Emma Haikara on 33-vuotias sairaanhoitaja, joka työskentelee Porvoon terveyskeskuksessa. Emma on avoliitossa ja hänellä on kissa. Vapaa-aika kuluu kuntosalilla. Äkkiseltään kuulostaa siltä, kuin Emma olisi kuka tahansa 33-vuotias, mutta ikäisekseen hän on kokenut elämässään sen traagisimman asian: hänen vauvansa vammautui synnytyksessä ja nyt hän on enkelipojan äiti.
Emma on kuvaillut olevansa pienen leijonapojan leijonaemo. Ian syntyi 16.5.2016. Synnytys ei kuitenkaan mennyt toivotunlaisesti:
-Ian vammautui synnytyksessä tapahtuneessa hoitovirheessä, kertoo Emma. -Gynekologi pitkitti turhaan imukuppivaihetta, joka kesti 35 minuuttia, (sallittu aika 20 minuuttia) ja 10 minuutin kohdalla pitäis olla tehty päätös sektiosta, mikäli homma ei etene ja tästä seurasi hapenpuute ja laajat aivovauriot, hän jatkaa.
Pään alueen kuvausten jälkeen neurologi kertoi Ianin olevan niin pahasti vammautunut, että hän ei tulisi koskaan oppimaan mitään. Neurologi ei antanut mitään toivoa. Ianille asetettiin myös elvytyskielto.
Emman keho reagoi välittömästi, häntä alkoi oksettamaan ja hän juoksi vessanpöntölle. Neurologi mainitsi myös CP-vamman ja koska Emman Eno on lievästi CP-vammainen, se lohdutti Emmaa ja hän ajatteli, että tästä selvitään. Myöhemmin Emmalle kuitenkin selvisi miten vakava ja vaikea CP- vamma Ianilla oli. Hänellä oli tuhoutunut koko aivokuori eli käytännössä Ianilla oli säilynyt vain pikkuaivot.
Lääkärit olivat kuitenkin Emman arvion mukaan väärässä, sillä Ian oppi myöhemmin monenlaista.
Oman lapsen paha vammautuminen hoitovirheen seurauksena on vaikea asia tuoreelle äidille ja herättää monenlaisia tunteita ja kysymyksiä. Näin kävi myös Emmalle.
Katkeruudesta kysyttäessä, hän kuvailee tuntojaan seuraavasti. -Minun oli päätettävä sillon, että mun on luovuttava siitä katkeruudesta, mutta kyllä sitten aina välillä ärsytti että miks kaikki muut saa terveitä lapsia ja miks mulle pitää käydä näin, hän muistelee. -Se on niin kuormittava tunne, et jos jäät siihen katkeruuteen ja vihaan kiinni, niin sit sulla ei ole enää mitään muuta. Eli oon ollut katkera, mutta pyrin luopumaan siitä kokoaika. Toki mulla on edelleen välillä katkera olo, hän jatkaa.
Elämä jatkui vammaisen lapsen kanssa
Katkeruuteen ei auttanut jäädä, elämä jatkui vammaisen lapsen kanssa. Vauva-aika oli vaikeaa. Ianilla oli vaikeahoitoinen epilepsia, mutta Emma kertoo ajan kullanneen muistot Ianin vauva-ajasta. Sen jälkeen elämä Ianin kanssa helpottui.
Vuonna 2020, Ianin ollessa 4-vuotias, oli hän pääosin tyytyväinen lapsi. Emma kommunikoi Ianin kanssa kuvilla, ilmeillä, eleillä sekä valinnoilla. Ian rakasti musiikkia ja Fröbelinpalikat olivat hänen suosikkiyhtye. Ian piti myös hampaiden pesusta etenkin sähköhammasharjalla. Hän nautti myös kovasta vauhdista eli esimerkiksi sylissä pyörittämisestä.
Lue myös: Olin raskaana tietämättäni ja jouduin suoraan synnyttämään
Emman paras muisto Ianista oli ehdottomasti se, kun Emma päätti lähteä Ianin kanssa huvipuistoon. Se vaati melkoisen paljon järjestelyjä ja rohkeutta vammaisen lapsen kanssa. Niinpä he suuntasivat Kouvolan Tykkimäelle ja Emma sai ylipuhuttua huvipuiston laitetta ylläpitävän henkilön päästämään Ianin mukaan hurjaan huvipuistolaitteeseen. Emma oli pitänyt kiinni Ianista kuin henkensä edestä ja Ianista se oli vain hauskaa, hän potki ja pyöri minkä ehti.
Emma kuvailee tehneensä Ianin kanssa paljon asioita ja kertoo, että he eivät todellakaan jääneet kotiin. Äiti ei myöskään koskaan hävennyt Ianin vammaisuutta ja yritti osallistaa häntä elämään kaikin tavoin, tietenkin Ianin vammaisuuden ja mahdollisuudet huomioon ottaen.
Emma kävi esimerkiksi Ianin kanssa kylpylöissä, koska Ian rakasti uimista. Ianilla oli uidessa kaulatuki. Hän oli todella taitava uimaan. Emma uskoo sen johtuvan siitä, että Ian kasvoi kohdussa terveeksi lapseksi ja vammautui vasta synnytyksessä loppumetreillä. Ianilla oli asioita lihasmuistissa, koska vamma ei kehittynyt raskauden aikana.
Emma löysi lapsensa kuolleena
Juuri, kun kaikki tuntui olevan hyvin, tapahtui kauhein mahdollinen asia Emman elämässä. Eräänä tavallisena syyskuisena aamuna, Emma meni Ianin sängyn viereen, jossa poika vaikutti nukkuvan. Ian oli kuitenkin hassussa asennossa, joten Emma otti esiin puhelimen ja nappasi Ianista kuvan. Sen jälkeen hän alkoi herätellä poikaa, kunnes huomasi, että hän oli aivan jääkylmä. Äiti tajusi välittömästi lapsensa olevan kuollut.
Emmalle iski paniikki. Hän ei muista soittiko hän shokissa ensin siskolleen vai hätänumeroon. Protokollan mukaan ambulanssia tarvittiin toteamaan Ianin kuolleeksi. Seuraavaksi poliisit tulivat jututtamaan Emmaa. Päivä oli kaiken kaikkiaan yhtä härdelliä. Taloyhtiöllä sattui olemaan samana aikaan talkoot, joten kaikki naapuritkin olivat ihmettelemässä tapahtunutta.
-Ian menehtyi syyskuussa 2020, 26 päivä syyskuuta, se oli täysi yllätys kaikille, että Ian pärjäs jo niin hyvin. Epilepsia oli hallussa ja kaikki meni mainiosti, eikä ollut mitään syytä olettaa että hän kuolisi, tai ainakaan sillä hetkellä ei ollu mitään mikä olisi viitannut siihen, että hän olis kuolemassa, Emma kertoo Ianin poismenosta.
Tutkimusten jälkeen selvisi, että Ian oli kuollut epileptikon äkkikuolemaan.
Emma kannustaa vertaistukeen
Nyt, kun Ianin poismenosta on kulunut neljä ja puoli vuotta, Emma pyrkii muistelemaan yhteisiä hyviä hetkiä. Viimeinen vuosi Ianin kanssa oli valoisa ja onnellinen. Emma kertoo heidän eläneen parasta elämää, joten päällimmäiseksi ovat jääneet hyvät ja lämpimät muistot, jotka auttavat surun keskellä. Emma myös painottaa vertaistuen merkitystä.
-Vertaistuki, hakekaa vertaistukea ihan oikeesti. Vertaistuki on niin tärkeetä, että sä löydät sellaisen ihmisen, joka on samassa tilanteessa. Oli kyse sitten vammautumisen yhteydessä tai lapsen kuoleman yhteydessä, Emma summaa.
Emman tarinaa voit seurata Instagram-tilillä @haikaraemma.
-Poikien Äidit toimitus-
