Meidän taloudessa on 3-vuotias, joka ei puhu.
Meidän taloudessa on kerran aiemminkin ollut 3-vuotias, joka ei puhunut. Kun hän alkoi puhumaan, niin aloitti puheen suoraan lauseilla. Meidän taloudessa on myös kaksi poikaa, jotka puhuivat paljon jo 1-vuotiaana.
Olen lukenut kirjoituksia siitä, kuinka kirjojen lukeminen ja keskustelu lapsen kanssa nopeuttaa kielellistä kehitystä. Sekä kirjoituksia siitä, että puhumattoman 3-vuotiaan vanhempien ajan varastaa some. Syyttävä sormi osoittaa äitiä ja isää. Mutta hetkinen, olemme lukenut ja keskustellut kaikkien poikieni kanssa yhtä paljon. Somen käyttökään ei ole muuttunut. Miten kaksi heistä on puhunut aikaisin ja kaksi myöhään? Ehkä kirjojen lukeminen ja aakkosten tavaaminen ei vaikutakaan tähän niin merkittävästi, että niiden avulla tämä 3-vuotiaani voisi puhua kuin Runeberg.
Kyllä me luemme kirjoja ja juttelemme. Vastaamme myös mielellämme lastemme kysymyksiin.
Poika puhuu sitten kun on asiaa
Meillä on 3 vuotias joka ei puhu, mutta mitä sitten? Poika kävi juuri 3-vuotis neuvolassa. Neuvolatäti kertoi minulle kuinka hienosti poika oli suorittanut ja läpäissyt jokaisen hänelle esitetyn tehtävän. Poika ei ollut sanonut sanaakaan koko puolituntisen aikana, mutta oli reipas ja ymmärsi kaiken mitä hänelle sanottiin. Ehkä poika ei koe vielä tarvetta puhumiselle?
Lohdutuksen sana muillekin äideille, joiden lapset eivät puhu yhtä aikaisin kuin muut lapset. Ei tarvitsekaan. Mikäli jotain oikeita ongelmia ilmenee, joista puhumattomuus johtuu, niin neuvola varmasti tarttuu niihin. Muiden ihmisten ihmetykset jääkööt omaan arvoonsa.
Lue myös: Paras ystäväni kuoli, enkä pääse siitä ikinä yliP
Puhua, lukea ja kirjoittaa ehtii vielä.
-Anonyymi kirjoittaja-
Niinpä, lapset ovat erilaisia. Mulla myös vuoden vanhana täydellisiä lauseita puhunu,2,5v lauseella aloittanut pari tavallista ja lapsi jolla olisi ollut asiaa vaikka kuinka paljon jo vuoden vanhana, mutta puheessa ei ollut mitään logiikkaa vaikka yritystä oli muillekin jakaa. Lopulta turhautuminen purkautui raivareilla ja suunnattomalla toiminnallisella oma-alotteisuudella. Puheterapia aloitettiin 3v. 4,5v ensimmäiset sanat ja lauseet. Nyt mulla on ihanan puhelias ekaluokkalainen. Onneksi saatiin apua ajoissa.
Ps Ympäristö saa ajatella mitä haluaa, tärkeintä on huomioida lapsen tarpeet. Joku tarvitsee vaan enemmän aikaa ja toinen apua.❤
On mielestäni hassua, että hitaasti puhumisen syytä vieritetään herkästi vanhemmille. Mutta esim motorista hitautta ei. Eikö samalla logiikalla pitäisi olettaa, että lapsi nyhvää kotona, eikä saa motorista virikettä tarpeeksi?
Erilainen kokemus asiasta. Kyllä motorisesta hitaudestakin syyllistetään vanhempia. Herkulliseksi asian tekee jos yksi muksuista sattuu olemaan motorisesta varsin lahjakas.
Mitä olette tehneet erilailla(=väärin), on se ensimmäinen kysymys. Ja se että näytetäänkö lapselle mallia ja kannustetaanko (rakentavasti!) uusien asioiden pariin. Mm. sitteri ja kävelytuoli on laiskojen äitien tapa pilata lapsen normaali kehitys..ehkä liikkuisi jos olisit pitänyt ihan vain sylissä ja lattialla? Ai oletkin..hmmm..tässä vaiheessa aletaan etsimään syitä ulkoilusta, se kun on kaikkein a ja o. Ravinnon lisäksi, tietenkin. Ehkei lapsi saa yhtä ravitsevaa ruokaa kuin se ketterästi liikkuva sisarus..
Oho.No en olisi kyllä tiennyt, että syyllistämistä on sielläkin. Eikö samoissa oloissa kasvavien lasten erilaisuus ole juuri merkki siitä, että “syy” ei ole kasvatuksen?
Niinpä.Meillä esikoisella on ollu haastetta puhumisen kanssa.Hänellä puheterapia alkoi 2,5 vuotiaana ja jatkuu edelleen.Ja kukaan ei voi tulla sanomaan että hänen kanssaan ei olisi puhuttu tai keskusteltu!Hänellä on toki muutakin haasteita koska erityislapsi.Mutta sen verran lieviä että eivät olleet tuossa iässä näkyneet niin.Nyt nuorempi 1,5 v on sanojen matkimis vaiheessa ja alkaa tuleen uusia sanoja..
Meillä kyllä puhuttiin, mutta kukaan muu kuin äiti ei sitä ymmärtänyt. Äiti toimi siis 2v.-6v. tulkkina muun maailman ja pojan välillä. Paljon on äitiä syytetty asiasta, jopa isovanhempien taholta. Kukaan ei ota vastuuta hapen puutteesta synnytyksen aikana. Somea on äidillä ollut 2 h joka toinen päivä. Kirjoja luettu niin paljon, ettei nuoremmille sisaruksille enää niin paljon viitsinyt ja heillä kehitys normaalia, jopa aikaista. Äiti on ollut kotona hoitamassa lapsiaan siitä asti kun tuo esikoispoika syntyi, uhrannut itsensä 100 %:sti 8 v. Rakkautta yhä riittää eikä se lopu. Äiti on syyllistänyt itsensä siitä, että ymmärsi liian hyvin mitä poika tarkoitti/halusi/tarvitsi, oli koko ajan vierellä.
Meille puheterapeutti sanoi Oliverin kohdalla, että kodin pitää olla se paikka missä lasta ymmärretään, vaikka puhetta ei tulisikaan. Joutuu varmasti ihan tarpeeksi olemaan ei ymmärretty kaikkialla muualla.
Ei munkaan lasta muut ymmärtäny..somessa en sillon ollutkaan.. v. 2000
Mä kyllä olen ymmärtänyt asian niin, että “kuinka kirjojen lukeminen ja keskustelu lapsen kanssa nopeuttaa kielellistä kehitystä” tarkoittaa sitä, että lapsi oppii käyttämään kieltä monipuolisemmin ja oikein, eikä niinkään ylipäänsä puhumaan aikaisemmin. On todistettu, että lapset, joille on luettu enemmän, ovat myöhemmin kirjallisesti ja kielellisesti lahjakkaampia ja käyttävät kieltä siis paremmin ja monipuolisemmin kuin ne, joille ei ole luettu yhtä paljon.
No se olisikin vähän loogisempaa ????
Meillä kolme poikaa joilla kaikilla viivästynyt puheenkehitys, keskimmäisellä diagnosoitu. Vanhin poika kävi puheterapeutin luona kontrolleissa mutta koulun alkaessa puheesta puuttui enää s- kirjain. Keskimmäinen sai puheterapeutin ensimmäisellä kerralla diagnoosiksi dysfasia ja tämä lapsi tutkittiin lopulta todella hyvin, kävi kaksi kertaa läpi psykologiset testit ennen koulun alkua ja yksi dna- kromosomi tutkimus sekä kerran foniatrin luona. Lisäksi kävi puheterapeutin 1-2 kertaa kuussa 3 vuoden ajan ja aloitti viivästyneen puheen takia päiväkodissa puolipäivä lapsena 4-vuotiaana.Foniatrin näki lasta noin 30 min ja tuli tulokseen että viivästynyt puheenkehitys ja ehkä jotain muistiongelmia ja tähän diagnoosiin lopulta kaikki muutkin päätyivät ja foniatrin mukaan johtuu ihan vaan geeneistä. Eli Myönnän itsekin syyllistäneeni paljon itseäni ja ajatellut että olen tehnyt jotain väärin kun poikani alkavat puhua myöhään puhetta josta puuttuu paljon kirjaimia. Nyt kolmannen poikani ollessa 5-vuotias onneksi ymmärrän että poikieni hidas puheenkehitys johtuu vain mieheni ja minun geeneistä ja kyllä se puhe selkiytyy jossain vaiheessa. Puheterapeutin neuvo on ollut kaikkien poikieni kohdalla että lasta pitää kotona ymmärtää jos ymmärtää mitä lapsi sanoo, vaikka sanoisi väärin.
Näin meillekin tosiaan ohjeistettiin. Ihanaa, että nyt homma on selvinnyt. Tsemppiä jatkoonkin ????
Meillä on kohta 9 vuotias poika, joka ei puhu, sanaakaan. Hänellä on lapsuusiän autismi. Se todettiin pojan ollessa 3,5v. Sanoja ei tullut 3vuotiaana, joten saimme lähetteen tutkimuksiin. Poika oli kehittynyt ihan normaalisti ja ymmärsi puhetta yms. Mut vaikka poika ei vieläkään puhu, pystymme kommunikoimaan viittomin, elein, iPad-sovelluksen sekä kuvien avulla.
Oliko nyt jälkikäteen ajateltuna mitään viitteitä autismiin? (Muuta kuin puhumattomuus)
Pojalla ei vain ole ollut asiaa 🙂
Lasteni serkku oli myös puhumaton pitkään. Äitinsä “yllätti” yksin harjoittelemasta. Hiljaa yksinään supisi. Mitään muutakaan ei tee, jos ei ole varma että osaa.
Kolmas lapsi,ei puhunut..kommunikoi osoittamalla,ynähtämällä,eleillä… minut naulattiin seinälle,syyllistettiin,moitittiin neubolassa!!! itkien lähdettiin. Lähete Puheterapiaan…neurolle….lastensuojeluilmoitus laiminlyömisestä…ja niin kuin toisillekkin samalla lailla lapselle puhuttiin,luettiin,laulettiin,lorutettiin
Terapiat käyntiin,neurolla käytiin…vuoden päästä dg dysfasiasta ja dyspraksiasta. Terapuat,kuntoutukset..tuosta hvletistä on nyt 15 v,lapsi puhuu,ymmärtää puheen,mutta selkokielellä.
Siis lapsethan eivät koskaan kasva samoissa oloissa, vaikka miten olisivat samassa perheessä! Saman perheen sisaruksilla on aina ollut eri vanhemmat, perhe, elämä, koko historia. Tietenkin. Jokainen muokkaa ja muokkautuu sen perheensä kokonaisuuden mukaisesti. Vain yksi lapsi voi olla esikoinen. Toisella on vilkas isoveli ja toisella hiljainen pikkuveli. Yhdellä on kokeneempi äiti kuin toisella. On harha ajatella, että samassa perheessä kaikki lapset saavat saman perheen ja kasvatuksen, vaikka miten siihen pyritäänkin.
Lisäksi puhutaan sellaisesta käsitteestä kuin “goodness of match”, että onko vanhempi-lapsi-pari tai perhe yhteensopiva lapsen ominaisuuksien kanssa vai ei. Yhdelle hyvä vanhempi, ei ole toiselle hyvä vanhempi. Yhdelle riittävä tuki,kannustus,opetus,hoiva, ei riitä toiselle. Esimerkiksi hyvin aktiivinen ja energinen äiti sopii eri tavalla lapselle, joka on passiivinen kuin lapselle, joka on itsekin aktiivinen.
Silti syy on “kasvatuksen” useammin kuin muualla, jos ei lasketa aivan sitten synnynnäisiä kehityshäiriöitä, joita niitäkin toki sillä ns.kasvatuksella/hoivalla hoidetaan/loivennetaan. Se, että ulospäinsuuntautunut lapsi esimerkiksi hakeutuu motoriikkaa kehittäviin hommiin ja siten hänelle riittää kasvatus, joka vain ei estä tätä – ei tarkoita, että saman perheen lapsi, joka onkin varautuneempi uusien asioiden suhteen välttämättä omatoimisesti tulisi ryhtyneeksi toimiin, jotka riittävät motoriikan kehittämiseen, vaan hänelle onkin tärkeämpää, että kannustetaan ja aktiivisesti osallistutaan uusien asioiden harjoitteluun.
Toinen lapsi on luonnostaan helposti rytmeihin solahtava tai vaikkapa miellyttämishaluinen ja sisar voi olla jotain aivan muuta. Vanhempi joka ajattelee, että kyllähän tuo toinenkin tällä tavalla toimien oppi,osasi,pärjäsi, ei näe kokonaisuutta.
Sitä, että jokainen lapsi paitsi saa eri perheen ja vanhemmat, myös tarvitsee sen.
Hei, te jotka loukkaannuitte lapsenne tutkimuksista!Se on käytäntö että perheen osuus puhumattomuuteen/ muihin oireisiin rajataan pois tutkimuksissa. Siksi “syytä etsitään ensin kotoa” ihan kaikilla ja monta kertaa. Ei siitä tarvitse uhriutua ( anteeksi tiukka sanavalinta) jos ei tunne pistoa sydämessään. Jos tutkimuksissa ei ilmene mitään kaltoinkohtelua niin vanhempi ei joudu vastuuseen mistään. Sen jälkeen jäljelle jää vain lapsesta yhdessä huolehtiminen kunnallisten tukiverkkojen kanssa. Terveisin -mutisti lapsen takuulla viaton äiti.
Itse koen olleeni se suurin itseni syyllistäjä ensimmäisen lapseni puhumattomuudessa ja jälkeen päin olen miettinyt onko esimerkiksi suruni äitini äkillisesti kuollessa lapseni ollessa kahden viikon ikäinen vaikuttanut siinä kohtaa kykyyni olla oikealla tavalla vuorovaikutuksessa lapseeni. Asiaa helpotti toinen lapseni joka alkoi puhua odotetusti, joten saatoin huokaista osittain helpotuksesta etten olekaan tehnyt kaikkea väärin. Olen iloinen että esikoiselleni on tarjolla tukitoimia joiden avulla hänen on mahdollista oppia ja kehittyä edellytystensä puitteissa kokien onnistumisen elämyksiä. Välillä sitä murehtii äitinä turhankin pitkälle saako lapseni kavereita ja ennen kaikkea niitä asioita jotka tekevät hänet onnelliseksi elämässä. Onneksi sitä useimmiten noista mietinnöistä havahtuu iloitsemaan pienistä edistysaskelista arjessa kuten osasipa lapseni käyttää hienosti oikeaa kysymyssanaa oikeassa asiayhteydessä, jes! ☺
Kiitos kirjoituksesta, meiltäkin kaikki kyselee, joko poika puhuu. Jotain substantiiveja tuli aiemmin, nyt hän ei käytä niitä juuri lainkaan. Enemmänkin “oho”, “kukkuu”, “ohoi”, “vau”, “tuut-tuut”. Päätä pudistellaan ein merkiksi. Ymmärtää puhetta ja tekee ohjeiden mukaan. Meillä lauletaan, luetaan ja puhellaan, ja lapsi on ensimmäinen, niin asiasta on herkillä, vaikkei haluisikaan. Neuvola ei ole vielä huolissaan, vaan sanoi, että kyllä sanat tulevat ja jos ei niin 3-vuotisneuvolassa varataan puheterapeutti.
Meillä poika nyt 2v 4kk. Ei puhu vieläkään. Satunnaisesti tulee jotain “sinnepäin ” sanoja. Mutta ei mitään selkeää. Omaa höpöttelyään pitää kyllä aamusta iltaan. Meillä on kaksikielinen perhe. Molempia kieliä puhutaan kotona.
Meillä leikitään, luetaan, lauletaan, katsotaan pikkukakkosta. Puhutaan pojalle. Hän ymmärtää puheen. Osoittelee asioita ja kyselee mikä se on ?
Silti ei puhu vielä.
Ja osoittava sormi osuu äitiin, kun lapsi ei VIELÄKÄÄN puhu.
Kaikkeni olen tehnyt kyllä. Olen sitä mieltä, että hän puhuu, kun on asiaa! Muut sormella osoittelijat ja ihmettelijät pitäköön mielipiteensä.
Vaikka ei se kivalta tunnu, kun saa tuon katseen, että eikö vieläkään puhu.
Esikoinen puhua papatti 1v ikäisenä. Toinen oli 1, 5v tai jotain. No tämä lapsi ottaa aikansa. Ja kun on valmis niin puhuu sitten.
Ei ollut somea 70-luvullakaan, jolloin pikkuveljeni oppi puhumaan reilusti kolmevuotiaana! Ja heti kokonaisilla lausella 😉
Meidän esikoispoika alkoi puhua vasta reilu kaksivuotiaana ja suoraan kokonaisia lauseita, ei ollut tarvetta sitä ennen, kun palvelu pelasi eleillä. Hänelle luettiin tosi paljon kirjoja ja puhuttiin koko ajan ja hän kyllä ymmärsi hyvin puhetta, vaikka neuvolassa minulle yritettiin sanoa, että lapsella on jokin kehityshäiriö, kun ei puhu. Keskimmäinen, tytär ja kuopuspoika sen sijaan puhuivat sanoja jo alle vuoden ikäisinä ja sen jälkeen ovat puhuneet koko ajan… Esikoispoika on nyt 36-vuotias, perheen älykkö, korkeasti koulutettu ja hyväpalkkainen, on edelleen harvapuheinen: puhuu vähän, mutta asiaa, ei paljon kerro omia asioitaan muuta kuin kysyttäessä. Nuoremmat sisarukset, nyt 33 ja 28 vuotta, ovat toki myös löytäneet oman alansa ja pärjäävät hienosti, mutta menestyminen aikuisena ei todellakaan ole riippuvainen siitä, milloin lapsi alkaa puhumaan…