kuullut osalta eroperheissä kasvaneilta aikuisilta hyviä kokemuksia onnellisesta lapsuudesta 🙂 Minun mielestä tärkeintä näissä eroperheissä on aikuisten hyvät välit, jotka ovat lasten etu. Aihe on laaja ja varmasti jokaisen perheen kohdalla homma on myös yksilöllistä.
Loistava kirjoitus! Itsekin viikko-viikko elämää elävänä samaistun kirjoitukseesi täysin. Minulle joskus sanottiin, että ihminen joka ei tällaista arkea ole koskaan elänyt, ei voi ikinä käsittää miltä se tuntuu vaikka sitä kuinka yrittäisi selittää.
Niinpä. Yleensäkään kenenkään toisen elämää on vaikea käsittää ilman, että sitä itse elää.. Ihana kuulla, että pystyit samaistumaan tähän mun näkökulmaan! 🙂
Tästä annetaan liian usein ruusuinen kuvitelma. Mikäli vanhemmat ovat äärimmäisen huonoissa väleissä, lasten muutto viikko-viikko välein edestakaisin on yhtä h*vettiä. Kun toisella on aivan toisesta äärilaidasta toimita verrattuna toiseen kotiin. Esim toisella vanhempi menee ja tulee ihan niin kuin lapsia ei olisi. Jääkaapissa on vain purkkiruokaa ja muita kaupan eineksiä. Nukkuma-ajoista ei välitetä, ei mistään, jatkuvasti vaihtuvat uuden seurustelukumppanit ja heidän lapset esitellään “sisarpuoliksi”.
Nämä viikko viikko muutot pitäis olla vain ja ainoastaan niissä tilanteissa, jossa vanhemmat kykenevät oikeasti pistämään lasten edun oman “kiimansa” edelle. Siis koti pysyy lapsilla ja vanhemmat muuttaa viikon välein…
Samaa mieltä, että viikko-viikon toimivuuden edellytys on hyvät välit.. Huonot välit heijastuu lapsiin oli sitten vaihto-rytmi mikä tahansa.