Mikä saa fiksun, perheellisen keski-ikäisen ihmisen pettämään? Tässä tapauksessa vielä naisen. Veikkaan, että ajattelit minun olevan mies, kun luit ensimmäisen lauseen. En ole pettäjätyyppiä, jos näin voi sanoa. Ennen perheen perustamista olin aina ollut uskollinen, myös kaikille nuoruuden poikaystävilleni. Minua on kyllä petetty tuolloin nuoruudessa. Luulisi, että olisin siitä oppinut, koska se tunne oli jotain sellaista, mitä kenellekään ei toivoisi.
Halut eivät kohtaa
En ajautunut pettämisen tielle hetken mielijohteesta vaan tilanteesta, jossa parisuhteessa halut eivät ole kohdanneet pitkään aikaan. Ja niin kuin arvata saattaa, meidän parisuhteessa minun haluni ovat olleet suuremmat kuin miehen. Usein luullaan, että mies haluaa seksiä enemmän kuin nainen, ihan kuin se olisi jokin normi, jossa ei ole poikkeuksia. Väärin, myös nainen haluaa ja haluaa koko ajan enemmän ja intohimoisemmin. Minun tapauksessani (ja varmasti monen muunkin keski-ikäisen naisen) haluni ovat vanhetessani vain kasvaneet ja tuntemukset syventyneet. Jokaisen lapsen syntymän jälkeen seksi on vain tuntunut entistä paremmalta.
Kiireinen perhe-arki asettaa parisuhdeseksille paljon rajoituksia, silti se ei ole vienyt ainakaan minulta haluja. Miehelle on käynyt toisinpäin. Seksi on harventunut, mutta silti se on ollut molemmista laadukasta. Tuskaista se tekee minun tapauksessani kuitenkin, että halujen välinen kuilu on kasvanut liian suureksi. Minä koen edelleen mieheni haluttavaksi, mieheni sanojen mukaan minussakaan ei ole vikaa. Hänen halunsa eivät vain yrityksestä huolimatta ole heränneet. Mitä siis tehdä tällaisessa tilanteessa? Pettäminen ei pitäisi olla vaihtoehto. Vai onko? Jos parisuhde toimii muuten ja muut osa-alueet suhteessa pelaavat, onko vain tyydyttävä kohtaloonsa?
Luvan kanssa pettämässä
Vaatii lähes käsittämätöntä ymmärrystä antaa luvan toiselle pettää. Itse tein ratkaisun etten ole kertonut pettämisestä eikä mieheni ole antanut siihen lupaa, vaikka olemme kuitenkin asiasta useasti keskustelleet ja miettineet ratkaisua. Pettäminen ei ole kohdallani ollut systemaattista, lähinnä olen ajautunut tilanteisiin, jotka ovat johtaneet pettämiseen. En ole jäänyt kaipaamaan näitä yksittäisiä kumppaneita tunnetasolla. Kivinen tie tämä on ja omatuntoa painaa, jossain vaiheessa on varmasti pakko kertoa. Jos unohdetaan seuraukset ja keskitytään itse syyhyn, onko mieheni oikeutettu tästä loukkaantumaan, jos yrityksestä huolimatta emme ole päässeet molempia tyydyttävälle tasolle?
Julkaisemme jatkossa vieraskynä kirjoitukset Poikien Äiti-median alle. Kirjoituksia on alkanut satelemaan niin paljon, että Poikien Äiti -blogi ei ole niille enää oikea paikka . Kirjoituksia voi lähettää jonna@poikienaidit.fi tai sanna@poikienaidit.fi Julkaisemme ne nimettömiä, sekä halutessasi nimellä. Jos olet bloggaaja, niin muista jättää myös blogilinkkisi.
