Saako minulla olla suosikki lapsenlapsi?
Minulla on useita lastenlapsia, joiden kanssa olen viettänyt paljon aikaa. Viime aikoina olen kuitenkin tuntenut itseni hyvin väsyneeksi ja en jaksaisi jatkuvia vierailuja. Tyttäreni ja poikani eivät tajua tätä ja tunkevat luokseni harva se viikko lastenlapset mukanaan. Älkää ymmärtäkö väärin, olen rakastava mummo ja tykkään touhuta lasten kanssa, mutta liika on liikaa. En tunne oloani hyväksi, joten tarvitsisin lepoa. He eivät vienoja vihjailujani tunnu ottavan kuuleviin korviinsa.
Mummolla on suosikki lapsenlapsi
Lisäksi halua tunnustaa erään asian, mikä on vaivannut myös minun mieltäni. Nimittäin sen, että minulla on suosikkilapsi lastenlasten joukossa. Tämä lapsi on rauhallinen ja osaa jo keskustella kanssani. Me pelaamme korttipelejä, joista aina muistuu mieleen ukin kanssa pelatut korttipelit. Lastenlasten ukki kuoli muutama vuosi sitten. tämän lapsen kanssa meillä on aina tosi hauskat ja hyvät keskustelut, toisin kun osan muista lapsista kanssa, joiden kanssa oleminen on kaikkea muuta kuin rauhallista. He riehuvat ja eivät tottele minua. Kun he ovat täällä, on se yhtä kaaosta kaaoksen perään. Mummo ei jaksa.
Lue myös: Olin raskaana tietämättäni ja jouduin suoraan synnyttämään
Tämä yhden lapsen otan todella mieluusti tänne seuraksi ja olen joskus sanonutkin omille lapsilleni, että jos joku saa tänne tulla on se hän. Kyllähän minä tiedän, ettei niin saisi ajatella tai sanoa, mutta kun asia on vain yksinkertaisuudessaan näin. Jos en jaksa riehumista ja törttöilyä niin en vain jaksa. Siitä on vedetty herne nenään ja ymmärrän kyllä miksi.
Lastenlapsille en tätä tietenkään suoraan sano, mutta joskus on tullut sanottua, että mummo ei jaksa riehumista, että olen mielummin yksin. Ristiriitaista tästä tekee se, että kauhulla luen aina juttuja hirviömummoista ja en todellakaan halua sellainen olla, mutta olen tässä aika pattitilanteessa. Jos olisin paremmissa voimissa, jaksaisin riehumista paremmin, mutta nyt kaipaan vain rauhallista oleilua. Kaikki lapsenlapset saavat tottakai tulla luokseni silloin tällöin, kunhan sen vain omat lapset ymmärtäisivät. He tietysti ajattelevat, että mummoa täytyy käydä tervehtimässä usein, jotta minusta ei tuntuisi yksinäiseltä.
Lue myös: Miniäni on kamala
Onko täällä muita mummoja, jotka käyvät läpi tälläistä vai olenko ainut? Miten esitän asian lapsilleni niin, etteivät he loukkaantuisi? Tähän mennessä se ei ole onnistunut…
Hei,
Vaikuttaa siltä, että minun lapseni on se isoäidin suosikki. Se on erikoista ja vaivaannuttavaa, minulle vanhemmalle, sillä itse en ole ollut se äidin suosikki.
Toivoisin, että huomioisit myös muutkin lapsenlapsesi, sillä kun luot heihin yhteyden he rauhottuvat ja huomaat heissä ihastuttavia piirteitä. Kukaan meistä ei ole samanlainen, sen takia et voi verrata lapsia keskenään.
Hirviömummo totally. Jos kaikki eivät ole samalla viivalla niin silloin ei tulisi huolia ketään kylään. Anoppini on moinen perseilijä ja sinne kyllä kelpaavat niin miehen veljen kolmesta lapsesta rauhallinen vanhempi tyttö kuin miehen toisen veljen molemmat ihanat pikkuvanhat lapset. Meidän kaksi vilkkaampaa lasta saavat jämöt eli sen että mummo vierailee meillä kerran kuussa jos ehtii toisten lastenlasten luota enää kylään meille…naapuriin. Omat ovat jo sen verran isoja että ovat tajunneet tilanteen eivätkö edes halua mummolaan jotem sitä saa mitä tilaa 😉
Mummut ja vaarit ovat ainakin joskus väsyneitä. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä helpommin väsyy. Ei muutenkaan olla iloisella mielellä, se ei tarkoita, että olemme ärtyneitä juuri lapsenlapsille. Mutta aikansa se on isovanhemmillakin. Isovanhemmatkin haluaa “omaa rauhaa ja oloa”. Itsestäni olen huomannut, etten aina ole parhaimmillani, kun tulee pikkuvieraita, varsinkin yllättäen. Haluan, että olen varannut tarjottavaa ja ruokaakin. Olen kärsinyt sitten jälkeenpäin, että olinko tyly. Tiedän tapauksia, että mummulla voi olla suosikkilapsi lapsenasten joukossa, jos on useampi lapsi. Ei sille tunteelle voi mitään, vaikka yrittää peittää. Toisen kanssa vaan tulee juttuun, on ikäänkuin samalla aaltopituudella, kemiat kohtaavat. Usein on niinkin, että esikoinen, ensin syntynyt lapsenlapsi, se Suuri Ihme on koko ajan etusijalla, jota ensin muistelee, yrittäen silti olla näyttämättä, ettei toisille tule hyljätyn tunnetta. Olen huomannut, että nuorempi lapsi tarkkailee ja kuuntelee minun puheita, kehunko vain sisikoa. Ainakin yritän heitä kohdella tasa-arvoisesti. Mutta silti…
Meillä on lasten isän isä ja äiti hyvin tasainen lastenlapsia kohtaan, kaikki 4 lastansa toki asuvat kaukana. Minun vanhemmat suosivat lempilapsensa, siskoni, lasta, luonnollisesti. Yllättävää on se, että lempilapsenlapsi ja sisaruksensa ovat hyvin vilkkaita. Meidän ja toisen siskoni lapset ovat hyvin rauhallisia ja jos joku erehtyy tätä lempilastenlasta moittimaan käyttäytymisestä, niin jotenkin se asia käännetään niin, että parempi niin kuin meidän lapset, jotka osaa ‘liian hyvin’ käyttäytyä. Inhoittavinta on se, miten asioita ja tapahtuneita käännetään täysin syyttömiin lapsiin. Eli vaikka lapset teki oikein, se jotenkin kuitenkin on väärin, ettei lempilapsenlapsi joutuisi huonoon valoon. Toki muutenkin muistutetaan, kuinka sille jotain pesämunaa isovanhemmat keräävät, mutta meille ei. Emme edes tahtoisi kyllä, tienaamme oman omaisuutemme (joka muuten on todella paljon vähemmän kuin sen lempilapsenlapsen vanhemmilla). Se ei minua haittaa, mutta se räikeä epäoikeudenmukaisuus repii sieluni lasten puolesta. Siksi käymme heidän luonaan vain noin 2 kertaa vuodessa. Huolehdimme vanhusten omista tahdoista kaikessa, kun nämä muut päättävät jopa mummulan pöytäliinan värin ja säilyttävät siellä omia tavaroitaan. Heittävät roskiin/konmarittavat heidän mielestään turhaa. Vanhukset sitten myöhemmin tonkivat itselleen arvokkaat esineet roskiksesta ja piilottavat. Siskoni puolisoneen saattavat ostaa sinne vaikkapa uuden kodinkoneen kysymättä vanhemmiltani millainen olisi hyvä ja millaisessa käytössä se olisi (8 kg pyykinpesukone liian monella napilla, jota eivät saa edes pyörimään?). Ehkä napanuora ei ole vielä katkennut. Mieheni vanhemmat ja sisarukset ovat täysin eri maailmasta, kunnioitus kaikkia kohtaan, virheiden sieto ja niiden anteeksiantamus, kaikki ovat tärkeä osa perhettä, yhdessä. Harmi, kun asuvat niin kaukana (n.400 km).
Minusta se, ettei jatkuvasti jaksa hoivata ja emännöidä isoja joukkoja hälinässä, on ihan ymmärrettävää. Suosittelisin sitä, että tämä mummo ottaisi niitä vilkkaampiakin lapsenlapsia kylään – mutta vain yhden kerrallaan. Olen nähnyt näin toimittavan ja minulle on kerrottu, että siinä saa ihan erilaisen kontaktin lapsen kanssa kun ei ole muita lisäämässä kierroksia.
Vanhemmillani on hyvin taas-arvoinen kohtelu kaikkia lapsenlapsiaan kohtaan. Mummolassa on myös selkeät säännöt eikä siellä todellakaan saa riehua sen enempää kuin meillä kotonakaan. Silti välit ovat lämpimät. Oon miettinyt että sen takia monet isovanhemmat väsyvät lastenlasten kanssa vietetystä ajasta jos se on yhtä härdelliä. Rajat ja rakkautta. Silti voi mummon luona olla omat hemmottelut mutta kyllähän käyttäytyä pitää joka paikassa. Myöskään jatkuvaa hössötystä lastenlasten kanssa en ymmärrä. Aikaa toki pitää antaa mutta osaahan ne lapset välillä leikkiä yksinään n/keskenään niin saa isovanhemmatkin huokaista pidemmällä vierailulla. Uskoisin että näillä keinoilla vierailut olisivat kaikille miellyttävämpiä ja voimaannuttavia.
Ymmärrän kyllä, ettei riehumista jaksa. Jokaisella on oikeus olla kotonaan rauhassa, eikä sinne tarvi ottaa ketään. Rajanveto näin onkin aivan oikein; luultavasti myös lapsillasi on rajat, tuskin heidänkään kotiinsa voi mennä milloin haluaa tai ainakin harvemmin näin on.
Yhden lapsenlapsen suosiminen on silti väärin. Ehdottomasti.
Väärin se on, jos yksi serkus on eri asemassa suhteessa muihin, mutta vielä enemmän väärin se on, jos kyseessä on yhden sisaruksen suosiminen.
Vanhempien asema tuollaisessa tilanteessa on hankala. Toisaalta mummolla on oikeus ottaa kylään ne, jotka haluaa. Toisaalta vanhempien tehtävä on pitää huoli siitä, että heidän lapsiaan kohdellaan tasa-arvoisesti. Mikä lie vanhempien kannalta oikea ratkaisu – päästääkö edes sitä yhtä suosikkia, jos seurauksena on toisten toistuvasti paha mieli ja riidat?
Lasten näkökulmasta tuo on erityisen ikävää. Tällainen voi aiheuttaa eriarvoisuuden tunteita, vastakkainasettelua ja todella suuria ristiriitoja sisarusten kesken.
Mummo, jos siis tiedät mitä teet – lopeta se.
Sinulla on oikeus omaan tilaan, kotiin ja rauhaan. Jos et jaksa kyläilijöitä vaikka omia lapsiakaan olisi siitä hyvä pystyä puhumaan tai vetämään rajaa jopa hieman topakkaan ei tarkoittaa ei ja sillä hyvä, ovet lukkoon. Tätä yhden lapsen suosimista en ymmärrä varsinkaan jos siitä on halu vanhemmille kertoa, ehkä kertoo väsymyksestä koko menoon. Lapsi on oikeutettu tasavertaisuuteen ja rakkauteen. Kaikissa on hyvät ja huonot puolensa, siinä riehuvassa lapsessakin. Mummun kotona on mummun säännöt ja jos mummua ei totella on sillä seuraamus josta on sovittu etukäteen. Säännöt vaikka jääkaapin oveen. Tietysti lasten ikäjakauma otetaan huomioon ja reilupeli.
Jos sinulla on suosikki, on sinun syytä pitää se visusti omana tietonasi, eikö antaa sen vaikuttaa päätöksiisi. Voit kyllä sanoa jälkipolvillesi, että nyt olet sen verran sairas, ettei teillä saa metelöidä ja mellastaa ollenkaan, ja vierailut tulee rajoittaa 30 minuutin pituisiksi. Sinun kotisi, sinun päätöksesi.
Sekin kannattaa miettiä läpi, millaisen muiston haluat itsestäsi jäävän. Kukaanhan ei ikuisesti elä. Jämptiyttä ei koeta pahana eikä rajojen asettelua, mutta suosimisesta jää vuosikymmenten pituiset surut ja pettymykset.
Minä olen vasta reilu nelikymppinen mummo jolla on itsellä alle kouluikäisiä lapsia, rakastan lapsenlapsiani, mutten kovin usein jaksa olla heidän kanssaan, kun oma työ, omat lapset, oma koti ja omat harrastukset, ja lasten harrastukset vievät aikani ja voimani.. Olen siis hirviö.. Mutta kun en jaksa.. Toivottavasti saamme rakennettua paremmat välit kun mummoiluun liikenee enemmän aikaa kun kaikki lapset kasvavat, tai sitten ei onnistu enää, mikä olisi surullista..
Mä olen samassa tilanteessa,en vain jaksa enää.Olen mielelläni lastenlasten kanssa mutta en montaa kertaa viikossa enkä joka viikonloppu.Huomauttaessani asiasta niin suututaan.Olen ajatellut että siinähän suutut,oon lapsilauman kasvattanut aikuiseksi ja niin muutkin saa tehdä.Mielestäni meillä isovanhemmilla on oikeus lapsenlapsiin eikä velvollisuutta.Onneksi on alkanut vähän paranemaan tämä touhu pikkuhiljaa.
Et sano asiaa suoraan muille lapsenlapsille, mutta he varmasti vaistoavat ja huomaavat että kohtelet yhtä lasta eritavalla. Se satuttaa lasta joka jätetään ulkopuolelle. Ja myös heidän vanhempiaan. Itsetuntoa on helppo särkeä lapselta, hän miettii että miksi ei kelpaa aikuiselle. Kannattaa miettiä tarkkaan miten asian hoitaa tulevaisuudessa. Jos meno on erityisen villiä kun lapsia on useampi, mitä jos jokainen lapsenlapsi tulisi käymään vuoroviikoin ilman sisaruksiaan tai serkkujaan. Lapsista saattaa tulla esiin uusia piirteitä kun heidän kanssaan viettää aikaa kahdestaan.
Hei, ymmärrän hyvin väsynyttä isovanhempaa. Mitä, jos pyytäisit muitakin lapsenlapsia kylään yksi kerrallaan? Jos ohjaat heitä rauhallisiin pöytäpuuhiin, värittämiseen, askarteluun ym, voi olla, että muutkin lapset rauhoittuvat ja nauttivat siitä. Olen itse tilanteessa, jossa mieheni vanhemmat hoitavat muita lapsenlapsia, mutta hyvin harvoin meidän lapsia. Se satuttaa todella paljon. Tasapuolisuus on tärkeää.
Kuulostat ihanalta ja lämpöiseltä mummolta. Kyllä mummolla on oikeus omaan rauhaansa. Voin samaistua olotilaasi, kun itse olen rauhaa rakastava kotoilija ja en oikein vieraista välittäisi. Tykkään kutsua juhlapyhinä ja silloin tällöin ystäviä kyläilemään, mutta pääasiassa nautin ihan vain omasta, mieheni ja pienen poikani seurasta. Tätä ei meillä taas esim. isovanhemmat oikein käsitä. Ja kun olemme vähän nihkeästi ottamassa vieraita vastaan niin sit on vedetty palkokasvia nenään. En todellakaan ole mitään pahaa tarkoittanut, mutta milles sitä mahtaa, kun on tällainen introvertti.
Juu, jokaisella on oikeus rauhaan ,mutta pitää vaan heltyä sanomaan ettei jaksa vierailuja. Mutten laittaisi lapsenlapsiani eriarvoiseen asemaan, surullista ja joskin itsekästä toimintaa, pidä vain aivan omana tietonasi kyseinen asia! Lapsiin sillä on todella kauas kantoiset vaikutukset, jos jotain suositaan ! Sama sitten olla näkemättä yhtäkään lastenlasta jos ei jaksa ! Keskustele lastesi kanssa ,miten saisit hoidettua lastenlasten tapaamiset sillain ettei siitä koidu suurta vaivaa jaksamiseesi, kyllä te yhdessä asian ratkaisette ! Lapset eivät ymmärrä oikein asiaa jos jotain suositaan !!!!
Olen samassa tilanteessa,jokaikinen viikonloppu tulee yksi lapsista 3 muksunsa kanssa eivät kunnioita edes suoraa kieltoa.Tyhjin käsin tulevat ja odottavat ruokaa pöytään.Eivät osallistu kustannuksiin eivätkä hoida edes itse mukuloitaan vaan heivaavat ne meidän kontolle.Se on todella raskasta vaikka olemme vielä työssäkäyviä isovanhempia.Lähempänä olevat lapset käyvät harvemmin ja he soittavat etukäteen ja kysyvät sopiiko tulla.
Kuulostaapa ikävältä, jos kaikki viikonloput menee lapsenlapsia hoitaessa vaikka kuinka rakkaita olisivat ja mikäli tosiaan tulevat vaikka kiellätte niin tehkää joku kerta niin, että olette poissa kotoa koko viikonlopun…ei voi oikeutetusti suuttuakaan, jos on kielletty tulemasta!
Lasteni lapset ovat hyvinkin erilaisia, mutta omalla tavallaan yhtä mukavia kaikki. Vilkkaudessa/rauhallisuudessa on isoja eroja, mutta selvää on, että mitä isompi joukko mummolassa on kerralla, sitä vauhdikkaampaa on meno. Joskus sanon etten ota esim. kuin kaksi kerralla, mutta aina on saatu sovittua, ketkä tulevat milloinkin. Tyttärelläni ja pojallani on molemmilla kolme lasta, ja välillä meillä on sisaruksia ja välillä serkuksia. Joskus kaikki ovat yökylässä yhtä aikaa, mutta niin tapahtuu ehkä kerran vuodessa. Kyläilyt pitää vielä muutaman vuoden ajan sovittaa viikonloppuihin ja koulujen loma-aikoihin, sillä eläkeikään on vielä muutama vuosi. Työ koulussa lasten kanssa vaatii oman veronsa, joten niin paljon en lastenlasten kanssa ehdi enkä jaksa olla kuin haluaisin. Lastenlapset ja heidän vanhempansa kyllä aina kysyvät, jaksanko ja voinko ottaa halukkaita yövieraita, eli ymmärtävät hyvin rajani!
Minulle oma isoäitini sanoi joskus kun olin aikuinen, että olen aina ollut hänen suosikkilapsenlapsensa. Se tuntui todella ikävältä ja epämiellyttävältä.
Ja nykyisestä perhetilanteesta taas ihmetystä herättää mieheni äiti. Hän puhuu ihaillen vanhoista työkavereistaan, jotka viettävät aikaa lastenlasten kanssa ja tekevät sitä ja tätä heidän kanssaan. Kuitenkin mieheni äiti ei osoita itse minkäänlaista käytännön kiinnostusta meidän lapsiamme kohtaan. Lapsemme ovat sijoitettuja, joten varmaankaan eivät sitten yhtä ihania kuin vauvasta asti tunnetut ja omaa verta ja perimää olevat lapset, en muutakaan keksi. Kuitenkin ihailevaan sävyyn puhuu heistä, että ovat niin taitavia jne. Useamman kerran on mies sanonut, että pienempi lapsi (isompi on jo täysi-ikäinen eikä niin mummoiluiässä) tulee mielellään koska vain kylään ja että mitään erityistä/kallista ohjelmaa ei tarvita. Lapsi leikkii mielellään toimistoa vanhalla näppäimistöllä ja nitojalla. Mutta tosi harvoin on kylään pyydetty. Ja itsestä tuntuu ikävältä tuputtaa. Onneksi oman äitini ja isäni luokse lapsi ja isompi lapsi ovat aina tervetulleita. Ja mieheni äiti myös vetoaa siihen, että minun vanhemmilla onkin niin helppoa käydä kun asuvat lähellä. Ja totta – he asuvatkin parinsadan metrin päässä. Mutta mieheni äiti asuu 5km päässä ja tapaa silti lapsia harvemmin kuin monen tuttavan satojen kilometrien päässä asuvat vanhemmat…
Muistelen lämmöllä äitiäni. Hän oli isoäiti kaikille, jotka häntä siksi kutsuivat, myös meillä vaikka vain hetkellisesti asuville. Lisäksi hän jaksoi aina tukea minua sijaisäitinä. Hän löysi jokaisesta lapsenlapsesta tämän vahvuudet ja tuki niitä. Lapsia ei vertailtu. Minun tehtäväni oli asettaa lapsilleni rajat kuinka isoäidin luona käyttäydytään. Joskus se onnistui
Ainakin he olivat tervetulleita isoäidin hoiviin niinkuin veljenikin lapset.
Ei kenenkään tarvitse jaksaa kenenkään toisen lapsia mitenkään automaattisesti. Varsinkaan jos lapset eivät osaa käyttäytyä. Eikä kenelläkään ole oikeutta suuttua siitä jos mummi sanoo että ei halua/ehdi lapsenvahdiksi.
Huoli pois ja omatunto puhtaaksi ❤️
Meidän lasten anoppi on valitettavasti tuollainen ja hän näytti sen täysin lasten nähdenkin. Lahjoja ostaessa meidän lapset (4 kpl) saivat lahjan jonka yhteisarvo oli 20 €, kun taas toisen veljen tytär sai 60 € lahjan. Eikä siinä mitään, mutta se piti mainostaa meidän lasten aikana.
Anoppi ei edes käy meillä, paitsi jos on jotain vaikka. Onneksi anoppi sai kerran nenälleen, kun poikamme kysyi kovaan ääneen, että kuka tuo on 😀
Juu, jokaisella on oikeus rauhaan ,mutta pitää vaan heltyä sanomaan ettei jaksa vierailuja. Mutten laittaisi lapsenlapsiani eriarvoiseen asemaan, surullista ja joskin itsekästä toimintaa, pidä vain aivan omana tietonasi kyseinen asia! Lapsiin sillä on todella kauas kantoiset vaikutukset, jos jotain suositaan ! Sama sitten olla näkemättä yhtäkään lastenlasta jos ei jaksa ! Keskustele lastesi kanssa ,miten saisit hoidettua lastenlasten tapaamiset sillain ettei siitä koidu suurta vaivaa jaksamiseesi, kyllä te yhdessä asian ratkaisette ! Lapset eivät ymmärrä oikein asiaa jos jotain suositaan !!!!
Totta kai saat rakastaa, pitää, suosia tms. ihan ketä vaan jota rakastat, tykkäät tai suosit syystä tai toisesta. Ihminen se olet sinä mummukin kuten lapsenlapsesi (puhumattakaan siitä miehestä joka asui tääll, henk koht. huom..
Joka tapauksessa kuka meistä nyt kaikkia ihmisiä sietäisi! Tavan, sovinnaisuuden saati random perimän vuoksi kenen tahansa ärsyttävän (lukemattomia mahdollisia syitä) tai ansaitsemattoman (lukemattomia syitä) /tai pitkästyttävän (ditto) tai kovaäänisen ja sotkuisen jne jne rakastaminen on tyhmää, turhaa, tuhlausta, teeskentelyä tai – pahinta kaikesta – valheellista.. Sanon Minä, Nimimerkki Eronnut.
Eksyinkö aiheesta?
No, se on vaan sitten niin, että jos ei ole yhteyttä luonut tai säiettä kutonut (huom. syyllistämättömän passiivin taitava käyttö) toiseen ihmiseen ja/ tai lapsenlapseen, ei sitä yhteyttä tai säiettä muodostu itsekseenkään eikä yllättäin. Se on aikuisen, hiljalleen vanhukseksi muuttuvan, hyväksyttävä, että ei se lapsenlapsi ikinä välittänyt. Mutta onneksi on tuo yksi!
Hyvä mummo. Ymmärrän sinua. En ole itse vielä isoäiti, mutta monilapsisen uusperheen äiti ja kyllä, tässä kombossa on itsellänikin “lempilapseni”, koska haluan, että kotini on rauhallinen ja seesteinen, paikka rauhoittua ja palautua. Käyn itseni kanssa kamppailua, koska vuoroviikoin kodissani on kaaos ja vuoroviikoin palaudun siitä kaaoksesta.
Uskon, että myös sinun tilanteessasi vain kissan nostaminen pöydälle auttaa. Että puhut jaksamisestasi avoimesti.
Nostan keskusteluun uusperhemummolat ja ei-biologiset lapsenlapset
Meillä toinen mummula, mieheni äidin koti, on kaikille ja koko perheellemme avoin. Mutta koska arvostan seesteisyyttä ja rauhaa, en itse halua kyläillä niinä hetkinä, kun sirkus on pahimmillaan. Enkä halua kyläilyllämme rasittaa. Kaikki lapsemme ovat olleet yökylässä ja piipahtamassa, sekä yksin että yhdessä. Mummo on lämmin, tasavertainen ja välittävä. Lapsille erityisen rakas ja tärkeä. Hänelle halutaan soittaa ja viestittää myös niinä ajanjaksoina, kun ei tavata.
Sen sijaan oman äitini kanssa yhteydenpito on vähentynyt kuluneiden uusperhevuosiemme aikana (n. 5 vuotta). Tässä mummolassa kyläilemme harvoin, koska äitini silmin nähden vaivaantuu perhemuodostamme ja siitä, että on myös ei-biologisia lapsenlapsia kestittävänä. Lapselapsista vain biologiset ovat olleet hoidossa tai yökylässä perhemuotomme aikana. Enkä vaadikaan äidiltäni muuta. Ymmärrän äitiäni, mutta miellän uusperheemme perheenä. Jos meistä joku ei ole tervetullut, emme tule muutkaan.
Yhteydenpito myös minun ja äitini välillä on vähentynyt, biologiset lapsenlapsetkaan eivät halua mennä enää tuonne mummolaan niin paljoa kylään vaan valitsevat toisen mummon kun vaikkapa äitienpäivälauluja aletaan soitella WhatsAppissa.
Olen sitä mieltä, että lapset ovat avoimia ja rehellisiä sekä erittäin aistivia. Sekä oikeudenmukaisia.
Tilanteesi voi kääntyä sinua vastaan, ellet avoimesti keskustele lastesi kanssa ratkaisua.
Moni kommentoijista pitää jotenkin vääränä tekstin kirjoittajan toimintaa, mutta mä en näe siinä mitään väärää. Pitää muistaa se, että jossain vaiheessa jokaiselle voi tulla seinä vastaan eikä vaan jaksa. Jos ymmärsin oikein niin mummo asuu yksin, joten oletan että haluaa seuraa, mutta sellasta seuraa joka ei vie kaikkia viimeisiäkin energioita. Mä voin myöntää sukulaislasten kohdalta, että välttelen tiettyjen lasten kanssa tekemisissä olemista ihan sen takia, että ovat ylivilkkaita joten en jaksa, kun taas osan kanssa olen mieluusti useamminkin tekemisissä juurikin sen rauhallisuuden vuoksi.
Asiaan sen enempää ottamatta kantaa kannattaa olla sitten tosi hereillä miten asiaa tuo ilmi. Ettei käy niin, että saa lopussa nenilleen..
Ihan näin omasta kokemuksesta: synnyin tytöksi -> huono asia ja väärät vanhemmat. Pikkuveljeni syntyi -> jee poika, mutta väärät vanhemmat. Meni vuosia ja serkku poika syntyi ja sitten taivas aukesi. Hän oli se odotettu ja kaivattu toiveyhdistelmä lapsi.
Isovanhempamme kuvittelivat olevan todella fiksuja asian suhteen – mutta eivät olleet! Teot ja puheet näkyivät kaikkialla sitä mukaan kun ikää tuli. Me olimme aina ne huonot lapsenlapset ja xxx niin kiltti ja täydellinen. Kun xxx piti viedä risteilylle veljeni kelpasi säälikaveriksi kun oli poika. Minä en koska olin tyttö.
Samanlaista erottelua ja arvostelua oli koko lapsuus heidän kanssaan. Isovanhempani eivät koskaan osanneet olla aikuisia vaan kaikki näkyi teoissa ja sanoissa. Kaikkialla.
Nyt tilanne on se, että ukki potkaisi tyhjää ja mummo jäi yksin. Nyt hän on oikeasti yksin.
Serkullani on oma elämä – ei ole aikaa eikä viitsimistä. Pikkuveljeni – ei kiinnosta on oma elämä. Ja sitten olen minä, se paha tytöksi syntynyt joka nyt on itse äiti. – Hoidan hänen asioitaan oman äitini kanssa pakosta koska muuten oma äitini ei jaksa (leski hänkin).
Tämä mummon irvikuva ei kykene hoitamaan omia asioitaan, mutta hän kuvittelee, että tottakai prinsessalle tehdään kaikki valmiiksi kun vähän älähtää. Hän saa puolestani olla yksin. Niin se metsä vastaa kuin sinne huutaa. Vielä jos hän yrittäisi muuttaa käytöstään voisin tulla vastaan mutta kun ei. Hän mm. yritti löydä minua kun olin toisella kolmanneksella raskaana kun hän ei saanut tahtoaan läpi. Että tämmöinen ”pullantuoksuinen kiltti” mummo hän on. Kotisairaanhoidolle onneksi vielä osaa esittää sujuvasti eikä ole heitä kohtaan väkivaltainen.
Hän on nähnyt lastenlastenlastaan alle 5krt. koska hän ei viitsi lähteä mihinkään. ”Mitä minä siellä tekisin” on vastaus. No mitäpä minä hänen luonaan tekisin yhtään sen enempää?! Kuuntelemassa haukkuja ja arvosteluita?!
Olen sanonut tämän, että kuolkoon yksin ei minua hetkauta. Elämä on valintoja ja kun tarpeeksi valitsee persiilleen niin asioita ei voi enää korjata.
Kannattaa siis miettiä asioita hieman pidemmältä aikajaksolta kuin se mikä nyt juuri tällä hetkellä on kivaa. Lapset kasvavat ja muistavat kyllä asioita.
Ja ei en ole (sen olemattoman) perinnön perässä pyyhkiköön niillä vaikka takamustaan minulle aivan sama olisin mielelläni ilman jos siitä ei tulisi lapselleni taakka. Tämä mummon irvikuva onkin ilmoittanut testamenttaavansa kaikki serkulleni ja hänen isälleen siitä vain good luck. Ihan vapaasti. Saisi serkkupoika tulla hoitamaan näitä asioita isänsä kanssa ja ottamaan vastuuta asioiden hoidosta.
Kannattaa miettiä tuleeko joskus tosi yksinäinen loppu kun tekee valintoja yksipuolisesti..
Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.. tyttären lapsia hoidetaan kesälomat ja joululomat, milloin sattuvatkaan apua tarviimaan. Meidän lapset pääsee hoitoon vain kun on hätä, jos silloinkaan.
Tyttären lapset viedään ulkomaille ja tytär saa lepuuttaa mieltään ja kehoaan mummolassa useiden viikkojen ajan..
Meidän lapset on itseasiassa parempi käytöksisiä ja rauhallisempia, mutta ei niin ei.. olen päättänyt etten lapsille mainitse eriarvoistamisesta, mutta ovathan he sen jo itse huomanneet ? ja omaa äitiäni ei jaksa kiinnostaa, on tosin vielä työelämässä, mutta tuskin eläkkeelläkään mieli muuttuu..
Harmittaa, kun itselläni oli ihana isoäiti? autoin ja hoidin häntä, kun hän meni huonoon kuntoon ja valvoin vierellä, kun hän lähti taivaaseen..
lapseni eivät pääse tätä koskaan kokemaan ? on myös ollut rikkaus ja iso oppi huolehtia nuorena vanhuksesta.