Yksi elämämme pisimmistä ja mahdollisesti myös läheisimmistä suhteista on sisarussuhde. Jollain niitä on useampia ja osalla ei ainuttakaan. Jos lapsi syntyy perheeseen missä hän saa sisaruksen, on vanhemmilla hyvä mahdollisuus auttaa lapsia luomaan keskenään hyvä sisarussuhde.
Sisaruus on täynnä erilaisia tunteita
Sisaruudessa käydään läpi laajasti erilaisia tunteita. On tukemista, on kilpailua, on yhteisiä kokemuksia, on auttamista, on kateutta ja on ystävyyttä.
Jokainen sisarussuhde on omanlaisensa. Sisarukset voivat olla parhaat ystävät tai suhde voi olla hyvin riitaisa. Usein se on jotain siltä väliltä.
Hyvän sisarussuhteen syntyminen on kiinni vanhempien ja olosuhteiden lisäksi myös lasten ikäerosta, sekä luonne-eroista. Keskenään samaa sukupuolta olevien ja pienellä ikäerolla syntyneiden sisarusten voi olla helpompi luoda suhdetta keskenään.
Näin tuet sisarusten läheisiä välejä
1. Kohtele lapsia tasa-arvoisesti.
Tärkeintä on kohdella lapsiaan tasa-arvoisesti. Jos lapset kokevat eriarvoista kohtelua vanhemmiltaan, se ajaa myös sisaruksia etäälle toisistaan. Totuus on kuitenkin se, että vaikka pyrkisit vanhempana tasa-arvoiseen kohteluun, voi lapsen oma kokemus silti olla eri. Riittää, että teet parhaasi.
2. Pyri riidattomaan ilmapiiriin
Jos vanhemmat tappelevat paljon keskenään tai vanhempien aika menee jonkun lapsen kanssa tappelemiseen, se vaikuttaa myös sisaruussuhteiden syntymiseen. Riitaisa ilmapiiri ruokkii huonoja sisarussuhteita.
3. Puutu herkästi lasten välisiin riitoihin
Lasten ei kuulu selvitellä riitojaan keskenään, sisarukset ovat usein eri ikäisiä ja selvittely ilman aikuista on siinäkin mielessä melko epäreilua. Keskustelkaa lasten väliset riidat läpi yhdessä ja osoittakaa lapsille, että molemmat tulevat aina kuulluksi. Älkää olettako tietyn lapsen automaattisesti olevan syypää riitoihin, vaan selvittäkää riidan alku kunnolla.
4. Yhdessä tekemistä ja yhteisiä muistoja
Jokaiselle lapselle on tärkeää saada omaa aikaa vanhempien kanssa, mutta sisarussuhteiden positiiviseen muodostumiseen kantaa myös sisarten kanssa luodut yhteiset muistot. Usein näitä syntyy auttomaattisesti perheiden yhteisillä lomamatkoilla ja ihan arjessakin, mutta niitä voi myös tarkoituksella luoda lapsille esimerkiksi niin, että keksii omalle perheelle omia perinteitä.
5. Olkaa tiimi
Muodostakaa alusta asti teidän perheestänne oma kiinteä tiimi. Teillä on oma kiinteä perheenne, jonka jäsenistä pidetään aina huolta. Lapsille pitää tulla tunne, että vaikka koko muu maailma kaatuisi niskaan, niin tässä tiimissä otetaan heistä aina koppi!
Vanhemmat voivat tukea lapsiaan, mutta he eivät voi rakentaa lastensa puolesta hyvää sisaruussuhdetta.
Lähteet: MLL, Tukiliitto, Perheliitto
-Poikien Äidit toimitus-