Monelle äidille on tärkeää, että poikansa oppii hyville tavoille. Pojasta herrasmieheksi kasvattaminen onnistuu näiden seitsemän taidon voimin.
Koulutus on aloitettava jo nuoresta, sillä teini-ikäiselle tapoja on mahdoton lähteä yhtäkkiä opettamaan. Toiset pojista sisäistävät nämä asiat automaattisesti ja toiset vaativat toistuvaa harjoittelua. Koskaanhan ei tiedä meneekö oppi perille, mutta syytä on ainakin vanhempana yrittää.
Herrasmieheksi 7 askeleen voimin
1. Autetaan muita
Yksi ensimmäisistä asioista mitä pojat voivat pienenä opetelleet, on muiden auttaminen. Aluksi autetaan pienempiä sisaruksia voitelemaan voileipä, harjaamaan hiukset ja laittamaan housut jalkaan. Myöhemmin autetaan jo aikuisiakin. Pojat voivat auttaa äitiä kauppareissuilla pakkaamaan ostoskassit, kantamaan ne autolle ja tyhjentämään ne kotona. Pojat voivat avata ovet, jos äidin kädet on täynnä tavaraa. Apua annetaan myös muille aikuisille arjessa.
2. Vuorovaikutustaidot haltuun
Ujompikin poika oppii varmasti tärkeimmän vuorovaikutuksen taidon: katsotaan toista silmiin, kun puhutaan hänelle. Lisäksi puhutaan selvästi, eikä mumista. Vastataan, jos joku kysyy jotain ja uusia ihmisiä tavattaessa esitellään itsensä. Kätellessä ei tarjota velttoa kättä, vaan kätellään jämäkästi toista silmiin katsoen. Ehkä hieman vanhanaikaistakin, mutta nämä asiat ovat monelle tärkeitä.
3. Ollaan kohteliaita
Opetellaan sanomaan “kiitos”, “ole hyvä” ja “anteeksi”. Anteeksi pyytämien, on välillä haastavaa, mutta se on hyvä opetella. Aikuisille ei soiteta suuta, eikä mieluusti kenellekään muullekaan.
4. Pöytätavat kunniaan
Pöydässä käyttäytyminen liittyy olennaisesti myös siihen, että ottaa muut ihmiset huomioon. Moni vanhempi on luopuneen siitä, että pojan pitäisi ottaa hattu pois päästään ruokapöydässä. Tämä on tasa-arvoinen ajattelumalli, sillä eiväthän tytökään ota hattuja pois pöydässä. Yksi vaihtoehto on kehottaa ihan kaikkia ruokailemaan ilman hattua.
Pöydässä yhdessä syödessä ei katsella puhelinta eikä lueta kirjaa. Pöytään ei tuoda leluja. Pöydässä ei maata pitkin pitutta, vaan istutaan normaalisti. Kivoihin pöytätapoihin kuuluisi myös keskusteleminen muiden pöydässä olevien kanssa.
5. Huomioidaan heikommat
Yksi tärkeimmistä herrasmiestaidoista on ehdottomasti se, että luovuttaa paikkansa yleisissä kulkuvälineissä sitä enemmän tarvitsevalle. Mikään ei ole kamalampaa, kuin hyväkuntoinen nuori tai aikuinen istumassa peppu homeessa penkillä ja vieressä heikko vanhus tai hädintuskin pysytyssä pysyvä taapero seisomassa.
6. Empatiataito on välttämätön
Ollakseen herrasmies, on tunnettava empatiaa. On ymmärrettävä milloin toinen tarvitsee halausta, milloin keskusteluapua ja milloin ihan vain vieressä oleminen riittää. Herrasmies ei kohtele toisia epäkunnioittavasti ja herrasmies ei kerro kaikille ympäriinsä asioita jotka eivät muille kuulu. Nämä herrasmiestaidot opitaan parhaiten esimerkin kautta, joten vanhempien toiminta vaikuttaa vahvasti näiden taitojen kehittymiseen.
7. Ahkera pärjää
Olisi tärkeää oppia arvostamaan työtä ja tavoitella unelmiaan ahkerasti, toisaalta myös oppia, että työ ei saa olla kaikki kaikessa aikuisenakaan. Ahkeruus on taito, joka löytyy ehdottomasti herrasmieheltä. Herrasmies ei loju nurkissa ja kaivele hampaitaan. Herrasmies tekee oman osuutensa kotitöistä ja työpaikan tehtävistä.
Tärkeää on myös muistaa, että herrasmies ei ota vastaan huonoa kohtelua muilta, vaan valitsee ympärilleen ihmisiä, jotka kohtelevat häntä myös hyvin. Yhtä tärkeää on opettaa poikansa arvostamaan itseään, niin että ei ota vierelleen ihmisiä jotka eivät kohtele häntä hyvin.
Olisipa kaikilla poikien äideillä samoja ajatuksia. Käytöstavat ja toisten kunnioittaminen tuntuu olevan liian harvinaista nykyään 🙁
Niin ja vaikka oppi ei menisikään perille, niin yrittää pitää ainakin.
Toisinaan tuntuu, ettei lapsilta vaadita tarpeeksi. Niin kotona, kuin koulussakin.
Ja sitten ehkä jossain asioissa vaaditaan liikaakin. Monesti lapselta vaaditaan hyvää menestystä koulussa ja harrastuksista, mutta ihan ne elämän perustaidot unohdetaan. Muiden huomioiminen ym.
Hei! Erinomaisia kohtia kaikki, näiden minäkin haluaisin toteutuvan poikieni elämässä. Mutta saanko kysyä, miten sinä tai muut lukijat konkreettisesti opetatte vuorovaikutustaitoja, empatiaa tai ahkeruutta? Muut kohdat ovat ehkä vähän helpompia, joskin opettaminen menee ruoapöydässä varsinkin kielteisen kautta (“älä…). Se ei ehkä ole hedelmällisin tapa.
Terv. Konkreettisista neuvoista kiitollinen
Empatia on mielestäni esimerkin kautta opittava taito, joillekin lapsille sen opettaminen on työläämpää. Itse olen lyönyt vähän “överiksi” aluksi ja miettinyt lasten kanssa jokaisen eläimen ja ihmisen tunteet läpi, kun jotain on tapahtunut. Vuorovaikutusta opetetaan jokaipäiväisesissä vuorovaikutustilanteissa. Tervehditään ihmisiä ja vastataan jos joku jotain kysyy. Ahkeruuden opettaminen onkin haastavampaa, kun en itsekään ole mikään kovin ahkera. Olen yrittänyt silti lapsiani tsempata ahkeruuteen kovasti, ihan vain kertomalla mitä kaikkea voi saavuttaa jos on ahkera. Hyviä vinkkejä myös täällä: https://www.poikienaidit.fi/2016/08/21/nailla-viidella-vinkilla-pojan-keskustelemaan/ (kohta 1, tunnetaitojen opettelu)
.
Minusta sillä on merkitystä, että toinen huomioidaan. Jos tapaan jonkun tutun kaupassa, ja lapset ovat mukana, siinä jutustelun ohessa esittelen sekä tutun, että lapset toisilleen. Ihan ohimennen, Tässä on äidin koulukaveri Minna, ja nämä ovat kaksi nuorintani Viivi ja Mikko. Silloin kaikki voivat olla osa juttelua, kun kuuluvat samaan rinkiin. Aina niin ei käy, mutta kynnys osallistua madaltuu. Lapset pitää ottaa osallisiksi jo pienestä. Enkä tarkoita, että niiden pitäisi olla keskipisteenä esimerkissä, mutta osoitetaan, että kuuluvat tähän pakettiin.
Totta. Olen ihmetellyt miten lapset ulkoistetaan suomessa kaikesta. Juhlapöydässäkin istutaan erikseen. Miten sitä oppii, jos ei ole mukana!?
RITVA H.
Yhdessä syödään koko perhe ikää katsomatta. Ja pöytätavat kunniaan jo pienestä pitäen aivan kädestä neuvoen ja hyvää esimerkkiä näyttämällä.
Itse lisäisin tähän vielä yhden kohdan, jota moni saattaa pitää turhamaisena, mutta joka mielestäni on yksi osa herrasmiesmäisyyttä ja jonka voi opettaa jo kotona lapsesta lähtien. Nimittäin poikien pukemisen/pukeutumisen tilanteeseen sopivalla tavalla. Valitettavan usein saa olla näkemässä, miten tyttölapset on puettu juhlamekkoihin ja -kenkiin, mutta pojilla on verkkarit ja lenkkarit. Samassa joulujuhlassa isät istuvat pipot tai lippikset päässä.
Kyllä! Hyvä lisäys. Meillä pojat itsekin tykkäävät pukeutua välillä siististi. Ostavat hattuja ja kaulakoruja asuihinsa. Minä taidan olla tulevaisuudessa tämän perheen huonoin pukeutuja, jos nämä pojat tulevat isäänsä.
Melkoista uusavuttomuutta, kun tällaisista perusasiosta täytyy oikein blogi kirjoittaa. Eikä noiden opettaminen ole mitenkään sukupuolisidonnaista, tytöt eivät ole sisäsyntyisesti yhtään sen paremmin käyttäytyviä.
Hyvä tietysti, että äitinä olet tämän asian oivaltanut. Kaikki eivät selvästikään niin tee.
No mutta voihan sitä kirjoittaa kaikenlaista ???? Äiti on oivaltanut, pojat vielä harjoittelee…