Poikani 15v erosi juuri tyttöystävästään. He ehtivät olla lähes vuoden yhdessä. Ongelma on se, että minä ikävöin poikani entistä tyttöystävää.
Tässä hieman taustaa:
Kyseessä oli se suuri ensirakkaus ja todella ihana pariskunta. Olivat alusta saakka todella tiivisti yhdessä ja tyttö vietti paljon aikaa kotonamme.
Tämän lähes vuoden aikana pariskunta koki paljon tohon ikävaiheeseen liittyviä asioita yhdessä ja myös muita isoja ja pieniä elämään kuuluvia kriisejä ja iloja. He puhuivat mulle tosi avoimesti iloistaan ja suruistaan ja tyttö tukeutui minuun monesti kun koki ettei omalle äidille pysty aina puhumaan. Tyttö tuli siis minullekin hyvin läheiseksi.
Ikävöin tyttöystävää
Pari kuukautta sitten kuvioon ilmaantui toinen poika, ensin hän oli molemmille kaveri mutta sitten kävi ilmi että yhteinen kaveri olikin vain iskenyt silmänsä poikani tyttöystävään. Tästä tietysti tuli monenlaisia ongelmia ja luottamuspula joka sitten lopulta johti eroon.
Ongelma nyt on se että minä äitinä en meinaa päästä tästä yli. Itkeä tihrustan nyt toista päivää nuorten menetetyn rakkauden puolesta.
Mikä avuksi?
Sana on vapaa kirjoituksia voit lähettää osoitteeseen jonna@poikienaidit.fi tai sarianna@poikienaidit.fi Julkaisemme kirjoituksesi nimettömänä ja jaamme sen Poikien Äidit somekanaviin keskustelua herättämään.
Heippa.
Ymmärrän kyllä tunteesi.
Kirjoitan oman kokemuksen tyttöystävän roolista.
Olin tuossa iässä pitkään n.2v saman pojan kanssa. Perhe oli varma, että mennään kihloihin, naimisiin jne. Olin tosi läheinen pojan perheen kanssa ja oltiin vuorotellen molempien kotona yökylässä. Käytännössä asuttiin molempien kotona.
Jos menin yksin kotiin yöksi saattoi pojan äiti soittaa minulle vielä myöhään illallakin, että Please tule takaisin. He ei pärjänneet teinipoikansa kanssa ilman minua. Koska rauhoitin poikaa saattoi äitinsä hakea minua myöhään heille yöksi vaikka välimatkaa oli noin 50-60km suunnilleen.
Vanhempana he tekivät kaikkensa, että meidän juttu onnistuu. Joka tapauksessa minua alkoi ahdistamaan niin nuorena sitoutuminen, pojan puheet kihlautumisesta ja naimisiin menosta heti kun 18 täytetään. En ollut valmis siihen. Enkä ollut niin varma enää suhteestakaan. Ero oli välttämätön. Halusin kiertämään maailmaa ja kokemaan vielä paljon uusia asioita. Poika itki kaksi viikkoa ja soitti minulle joka päivä. Varmasti se oli vanhemmillekin järkytys. Minä kuitenkin kiitän heitä kaikesta siitä tuesta. Siitä, että he tarjosivat minulle tuohon aikaan toisen kodin ja paljon tukea ja sisältöä elämään. He pelastivat meidät varmasti monelta pahalta. Ei oltu öitä bilettämässä ties missä, kun meillä oli kaksi kotia jossa olla rauhassa. Edelleen tunnen lämpimästi heitä kohtaan.
Törmäsin kerran kaupungilla pojan äitiin ja siskoon. He kutsuivat minut luonnollisesti istumaan samaan pöytään ravintolaan. Juteltiin ihan hyvässä hengessä.
Poika löysi pian meidän eron jälkeen uuden tytön, menivät nuorena naimisiin ja elävät kai suht onnellisena tai ainakin edelleen ovat yhdessä. Ajattelen siis, että jos nuoria ei ole tarkoitettu yhteen, niin se on sitten näin. He ovat kuitenkin auttaneet varmasti toisiaan paljon elämän varrella jakamalla asioita vaikeassa iässä.
Ole onnellinen nuorten puolesta jos löytävät lopulta sen oikean, vaikka se ei olisikaan se oma poika tai se ex-tyttöystävä. Sinulla on uusi mahdollisuus saada uusi ystävä pojan mahdollisesti tulevasta tyttöystävästä. Itselläni on tälläkin hetkellä todella läheinen ja lämmin suhde anoppiin. Hän on minulle kuin toinen äiti. Hän myös kutsuu minua tyttärekseen.
Olen siis onnellinen, että löysin myös itse sen oikean ja hänen perhe on ihana. Ihmisiä tulee ja menee elämässä. Olet onnekas kun sait auttaa tyttöä elämässä ja olla se turvallinen aikuinen. Hän ei varmasti unohda sitä koskaan.
Voit olla poikasi tukena ja turvana, et oikein muuta. Ensirakkauden muistot säilyy aina, mutta pitää muistaa ettei tulevia suhteita vertaa aikaisempaan.
Vuosia sitten kun erosin exäni kanssa, olivat vanhempani erosta täysin hajalla ja exäni kanssa yhteydessä ja “unohtivat minut”. Se tuntui minusta hyvin pahalta. Kirjoitin vanhemmilleni pitkön kirjeen, johon purin tunteeni. Sen luettuaan ymmärsivät oman käytöksensä ja sen haitat minua kohtaan.
Kerron tämän, jotta et tee samaa virhettä. Saat toki surea nuorten eroa, mutta muista olla poikasi tukena eikä tämän exän (tytön). Jos poikasi ei ole tytön kanssa tekemisissä, älä ole sinäkään. Tässäkin aika auttaa.
Myös sinä olet menettänyt tämä läheiseksi muodostuneen ihmissuhteen, poikasi sydänsurut ja pettymys varmastl myös tuottavat tuskaa äidille. Mielestäni on tärkeää, että olet nyt tukena pojalle, kuuntelet ja olet läsnä. Kannusta häntä jaksamaan eteenpäin ja samalla saat omaakin surua työstettyä.
Koeta kanavoida omaa surua ja ikävää johonkin tekemiseen: käy kävelyllä, siivoa, voit varmasti myös puhua ääneen , että ehdit itsekkin jo kiintyä tyttöön ja koet siksi myös itse ikävää ja surua.
Niin ikävää kun se onkin, niin tämä on vain elämää. Kun siitä pääsee yli, niin vastassa voi olla jotain viellä paljon parempaa. Voimia sinulle❤️
Meillä on tämä tilanne parhaillaan. Esikoispoikani eka pidempiaikainen seurustelu päättyi muutama päivä sitten eroon. Poikani lopetti suhteen. Ovat tosi nuoria ja toki arvasin että näin todennäköisesti käy. Kerkesin kuitenkin kiintyä tyttöön. Hän oli tosi kiva, hänen perheensä oli mukava ja samanhenkinen kuin me, nuoret olivat vuoroin yökylässä puolin ja toisin. Tytöllä oli hyvä vaikutus poikaani.
Mun tehtävä on toki olla pojalleni tukena, kuunnella jos hän haluaa puhua. Mutta samaan aikaan olen itse ihan sydän murskana ja jotenkin tosi ikävä ex-tyttökaveria. Kamala ajatus, etten näe häntä enää meillä. Itku on tullut silmään useamman kerran.
Aika varmasti parantaa ja pojalle tulee uusia suhteita. Mutta just nyt tuntuu hirveän pahalta!
Olleet yhdessä 14-15v ja puhutaan pariskunnasta?
No, joka tapauksessa näitä tyttöystäviä vielä tulee ja menee. Monta.
Koita kestää.