Saimme esikoispoikamme loppuvuodesta ja nyt olen vaikean valinnan edessä jäänkö kotiäidiksi vai suuntaanko uraäidiksi.
Minulla on työpaikka missä olen hyvässä asemassa ja mahdollisuudet etenemiseen ihan lähivuosina on olemassa. Nyt pitäisi takoa kun rauta on kuumaa, eikö niin?
Mieheni on avoin sille, että hän jäisi kotiin pojan kanssa. Minä voisin siis palata työhön jo nopeastikin.
Järki vastaan sydän
En millään saa päätäni kasaan sen suhteen haluanko jäädä kotiäidiksi vai keskittyä uraani. Molemmat voi tietyllä tasolla onnistua yhdessäkin, mutta ei mielestäni kunnolla.
Ystävissäni on paljon uraorjentoituneita naisia ja olen nähnyt ja kuullut vain sen puolen. Minulle puhutaan paljon eläkkeen tärkeydestä ja siitä kuinka naisen kannattaisi palata työelämään nopeasti.
Näin minäkin aina ajattelin tekeväni, mutta nyt tuntuu toiselta. Sydän sanoo jotain ihan muuta.
Haluaisin tästä syystä kuulla kokemuksia myös kotiäideiltä.
Lue myös: Olin raskaana tietämättäni ja jouduin suoraan synnyttämään.
Rakastan kotona olemista
Olen huomannut rakastavani kotona olemista. On ihanaa aamulla herätä ilman kiirettä ja on ihan parasta olla oman lapsen kanssa näin paljon yhdessä.
Tuntuu, että olen ihmisenä rauhoittunut oleellisen äärelle. Tätä elämän kuuluu olla.
Tunnen samaan aikaan syyllisyyttä siitä, että en halua enää panostaa omaan uraani, ainakaan juuri nyt. Tunnen syyllisyyttä, että petän itseni ja petän kaikki naiset kun nautin kotiäitiydestä näin paljon. En olekaan edistyksellinen uranainen, vaan nautin jostain hyvin perinteisestä.
Mitä tehdä? Ja kaduttaako se?
Kaikista eniten pelkään, että tulen katumaan päätöstäni, oli se mikä tahansa.
Jos kuuntelen sydäntäni, niin harmittaako se minua myöhemmin muiden eteneminen urallaan ja heidän kertyvät eläkeet.
Jos palaan töihin niin harmittaako minua myöhemmin kun minulta jäi näkemättä lapseni ensimmäiset askeleet ja ensimmäiset sanat.
Pelkään, että tein mitä tahansa, niin se kaduttaa minua myöhemmin.
Mitä sinä tekisit? Mitä sinä teit? Kaduitko?
-Anonyymi kirjoittaja-
Sana on vapaa kirjoituksia voit lähettää tämän sivun alalaidasta.
Perheeseemme syntyi kaksi lasta vuoden ja 5kkn ikäerolla. Olin 27-vuotias kuopuksen syntyessä. Ennen lapsia olin valmistunut tradenomiksi, ollut pankissa ja kaupassa hetken töissä. Tiesin haluavani lapsia, tiesin silti haluavsni myös elämän työelämässä ja hyödyttämässä myös muita. Nuoremman ollessa 11kkn ikäinen, aloitin yliopistossa sosiaalityön opinnot, koska hallinnon tradenomina en tiennyt mitä töitä voisin tehdä eikä mahdlllisuuksia kotiseudulla juuri ollut. Sosiaalityön opintoihin liittyvän työharjoittelun kautta pääsin ensin osa-aikatöihin, mikä oli meidän perheelle loistava vaihtoehto. Olin osan viikkoa kotona 3- ja 4-vuotiaiden kanssa, mutta pääsin myös kokemaan työyhteisön ja kehittymään työssäni. Mies oli kokoaikatöissä. Nyt lapset on parikymppisiä, minä edennyt urallani päällikköasemaan.
Nauti nyt tästä elämänvaiheesta, anna miehenkin nauttia kun hän sitä haluaa. Meillä ei mieheni hyvin vanhanaikaisen kasvatuksen saaneena edes hoksannut ajatella tätä mahdollisuutta. Tunnustele miltä tuntuu kuukauden, kahden tai kuuden päästä. Puhu miehellesi tunteistasi ja haluistasi. Kyseessä on lopulta kuitenkin sinun elämäsi ja sinun valintasi ja päätöksesi.
Sinun on valittava nautitko nyt siitä ainutlaatuisesta hetkestä, jonka lapsesi on pieni.
Vai valitsetko työelämän, ettet vaan jää mistään paitsi. Pelkäät että olet kateellinen muiden menestyksestä ja katkera jos et jää kotiin lapsen kanssa.
Minä olen tässä vuosien varrella oppinut jotain, ja se on kiitollisuus lapsistani ja ihmisistä elämässäni. Sekä sen, että olemalla armollinen itselleni, olen sitä myös muille. Lopeta itsesi vertaaminen muihin ja katso mitä olet saavuttanut. Ehkä siten huomaat, mikä on oikea ratkaisu.
Hyvän elämän kulmakiviä on valita sellaisia asioita, jotka tuovat sisäisen rauhan. Työuupumuksen, epäasiallisen kohtelun ja äärettömän epävarmuuden tulevaisuudesta jälkeen olen tajunnut, ettei mikään työelämässä ole varmaa. Kukaan ei myöskään ole työelämässä korvaamaton, mutta lapsesi elämässä on. Uusia mahdollisuuksia työelämässä tulee aina ja rohkeat valinnat itseä kuunnellen ovat aina tuoneet mukanaan pelkkää hyvää. Ja jos olet ihmisenä johonkin tehtävään juuri oikea valinta, ei sinun äitiys ja se että asetat perheesi edelle, vie sitä viisaan työnantajan silmissä pois sinulta.
Olen lukenut sanonnan: “Your greatest accomplishment may not be something you do but someone you raise.”
Tsemppiä valintaan. ❤️