Tuntuu kuin kärsisin alkoholiongelmasta ja istuisin nyt AA-kerhon ringissä, valmiina esittäytymään muille. “Hei, minä olen Kirsi ja olen raivohullu auton ratissa“. Noin nyt se on sanottu ja seuraavaksi kaipaisin teistä muista vertaistukea, vinkkejä itseni kehittämiseen, sekä muiden tarinoita vastaavista tilanteista.
Olen kahden lapsen äiti ja asun pääkaupunkiseudulla. Haluan kertoa ongelmastani anonyymisti. Asia on minulle arka mutta sellainen, että koen tarvitsevani siihen apuja ennen kun lapseni kasvavat isommaksi.
Kiltistä tytöstä tuli raivohullu autokuski
Olen ollut koko elämäni melko kiltti ja rauhallinen. En ainakaan muista lapsena tai nuorena saaneeni mitään raivokohtauksia tai kiehahtaneeni asioista.
Ensimmäiset raivonpuuskani sain liikenteessä kun ajoin mopolla. Ärsytti joku töppäilijä liikenteessä ja ajattelin itsekseni, että kyse on kolarin pelosta kun ajoin mopolla ja toiset autoilla.
Meno kuitenkin vain yltyi kun pääsin autonrattiin. En tiedä mitä päässäni tapahtuu kun istun autonrattiin, mutta minusta kuoriutuu täysin uusi persoona esiin. Sille piirteelle on pmat kaverini ja miehenikin naureskelleet kaikki nämä vuodet, mutta nyt kun minulla on lapsia niin heräsin ensimmmäisen kerran asian järjettömyyteen.
Kerran huusin niin kovaa viereisellä kaistalla olevalle herralle, että takapenkillä ollut lapseni alkoi itkemään. Siitä asti olen yrittänyt löytää ongelmaani apua. Vältän ajamista jos mahdollista.
Tämä tuntuu olevan aika vieras aihe esimerkiksi terapeuteille. Vihanhallintakurssejakaan ei tunnu olevan samanlailla tarjolla kuin elokuvissa ja jos on, niin ne on ilmeisesti pääasiassa sellaisille jotka vetää toisiaan turpaan. Kyse ei ole kuitenkaan sellaisesta agressiivisuudesta. En löisi ikinä ketään.
Lähellä on ollut, että en ole itse saanut nyrkistä kun näytin kerran keskisormea väärälle tyypille liikenteessä. Onneksi tilanne saatiin rauhoitettua.
Mistä viha kumpuaa?
En ole vielä löytänyt oikeaa väylää saada apua ongelmaani, mutta olen yrittänyt itsepohdiskella mistä vihani kumpuaa. Hermostun joskus muissakin arjen askareissa, mutta agressiiviseksi menoni ei muutu muualla kuin autonratissa.
Vaikka olen joskus päättänyt, että tänään en hermostu autossa, menee se aina pipariksi. Apukuskin paikalla hermostumiseni ei ole läheskään yhtä vahvaa.
En muista omien vanhempieni riehuneen autossa, enkä ole nähnyt sellaista lähipiirissänikään. Haaveilin lapsena rallikuskin urasta, onkohan minulla jäänyt jotain tärkeitä asioita kokematta autoihin liittyen ja nyt ne purkautuu ulos näin? Voisiko joku autoharrastus vanhemmalla ikää auttaa vai pahentaisiko se vain tilannetta.
Mieheni kysyi kerran, että mitä päässäni tapahtuu kun käynnistän auton. En osaa selittää, mutta ihan kuin olisin “videopelissä” enkä enää omassa elämässäni. Aivan kuin kaikki aistit tarkentuisivat ja koko energiani keskittyisi muiden tekemisten seuraamiseen liikenteessä. Minusta tulee “naapurikyylä” mutta autossa.
Olen kiitollinen jos joku osaa kertoa mistä hakea apua tai rohkenee kertomaan oman tarinansa vihanhanllintaongelmastaan.
Kiitos ja anteeksi jos törmäämme liikenteessä.
-Anonyymi kirjoittaja-
Sana on vapaa kirjoituksia voi lähettää sähköpostilla jonna@poikienaidit.fi ja sarianna@poikienaidit.fi Julkaisemme kirjoituksesi nimettömänä.
