Nyt on sellainen fiilis, että on pakko avautua jonnekin. Tuntuu, että pääni hajoaa ja missään ei ole mitään järkeä. Olenko masentunut vai voiko olla, että valistemani elämä ei sovikaan minulle. En jaksa enää olla äiti.
Olen aina ollut lapsirakas ja tiennyt, että joskus vielä haluan lapsia. Sainkin silloisen mieheni kanssa lapsen kun olimme molemmat vasta 22 vuotiaita. Myöhemmin meille tuli vielä kaksi lasta. Myöhemmin erosimme lasten ollessa vielä pieniä. Eroon ajoi moni seikka joita en nyt tässä lähde sen enempää selvittämään.
Lue myös: Kateellisena ja katkerana seksittömässä liitossa
Jäin ihan yksin
Eron jälkeen en menettänyt vain miestäni vaan menetin myös koko hänen sukunsa. Kaikki tukiverkko lasten kasvatuksesta oli poissa. Halusin jäädä lasteni huoltajaksi ja vaikka ex-mieheni sitä aluksi vastusti hän lopulta suostui toiveeseeni.
Kävi sitten niin, että ex-mies löysi rakkauden toisesta kaupungista ja muutti tämän perään. Ihmettelin miten pystyi jättämään lapsensa mutta mies perusteli päätöstään sillä, että minä olin huoltaja. Olihan se totta, mutta en tajunnut, että jään näin yksin. Mieheni ja hänen uusi naisystävä suunnittelelevat nyt perheenlisäystä, tämä ärsyttää kaikista eniten. Lapset ovat kertoneet, että he ovat jopa miettineet ulkomaille muuttoa.
Mieheni suku ei ole pitänyt minuun enää mitään yhteyttä. He asuvat kanssani samassa kaupungissa ja olisi todella kiva jos he auttaisivat minua välillä lasten kanssa. Mutta ei.
Lue myös: Kuuluuko meidän elättää poikani tyttöystävää?
En halua enää olla äiti
Minulle on alkanut syntymään ajatuksia, että en haluaisi enää olla äiti. Elämä ei ole yhtään sitä mitä siltä odotin. En halunnut olla yksin lasteni kanssa vailla tukea, en halunnut, että heillä ei ole enää isää lähellä, enkä halunnut että kukaan ei auta minua.
Lapsiani rakastan mutta olen miettinyt, että olisiko heillä asua muualla? Kehtaisinko ehdottaa miehelleni, että lapset muuttaisivat hänen luokseen? Mitä jos mies kieltäytyy?
En oikein tiedä miten tästä edetä. Jos minulla ei olisi lapsia niin lähtisin kauaksi yksin selvittelemään ajatuksiani. Nyt olen jumissa tässä lapsiarjessa enkä pääse pois.
Olenko ainut? Mitä minun tulisi tehdä? Saisinko vertaistukea kiitos.
Sana on vapaa kirjoituksia voit lähettää: jonna@poikienaidit.fi ja sarianna@poikienaidit.fi Kirjoitukset julkaistaan nimettömänä.
