On keskiyö, lapsi on kuullut, että koulussa kiertää vatsatauti. Hän ei pysty nukkumaan. Hetken päästä lapsi tärisee huoneeni ovella, “äiti apua”. Poika on selvästi paniikissa. Puheessa ei ole järjen häivää. Pojalla on oksentamisen pelko, mikä yltyy jopa paniikkikohtaukseen asti.
Poikamme ei ole aina pelännyt oksentamista. En tarkalleen tiedä, mistä kammo on lähtenyt. Joka tapauksessa sen pelkääminen tuli selvästi esille ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, kun veljen vatsa meni matkoilla kuralle ja tämä oksentamista pelkäävä poika alkoi paniikissa huutamaan keskellä katua.
Sama juttu siitä lähtien aina, poika menee sekaisin jos kotona tai koulussa jollain on vatsatautia. Hän ei sairasta sitä koskaan itse, mutta pelkää sitä yli kaiken. Pysyttelee kaukana sairaista, ei halua olla edes kotona, jos joku on kipeä. Eikä mennä kouluun jos siellä sairastetaan.
Kun ilta tulee, fobia kasvaa. Poika alkaa tärisemään ja muuttuu valkoiseksi. Ei suostu nukkumaan, jotta ei oksenna nukkuessaan. Viimeksi kun tämä kohtaus tuli, poika nukkui yön istuma-asennossa penkillään. Aamulla oli tietysti niskat aivan jumissa kivusta.
Kuinkahan yleistä tällainen pelkotila on? En minä ainakaan ollut koskaan aikaisemmin kohdannut tai lukenut mitään vastaavaa. Onko kenenkään muun lapsella oksennuksen pelkoa, tai jotain muuta harvinaisempaa fobiaa? Mikä?
-Anonyymi kirjoittaja-
Oksentamisen pelko eli emetofobia
Kukaanhan ei oksentamisesta pidä, mutta emetobobiaa kärsivälle sen pelko on ihan omaa luokkaansa.
Emetofobia tarkoittaa elämää haittaavaa oksentamisen pelkoa, joka ulottuu laajasti elämän eri osa-alueille. Se kuuluu määräkohteisiin eli tarkkarajaisiin fobioihin. Niistä tunnetuimpia ovat korkeiden ja ahtaiden paikkojen kammo, veren ja neulojen pelko sekä eri eläinten pelko. (Yle Uutiset)
Kun ementofobiasta kärsivä lapsi joutuu paniikkitilaan, koeta ymmärtää lasta. Yritä auttaa pääsemään paniikista ylitse, älä keskity itse paniikkia aiheuttavan syyn selvittelyyn.
Juttele lapsesi kanssa oksentamisen pelosta tapahtuman jälkeen. Hae apua ammattilaiselta jos paniikkikohtaukset jatkuvat tai tilanne tuntuu ylitsepääsemättömältä.
Lisää Ementofobiasta Ylen artikkelissa
Lue myös: Lapsen oksennustauti ja sen hoito
-Poikien Äidit toimitus-
Ei lapsella, mutta itselläni kyllä on emetofobia. Alkoi vaikean raskauspahoinvoinnin jälkeen.
Minä kärsin emetofobiasta. Sitä en tiedä mistä se alkoi. Lapsilleni olen mielestäni tämän fobian siirtänyt omalla hysteriallani. Samoin kuin sfeksofobian eli ampiaispelon. Lisäksi kärsin akrofobiasta eli korkanpaikanpelosta. Sitä ei lapsillani ole, ainakaan vielä.
Niinhän ne sanovat että fobiat opitaan. Uskon, että olen oman lentopelkoni oppinut äidiltäni.
Jos pelko on noin voimakas, hakisin lapselle apua. Ihan minkä tahansa muunkin elämää haittaavan pelon. Oli se sitten koirapelko yms. Pelko ei häviä itsestään, mahdollisesti vahvistuu. Olen nähnyt aikuisen joka kiskoi kirkuen lapsensa syvälle metsään, kun tuli minua ja koiraani vastaan. Miksi ihmeessä sitä apua ei haeta ajoissa.
Itse olen kärsinyt emetofobiasta koko elämäni. Vasta aikuisiällä tosin sain tietää mistä on kyse, ja että muitakin kaltaisiani on. Muistan kouluiästä sen kauhun, kun kuulin että jollakin luokkakaverilla oli vatsatauti. Pelkäsin joka ilta hulluna että tänä yönä se iskee ja yöllä jos heräsin, olin varma että NYT. Iltarukoukseni oli joka ilta, ympäri vuoden sama, siinä vain pyysin, etten oksentaisi tulevana yönä.
Aikuisena pelko on ehkä vähän paremmin hanskassa, mutta kyllä se vaikeutti esim. päätöstä lasten hankkimisesta. Synnyttämiseen liittyvä suurin pelko oli tietysti se, että oksentaisin. Ja tottakai, raskauspahoinvoinnin pelko oli iso ongelma, ja nyt kun lapsia on kaksi, pelkään koko ajan milloin päiväkodista tulee tuliaisina vatsatauti. Onneksi vatsatauti on vieraillut perheessämme vasta kerran lasten myötä (vanhempi lapsi täyttää juuri 5v.) eikä se silloinkaan itseeni tarttunut, vaikka pelko olikin melkoinen. Yritän kovasti piilottaa pelkoni lapsilta, ettei se heihin tarttuisi.
Muille ihmisille varmasti kuulostaa älyttömältä vaikkapa se, että kun ystävä pyytää minua elokuviin, lähden kyllä, mutta mietin, että entä jos minua alkaa oksettaa, kun teatterista ei noin vain poistuta. Sama pätee tietysti ihan mihin tahansa tilanteeseen, josta ei pääse pois, AINA. Kautta koulu-urani olen pyrkinyt istumaan luokassa lähellä ovea. Aina paikkaansa ei saanut valita, ja silloin olin hyvin tietoinen siitä, missä lähin roskis sijaitsee tai minkä pulpettien/pöytien välistä pääsee nopeiten puikkelehtimaan ovelle. Samat kuviot työpaikalla. Mainittakoon tässä kohtaa, että tämä pelko tulee ihan jostain “tyhjästä”, sillä en ole koskaan oksentanut muualla kuin kotonani.
Jonkinlaisena hyötynä mainittakoon, etten ole koskaan uskaltanut vaikkapa juoda paljon alkoholia. Arvasit oikein, juurikin siksi, ettei vain oksentaisi tai saisi sellaista krapulaa että oksennus tulisi aamulla. Eikä ole tullutkaan, koskaan.
Täytän pian 40 ja olen aikalailla hyväksynyt se, että tämä pelko tulee olemaan kanssani aina. Kyllä sen kanssa silti voi elää.
Minulla on tottakai vain tämä henkilökohtainen kokemukseni, mutta sanoisin ainakin, ettei pidä tuon ns. turhan kammon takia jättää mitään tekemättä. Turhalla tarkoitan siis vain sitä, että ylipäätään aina ja kaikkialla pelottaa että “jos oksennankin”. Sen sijaan silloin, kun pelko on ihan aiheellista (esim. kyläilyt perheissä, joissa on ollut oksennustautia lähimenneisyydessä), on ihan erityisen tärkeää ymmärtää se kammo ja välttää kaikin keinoin tuollaista altistumista. Eipä varmaan kukaan oksentamisesta tykkää, joten sikälikin välttely on helppoa, mutta jos siihen vielä voi laittaa vähän ekstrapaukkuja, niin hienoa!
Ihan konkreettisesti minua on aina helpottanut se, että missä olenkin, tiedän missä vessa on, ja kuinka sinne pääsen (ja että se on lähellä!). Aina vessa ei ole mahdollisuus tai se on liian kaukana, ja silloin on helpottanut vaikkapa tietoisuus siitä, että laukussani on muovipussi, johon voi tarvittaessa oksentaa. Olen myös hankkinut sairaalakäyttöisiä oksennuspusseja, joissa on sellainen muovinen renkula, jonka alla pussi, sinne onnistunee helposti. Sanon onnistunee, sillä en tosiaan ole koskaan oksentanut missään muualla kuin kotona omassa vessassa joskus harvoin kun tauti on iskenyt. Tähän pelkoon ei siis auta sellainen lohduttelu, että “ethän sä koskaan ennenkään ole…”. Lapsena minua helpotti se, että oksennusvati oli aina sänkyni alla valmiudessa. Ei silloin mistään emetofobioista tiedetty ja äitini ihmetteli tätä tarvetta, mutta antoi vadin olla koska sen silkka läsnäolo auttoi minua. Opin itsekin tosiaan vasta aikuisena, että kyseessä on ihan oikea fobia, eikä minussa ole mitään sen ihmeempää “vikaa”. Helpotti ihan hurjasti kun sain tietää kollegani kärsivän samasta ongelmasta – oli ihan upeaa että joku tajusi nämä ajatukseni!
Laiva- ja bussimatkoilla sekä henkistä että ihan konkreettista apua tuo matkapahoinvointilääke ja/tai -rannekkeet.
Ja tosiaan: en itsekään ennen tätä kollegaa tiennyt ketään, jolla olisi sama pelko, joten en tosiaankaan voi kuvitella sitä mistään oppineeni.
Minun 10v tyttärelläni on sama oire ja koska tänään tilanne taas paheni lähdin asiaa googlettamaan ja löysin sivullesi?. On jotenkin lohduttavaa kuulla että on muitakin ja että tälle olisi jokin nimikin. Olemme käyneet hoidoissa ja tuolloin hieman helpotti ja sovittiin, että jatkamme harjoitteita kotona. Tilanne on taas pahentunut ja luulempa, että koulun aloitus jännittää niin kovasti, että vatsassa myllää, jota tyttäreni luulee sitten huonoksi oloksi. Tunne nousee pian kurkkuun asti?. Pahinta tässä on kun hän ei uskalla syödä, koska kerran juhlissa söi liian paljon ja vauhdilla, jolloin oksennus tuli. Siitä hetkestä lähtien syöminen on ollut vaikeaa. Emme voi käydä missään kodin ulkopuolella missä pitäisi syödä. Tuntuu, että kaikki keinot on jo käytetty?. Ainut on keskustelu ammattilaisen kanssa joissa tyttäreni tulee käymään vähintään kerran viikossa,mutta siitäkään ei ole takeita että sekään auttaa. Meillä vanhemmilla ei ole kyseistä oiretta ollut. Voimia teidän perheelle❤️
Minä aloin pelkäämään oksentamista n.8- vuotiaana ja kärsin siitä lähes 20 vuotta. En mennyt edes abiristeilylle pahoinvoinnin pelossa. Nyt 3 psykoosia sairastaneena voin sanoa että kyllä mielen ongelmat on paljon pahempia kuin fyysinen pahoinvointi. Oksentaminen ei tunnu enää missään kaiken sen kauheuden jälkeen. Vatsani menee monesti huonoon kuntoon kun käytän alkoholia ja joudun oksentamaan, pikkujuttu nykyään. Tsemppiä kaikille elämään pelkojen kanssa, ottaisin mielummin vaikka 10 vatsatautia kuin enää yhtäkään psykoosia.