Olen Barcelonassa lapseni synnyttänyt ja kasvattanut, ja täällä Välimerellä tälläkin hetkellä asuva yh-äiti. Olen uuden äärellä, sillä esikoinen, poika 21v muutti sunnuntaina Suomeen mummin ja ukin luokse.
Pysyvä asuinpaikka Suomeen siis, sillä ajatuksella että nyt katsotaan mitä äidin synnyinmaa voi tarjota “pitkässä juoksussa”, koska tähän astiset kokemukset Suomesta (sekä isovanhemmista) ovat olleet vain pitkähköiltä kesä- ja joululomilta. Lapset eivät siis ole koskaan asuneet Suomessa, mutta suhde mummiin ja ukkiin on kuitenkin hyvä ja lämmin.
Tunnen puhdasta ikävää
Olen itse nyt 50 v, ja tehnyt paljon tunnetyötä oman sekä lasteni elämän helpottamiseksi, ja olen ammatiltani jooga-ja meditaatio-ohjaaja sekä univalmentaja.
Kaikesta itsetuntemuksesta ja elämänkokemuksesta, sekä oman tunne-elämän ymmärryksestäni huolimatta olen ollut sunnuntaista asti kuin kahden tulen välissä; mixed feelings niin sanotusti laidasta laitaan. Sillä vaikka tilanne on enemmän kuin 100%:sti positiivinen, ei tyhjä huone tällä hetkellä herätä ilon tunteita, vaan ihan puhdasta ikävää!
Meillä on siis pojan kanssa niin upea suhde, että kun istahdamme vaikkapa syömään, saattaa siinä vilahtaa muutama tunti kuin huomaamatta. Ymmärrys meidän välillä on todella syvä, ja tiedämme olevamme toistemme arjen tärkeitä hyvinvoinnin lähteitä.
Suuren ja tärkeän elämäntilanteen lopun alku
Mitä haluan tuoda esiin on erityisesti se, että tässä koko tilanteessa on myös suurempi konteksti, joka yltää henkilökohtaisten kokemusten tuolle puolen, koskettaen kaikkia maailman äitejä- tiedostamme asian tai emme:
Kun ensimmäinen lapsi lähtee kotoa, on se yhden suuren ja tärkeän elämäntilanteen lopun alku, vaikka muita sisaruksia vielä kotona olisikin.
Kyseessä on harjoitus nimeltä irtipäästö, jota kaikki äidit eivät valitettavasti koskaan onnistu tekemään- ikävin seurauksin sekä aikuiselle lapselle että itselleen, koska näin lapsi ei pääse aikuistumaan kuten asiaan kuuluu. Tässä ei ole avainasemassa äidin ja lapsen välisen suhteen laatu, vaikkakin saattaa toki tehdä tilanteesta haastavamman, kuten itse nyt huomaan.
Olen siis nyt harjoittelemassa uusien ja kivuliaiden tunteiden, ajatusten sekä tilanteen hyväksymistä, sekä niistä avoimesti puhumista ja myös irtipäästämistä. Nämä ovat taitoja joita myös työssäni opetan, sillä kyseinen prosessi on avain jokaisen ihmisen terveeseen ja kypsään etenemiseen omalla elämänpolulla.
Ja koska se on myös aikuisen lapsen (kuin myös yhä kotona asuvien lasten) parhaaksi, haluaisin kovasti jakaa tätä elämänvaihetta ja sen tuomia tärkeitä oivalluksia muiden äitien kanssa.
Koska kuten sanottu, jokainen meistä on joskus tässä tilanteessa, ja mitä paremmin ymmärrämme mitä kaikkea tähän tapahtumaan voi liittyä ja väkisinkin liittyy, sitä paremmin osaamme luovia tässä uudessa tilanteessa- koko perheen ja erityisesti jälkipolven parhaaksi.
Aloin jo avata aihetta omassa vaatimattomassa somessani, jos aihe kiinnostaa ja haluatte sinne kurkata 😉
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Olen avoin keskustelemaan kaikenlaisista tavoista päästä jakamaan tätä kokemusta, koska uskon siitä olevan todella paljon hyötyä monelle suomalaiselle perheelle. Tässä FB-profiilini
Ystävällisin terveisin ja aurinkoa Barcelonasta,
-Tiina Karhapää-
Sana on vapaa kirjoituksia voit lähettää julkaistavaksi tämän sivun alalaidasta.
