Minulla on kaksi lasta, tyttö ja poika, joista molemmat ovat jo lähes aikuisia. Olen yrittänyt kasvattaa lapseni hyvin, mutta olen pettynyt siihen, että en saanut siirrettyä omaa arvomaailmaani heille. Lapsieni arvomaailma ei kohtaa kanssani yhtään. Mikä meni vikaan ja pitäisikö vielä yrittää?
Olen uskossa ja omaan hyvin pehmeät ihmisläheiset arvot. Minusta tuntuu, että molemmat lapseni ovat paljon kylmempiä kuin minä tai heidän isänsä. Lapsemme eivät ole uskossa, eikä se meitä vanhempia häiritse, mutta muuten toivoisin heihin enemmän pehmeyttä.
Lapsuus pumpulissa
Jos palataan ajassa taaksepäin, niin meidän lapset ovat aina olleet aika herkkiä. He ovat saaneet elää hyvin suojattua lapsuutta. Mitään suurempia kriisejä he eivät ole elämässään kohdanneet.
Lue myös: Paras ystäväni kuoli enkä pääse siitä yli
Pohdimme johtuisiko tämä lasten kylmyys siitä, että elämä on ollut heille yksinkertaisesti liian helppoa?
Vai onko tässä kyseessä ikävaihe mikä menee ohitse?
Miten kylmyys näkyy?
On vaikea selittää mitä tarkoitan kylmyydellä. Tässä joitain esimerkkejä. Lapset eivät tunnu ymmärtävän mielenterveysongelmista mitään, heillä ei riitä empatiaa mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville. Hei eivät ymmärrä työttömyyttä ja pitävät työttömiä lähinnä laiskoina. Hei ovat hyvin jyrkkiä sen suhteen kuka ja ketkä saavat Suomeen tulla.
Olemme yrittäneet pehmentää lastemme arvoja keskustelemalla ja perustelemalla, mutta tuloksetta. Ilkeitä tai pahoja lapsemme eivät missään nimessä ole, heidän ajatusmaailma on vain hyvin jyrkkää. Heillä on laaja kaveripiiri ja kaveripiirissä on hyvin erilaisia ihmisiä, eri kansalaisuuksista ja seksuaalisista suuntautuneisuuksista. Siitäkin syystä tämä hämmentää meitä vanhempia.
Onko meidän osuus nyt vanhempina tehty?
Pohdimme mieheni kanssa, että onko tässä vaiheessa meidän osuus nyt taputeltu. Lapsemme eivät kopioineet meidän arvojamme yrityksestämme huolimatta, onko se asia mikä pitäisi vain hyväksyä? Lapset ovat lähes aikuisia ja heidän kanssaan näistä asioista jatkuvasti puhuminen aiheuttaa välillemme paljon kitkaa. Kannattaako näistä enää yhdessä puhua? Vai pitäisikö antaa olla?
Lue myös: Olen pahoillani, että erityislapseni häiritsee sinua
Pitäisikö odottaa hetki, että lapset kypsyvät lisää ja katsoa tilannetta uudelleen?
Haluaisin kuulla miten muiden 17-18 vuotiaat lapset käyttäytyvät? Onko teilläkin nuorilla jyrkkiä mielipiteitä? Onko lapsillanne erilaiset arvot kuin teillä? Miten toimitte tällaisessa tilanteessa?
-Anonyymi kirjoittaja-
Meidän vanhempien osuus on taputeltu, kun lapset on itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnyksellä. Jo yläkouluikäiselle tulee antaa tilaa ja luottoa sille omalle kasvatukselle. Tämä ei tietenkään tarkoita, että hän tulee antaa tehdä mitä tahansa.
Lapsi on hän itse, ei vanhemman egon jatke.
Normaalia. Mitä enemmän tuputat, sitä enemmän vastustavat.
Minä hyväksyisin tilanteen. Kyse on paljolti irtaantumisesta. Kyllä maailma heitä opettaa.
Nuoruuden kehitysvaiheeseen kuuluu jyrkätkin mielipiteet. Ihminen kypsyy ja viisastuu ajan kanssa. Ajattelu ja älykkyys on vielä todella lähellä lapsenomaisuutta. Tällainen ajattelu voi olla hyvinkin mustavalkoista. Halutaan helppoja ja nopeita vastauksia. Aivotkin kehittyvät vielä liki kolmekymppiseksi. Kuulostaa aivan normaalilta ja luonnolliselta nuoren käyttäytymiseltä. Anna nuoren etsiä oma identiteettinsä arvoineen, ja luota siihen, että se rakkaus ja esimerkki, mitä olette lapsellenne näyttäneet, tuottaa hyvää satoa aikanaan.
No, he ovat kuitenkin nuoria. Ajattelutavat ja näkökulmat ehtii muuttua.
Ymmärrän hyvin hämmennyksen, sillä kyllähän tuossa ajatukset perustavanlaatuisesti eroavat. Toisaalta teillä on ollut ns. yleisinhimilliset kasvatusperiaatteet, joille tuskin on isompaa syytä vastaan kapinoida. Eli luottaisin siihen, että istutettu siemen kantaa vielä hedelmää. Ja tärkeintä on, että siinä kaveripiirissä moninaisuutta siedetään ja opitaan sietämään.
Toisaalta esim. tuntemani rasistit ovat hyvin hämmentäviä omalle ajatusmaailmalleni: he usein tuntevat maahanmuuttajia, jotka ovat tietenkin hyviä tyyppejä toisin kuin ne “muut”. Samoin erilaisia tukia vuosikymmenet nostavat suhtautuvat hyvin kriittisesti “niihin muihin loisiviin yhteiskunnan jäseneniin”. Eli joskus se maailmankuva ei koskaan kohtaa arkimaailman realiteetteihin, mutta vanhempana tuskin voi muuta tehdä kuin olla eri mieltä.