ADHD lapsi voi pärjätä myös ilman lääkkeitä

Haluan heti alkuun kertoa, että minulla ei ole mitään ADHD lääkitystä vastaan, vaikka minusta jossain tapauksissa ADHD lapsi voi pärjätä myös ilman lääkkeitä. Mekin olemme lääkkeittä pojalleni kokeilleet. Silti koen myös tärkeäksi kertoa teille elämästä ADHD pojan kanssa, joka ei syö lääkkeitä. Sillä joskus sekin vaihtoehto on oikein hyvä.

En pidä siitä, että lapsensa lääkitsevä vanhempi saa kimppuunsa ne vanhemmat, jotka eivät lastaan lääkitse. Yhtä vähän pidän siitä, että lapsensa lääkitsemätön saa kimppuunsa ne vanhemmat, jotka lapsensa lääkitsevät. On turha etsiä oikeaa tai väärää tässä asiassa. Lapsissa on eroja, niin myös vanhemmissa ja opettajissa. Jokainen arvioi lapsensa, omansa ja muiden kasvatusvastuussa olevien voimavarojen mukaan sen, onko lääkitys tarpeellinen tai pakollinen.

Tämä kirjoitus ei ole kannanotto siihen, olisiko ADHD lapsi syytä lääkitä vai ei. Tämä on kertomus siitä, että jossain tapauksessa ilman lääkkeitäkin pärjätään. Tämä on sinulle, joka haluat vielä harkita, lääkitsetkö poikasi

ADHD ilman lääkkeitä

En sanoisi poikani ADHD:n olevan mikään lievä, vaikka usein tätä korttia heilutetaan ADHD perheiden kanssa keskustellessani, jos kerron, että meillä ei ole käytössä lääkkeitä. Poikani ja me vanhemmat olemme vain saaneet tähän aina hyvän tuen muilla keinoilla.

Jo taapero-iässä pojasta huomasimme, että hän ei ole samanlainen kuin keskiverto lapsi. Pojan temperamentti ja vauhti olivat ihan omaa luokkaansa. Sitä se on ollut aina ja sitä se tulee aina olemaan. En ole koskaan haaveillut, että poikani olisit jotain muuta kuin mitä hän on. Hän on täydellinen juuri tuollaisenaan, mutta hän tarvitsee tukea ja apuja, jotta pärjää meidän erilaisten seassa. Ja me vanhemmat tarvitsemme tukea ja apua, että pärjäämme hänen kanssaan.

Lääkkeitä poikani kokeili esikouluiässä. Ehdotus kokeiluun lähti esikoulunopettajilta, jotka eivät oikein pärjänneet poikani kanssa. Usein kuvio menee näin, että päiväkoti tai koulu ehdottaa ADHD lapselle lääkitystä. Lopullisen valinnan tekee tietysti vanhemmat ja lääkärit. Vanhemmat monesti suostuvat lääkkeisiin, sillä ovat väsyneet päiväkodista ja koulusta tulleeseen negatiiviseen palautteeseen.

Lääkekokeilu oli floppi

Meidän lääkekokeilu oli floppi. Lääkkeet eivät sopineet pojalleni ja lopetimme kokeilun kahden viikon kohdalla. Olisimmehan me toki voineet kokeilla uutta merkkiä, tai vähentää annostusta ja lisätä taas myöhemmin uudestaan, mutta siinä vaiheessa puhtaasti äidinvaistooni nojaten päätin (tai päätimme yhdessä mieheni kanssa), että lääkitystä ei jatketa. Siitä on vuosia aikaa ja lääkitystä ei ole koskaan kokeiltu uudestaan.

On muitakin syitä, miksi ADHD poikamme on ilman lääkkeitä. Haittavaikutuslistalta löytyi sellaisia juttuja, joiden riskit tuntuvat minusta pahemmalta, kuin se, että poikani kanssa tulee olemaan haasteellista. Tämä siis on vain minun henkilökohtainen tuntemukseni. Poikani syö ja nukkuu esimerkiksi nyt hyvin. Olisi jotenkin hurjaa, että lääkitsemällä häntä, tarvitsisimme jatkossa todennäköisesti unen auttamiseen melatoniinia ja ruokahalun lisäämiseen sitten taas muita keinoja. Meillä pohdintaa aiheuttaa myös muut syyt, jotka liittyvät sitten taas pojan kasvuun ja rytmihäiriöihin.

Poikani on hyvä sellaisena kuin on

Yksi tärkeä asia on ollut myös se, että olemme hyväksyneet, ettei poika ole mikään kympin oppilas. Poikani on todella fiksu ja akateemisesti taitava, mutta koska keskittyminen on mitä on, eivät koulunumerot ole mitään mahtavia. Hän kuitenkin suoriutuu koulusta keskinkertaisesti. Monesti ADHD perheiden keskuudessa iloitaan, kun lääkitty lapsi alkaa saamaan koulusta kymppejä. Tämä olisi siis mahdollista myös meidän pojalle lääkittynä, mutta on ollut ilo huomata, että se ei merkitse meille vanhemmille mitään. Me emme lääkitse poikaamme hyvien koulunumeroiden vuoksi. Hän saa olla keskinkertainen tai vaikka heikkokin koululainen, se on oikein hyvä. Luultavasti hän oppii aikuisiällä opiskelemaan ja saattaa yltää vaikka mihin suorituksiin halutessaan. Tai sitten ei, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Koulunumerot kun eivät määritä pojan elämän suuntaa tai nosta hänen ihmisarvoaan.

Minusta poikamme vaikuttaa siltä, että on ylpeä siitä, että saa olla omanlaisensa. Että emme väkisin suostuttele häntä lääkkeiden voimalla olemaan toisenlainen. Että hän oppii muilla keinoilla elämään ADHDn kanssa. On selvästi hänelle itselleen voimaannuttavaa huomata, että hän hallitsee elämäänsä, eikä ADHD hallitse häntä. Välillä kysymme pojalta, josko hän haluaisi kokeilla lääkkeitä. Miltä tuntuisi koulunkäynti lääkkeiden kanssa? Toistaiseksi poika on valinnut sen, että hän pärjää ilman.

Tietysti tukitoimia ADHD lapsen kanssa tarvitaan paljon, erityisesti silloin, kun käytössä ei ole lääkkeitä. Pienenä poika kävi toimintaterapiassa ja meidän vanhempien on pitänyt opiskella paljon ADHDsta. Kaikki tämä on ehdottomasti kannattanut. Me pärjäämme kyllä. ADHD lapsi voi pärjätä myös ilman lääkkeitä.

Yleisesti olen sitä mieltä, että meillä Suomessa lääkkeitä tarjotaan kovin helposti yhteen sun toiseen vaivaan. Jos on surua, niin se pitäisi piilottaa mielialalääkkeillä, jos on jännitystä, se pitäisi poistaa rauhoittavilla ja jos on massasta poikkeavaa vilkkautta, niin se pitäisi korjata ADHD lääkkeillä. Joskus toki lääkkeet ovat pelastus, mutta onko niihin turvauduttava heti ensimmäisenä?

Tulevaisuus avoinna

Ikinä ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tulleessaan. Voi olla, että jossain vaiheessa tämä poika haluaa kokeilla lääkkeitä. Voi olla, että jossain vaiheessa se on ainoa vaihtoehto. Mutta nyt, tällä hetkellä me koitamme auttaa poikaamme muilla keinoilla. Ja olemme ylpeitä siitä, miten pitkälle olemme päässeet ja ennen kaikkea olemme ylpeitä pojastamme.

Pojallamme on hurjasti lahjoja. Osa näistä lahjoista luultavasti korostuu, koska pojalla on ADHD. ADHD tuo myös paljon hyvää elämäämme. Vaikka onkin tietysti aivan erilailla raskasta kasvattaa ADHD lasta, jonka kanssa jokainen arkinenkin askare on yhtä taistelua, niin se myös antaa paljon meille vanhemmille. Lapsen kehitystä on upeaa seurata, lapsen heittäytymistä, avoimuutta ja rohkeutta voi vain ihailla. Hetkessä elämistä ja tunteiden tuhatkertaista kokemista vain ihmetellä.

Jos minun pitäisi kuvailla ADHD lasta jotenkin, kuvailisin häntä värityskirjana, joka on täynnä erilaisia väritettyjä kuvia. Jokainen kuva erilainen, mutta täynnä kirkkaita värejä ja tunteita. Värit saattavat mennä viivojen ylitse ja olla räiskyviäkin. Välillä taas joku kuva saattaa olla mustalla ja harmaalla sotkettu suttu. Me “tavalliset” ihmiset olemme puolestamme hillityillä väreillä, viivojen sisälle tarkasti täytettyjä kuvia. Välillä jopa tyhjiä täyttämättömiä sivuja, vailla värejä.

Minä uskon, että värikäs räiskyvä poikani tulee pärjäämään tässä elämässä oikein hienosti. Me vanhemmat tuemme häntä lääkkeillä tai ilman.

-Anonyymi kirjoittaja-

Sana on vapaa kirjoituksia voit lähettää meille tämän sivun alalaidasta. Ne julkaistaan nimettömänä.