Kyllähän niitä tarinoita aina välillä näkee kun mies vaihtaa nuorempaan. Toisinkin päin tiedän, esimerkiksi ystävättäreni otti vuosi sitten nuoremman miehen. Aina ennen olen ollut sivustakatsoja, mutta nyt se osui sitten omalle kohdalle, mieheni vaihtoi nuorempaan.
Olo on kuin käytetyllä rukkasella, sellaisella joka on parhaat päivänsä nähnyt, vähän kulunut ja omistaja päättää heittää sen roskiin.
Miten tästä pääsee ylitse?
Tällä hetkellä on sellainen tunne, että en pääse tästä ylitse. Ymmärrän eron, meillä oli jo pidempään ongelmia ja jokainen ihminen saa tottakai erota kun siltä tuntuu. Erosta en osaa olla vihainen tai loukkaantunut, mutta jostain syystä uudesta nuoresta naisesta olen.
En voi mitenkään kilpailla itseäni melkein 20 vuotta nuorempaa naista vastaan. Olen lähemmäksi 50, enkä näytä enää parikymppiseltä. Eikä minulla ole parikymppisen kevyttä elämänasennetta ja huolettomuutta.
Minun rintani roikkivat, naamassani on ryppyjä ja minulla on äitiyden huolia ja vastuuta. En ole mikään saalis mutta toivoin, että yhteinen historiamme pitäisi miehen luonani. Enkä vain toivonut, olin siitä lähes varma.
Parisuhdeterapiaa vai mitä?
Mieheni on aina ollut todella hyvä mies ja hyvä isä. Minulla ei ole hänestä mitään huonoa sanottavaa. Meillä on ollut ihana elämä yhdessä.
Kuten sanoin, ymmärrän eron, meillä on ollut hyvin vaikeaa viimeiset vuodet. Ero on käynyt minullakin useasti mielessä, mutta olen halunnut selvitä tästä yhdessä. Olen todella pettynyt, että mieheni ei enää halua.
Mieheni on sanonut, että suostuu kanssani pariterapiaan vaikka onkin jo virallisesti lähtenyt. Onko tässä vaiheessa pariterapia yhtä tyhjän kanssa?
Ja erityisesti haluaisin nyt vertaistukea tähän olotilaani. Meneehän tämä ohitse? Kertokaa. että menee! En halua tuntea koko loppu elämääni oloani käytetyksi rukkaseksi.
Kiitos vertaistuesta.
-Anoyymi kirjoittaja-
Sana on vapaa kirjoituksia voit lähettää s-postitse myynti@poikienaidit.fi TAI tämän sivun alalaidasta yhteydenotto lomakkeella.
Pojat oli 4 ja 2 kun heidän isänsä kanssa erottiin
Hän muutti heti parhaan ystäväni luo jolla oli 6 lasta 3 eri miehen kanssa. Oli onnellinen ja rakastunut 20 v
Olenko hullu mielipuoli????jäin yksin eikä kukaan reagoi minuun☠️
Ex-mies halusi yllättäen erota kun lapsi oli 2-v. Avioliittoa oli tuolloin takana 10 vuotta, ja yritimme toista lasta. Hän oli rakastunut toiseen, nuorempaan kuin minä.
Itsetunto kärsi kolauksen, mutta nyt, 4 vuotta myöhemmin olen onnellinen että erosimme. Elän lapsen kanssa kaksin, omannäköistä elämää. Tie oli pitkä ja kipeä, mutta sai minut ymmärtämään, ettei kukaan muu määrittele arvoani, ainoastaan minä itse. Ero opetti minulle, että olen vahva, pärjäävä ja neuvokas.
Ex on uudessa parisuhteessa (eri nainen kuin tämä johon rakastui) ja välimme ovat nykyisin hyvät. Minulla ei ole uutta kumppania enkä sellaista juuri kaipaakaan vaan keskityn lapseen ja itseeni. Näin on hyvä.
Menee se, usko vaan! Itse koin erikoisen eron 6 vuotta sitten. Lasten ollessa 5 ja 1 vuotiaita heidän isänsä ilmoitti että on rankkaa, kaikki tuntuu vaikealta ja ainaisen töissä olon seurauksena burnout tekee tuloaan.. ehdotin menoa terapiaan yksin tai yhdessä, ei käynyt. Luuserit käy terapiassa, sanoi. Hänen mielestään ainoa oikea vaihtoehto oli lähte matkalle yksin. Niinpä hän lähti Thaimaaseen ja 2 viikon matka venyi kolmen kuukauden pituiseksi. Hän tuli takaisin yksin ja ilmoitti haluavansa erota. Viikon kotona olon jälkeen hän lähti takaisin ja seuraavaksi palasi uuden vaimon kanssa joka odotti lasta. Oli meilläkin mennyt huonosti jonkun aikaa, mutta tämän jälkeen olo oli todella nöyryytetty. Silloin maailmani romahti. Voiko näin oikeasti käydä?! Tunsin surua katkeruutta vihaa, minut oli vaihdettu lennosta nuorempaan thaikkunaiseen. Nyt vuosia myöhemmin olen onnellisessa suhteessa ja äärimmäisen kiitollinen, että tuo suhde eksääni loppui. Vietin pari villiä sinkkuvuotta ja nautin elämästä ja ihmisistä. Tämänhetkinen suhteeni on täysin vastakohta edelliseen ja olen oppinut mitä oikea rakkaus on.