Jotkut miesten jutut saattavat olla sisäsyntyisiä. Osa poikien piirteistä tuntuu lähes poikkeuksetta näkyvät myös aikuisissa miehissä. Pojat ja miehet saattavat olla yllättävän samanlaisia.
Pyörivät asiat kiinnostavat
Oli kyseessä sitten autonrengas tai pallo, niin jostain se kiinnostus vain kumpuaa. Tämä piirre näkyy ihan kaikenlaisella tempperamentilla varustetuissa pojissa. Lapsena pikkuautoleikit, potkumopolla huristaminen ja pallopelit. Autot ja mopot kiinnostavat mahdollisesti aikuiseksi asti. Samoin pallopelit, jos ei mies jaksa pallon perässä juosta, niin sitä seurataan vähintäänkin televisiosta.
Vessatuokiot kestävät
Miten on mahdollista, että jo pieni poika muuttaa asumaan vessaan kun menee sinne toimittamaan isompaa hätäänsä? Aku Ankka kourassa istutaan tunti tolkulla vessassa. Eikö sitä lehteä voisi lukea jossain muualla?
Televisio vie kuulon
Jos poika tai mies katsoo televisiosta ohjelmaa, hän ei kuule eikä näe mitään muuta. Hän saattaa esittää kuulevansa ja taitavimmat yksilöt oppivat toistamaan hänelle sanotuista asioista ainakin viimeisen lauseen. Mutta KUUNNELLUT hän silti ei ole.
Konsolipelit koukuttavat
Pelit ovat jollain tapaa miehiä selvästi kiinnostava asia (edes välillä lasten kanssa). Pikkupojista puhumattakaan. Pojat jäävät helposti koukkuun pelaamiseen ja pelaisivat vaikka päivittäin jos saisivat.
Jos on reikä, niin se on täytettävä
Pikkupoika työntää lyijykynän ensimmäiseen näkemäänsä seinässä olevaan reikään. Kätensä hän työntää vessapaperinhylsyn sisälle ja tikun avaimenlukkoon. Miesten kohdalla tämä kohta ei enempää selityksiä kaipaa.
Ikuisia äidin poikia
Pienelle pojalle äiti on kaikki kaikessa. Aikuiset miehetkin ovat aina äidin poikia. Suorastaan taantuvat äidin läheisyydessä. Jokin juttu siinä äidin läsnäolossa vain saa aina sen pikkupojan miehestä esiin.
-Poikien Äidit toimitus-
“Jos on reikä, niin se on täytettävä.” Tuo on muuten aivan totta 😀
Mietin pitkään, että onkohan nyt suuri virhe se tähän kirjoittaa, mutta onhan se totta ????
Myönnettäköön, että tulin surulliseksi tästä henkisesti 1970-luvulle sijoittuvasta blogimerkinnästä.
Vaikka raadan ja osallistun perheeni vuoksi, vien puolison ulos tuulettumaan ja perheen matkalle, kasvatan ja kannan vastuuta, en silti ole loistoyksilö, sillä rakastan videopelejä. Sekään ei varmasti pelasta, että olen pyrkinyt eläimen vaistoilla pitämään tarvittavat reiät säännöllisesti täytetettynä.
Kertoisitko vielä miten loistoyksilöiden television tuijotus on parempaa kuin meidän b-luokan miesten pelaaminen?
Lohdutukseksi voin sinulle Jonna-Emilia sanoa, että et ole ainoa laatuasi. Rouvani saa olla tämän tästä selittelemässä harrastustani naisille, jotka ovat sitä mieltä, ettei aikuisen miehen vaan ole soveliasta pelata. Koska ei vaan ole. Konkreettisia perusteluita emme ole koskaan saaneet.
Niin, enpä minä sitä osaa määritellä miksi se esimerkiksi minusta on vähän hassua jos aikuinen (mies tai nainen) konsolipelejä pelailee. Monesti kai sitä pitää hassuna asioita, joita ei itse mitenkään enää tekisi. Toisaalta, eihän se sitä tarkoita, että vaikka minä pitäisin sitä hassuna, ettäkö koko muu maailma pitäisi myös. Annetaan kaikkien kukkien kukkia vain.
Lohdutuksen sanana sanottakoot, että minunkin mieheni on kaikkea muuta kuin loistoyksilö sitten jollain muulla alueella. Hänelläkin on harrastus, josta en niin välitä. Tuskin täydellistä löytyykään ja tärkeintä on, että toiselle epätäydellinen on toiselle se lähes täydellinen.
Samaa mieltä Jonna-Emilian kanssa. Pelaava mies on mielestäni epämiehekäs ja epäseksikäs, siinä pari perustelua Joelille. Onneksi oma miehenikin on tällä saralla ns. loistoyksilö eikä pelaa. Pelaaminen on niin lapsellista, etten sellaista aikuiselta mieheltä katselisi.
Tämä hämmensi myös minua… Onneksi ollaan miehen kans molemmat samanlaisia luusereita ja pelataan yhessäki konsolipelejä. Joillekki on vaan ilmeisen vaikea ymmärtää, että se ei oo perhe-elämästä yhtään pois. Toki meillä se toimii hyvin, jos mies pelaa ja tarvin hältä apua johonki, niin peli pistetään mahollisuuksien mukaan tauolle ja tullaan auttaan.
Mutta totta se jalkapallon/jääkiekon/minkä vaan urheilun tuijottaminen telkkarista (kuurona kaikelle muulle) on sitte paljon parempi harrastus.
Ei minun makuuni olisi sellainenkaan mies joka penkkiurheilisi koko ajan. Minun makuuni on mies joka urheilee minun kanssani. Mutta nämä on makuasioita. Ei yhden naisen mielipiteestä tarvitse nousta takajaloilleen. Tärkeintä on, että teidän oma perhe on tyytyväinen siihen mitä teillä miehet ja naiset tekevät. Eikö?
Täytyy sanoa, että olen harvinaisen samaa mieltä kanssasi! Minulla on tyttö ja poika (perhemalli, joka sinusta on kaikkein tylsin muuten! Näin muistan lukeneeni ja vähän ihmettelin sitä…) ja voin kertoa, että poikani on juuri kuvailemasi kaltainen ja tyttöni taas ei ole. Molemmat ovat kasvatettu samalla tavalla, mistä lie johtuu, että poikaa nämä mainitsemasi jutut enemmän kiinnostaa!? 🙂 Hyvät syksyt teidän perheelle!
Totuus on se, että minä olisin oikein kiitollinen ihan kaikenlaisista kokoonpanoista. Tylsä oli ehkä vähän vahva sana, mutta halusin alleviivata sitä, että KAIKKI ihmiset eivöt toivo yhtä tyttöä ja yhtä poikaa. Minua on kamalasti loukannut se, että jotkut ihmiset ovat olettaneet meidän tehneen näin monta lasta koska olemme yrittäneet kuulemma tyttöä. Minua suuresti ärsyttää sellainen ajattelu. Minä olen aina toivonut isoa perhettä ja olen myös toivonut, että saisin samaa sukupuolta olevia lapsia peräkkäin. (Kaksi tai enemmän tyttöä tai kaksi tai enemmän poikaa).
Mutta sen verran haluan nyt sanani syödä, että tylsänä en oikeasti pidä minkäänlaisia perheitä. Ehkä yhden tytön ja yhden pojan settiä tyrkytetään niin paljon mediassa, että se ikään kuin tekee siitä kokoonpanosta tavallisimman. Ja sehän tässä koko systeemissä onkin vialla. Perheitä kun on kaikenlaisia ja mikään niistä ei ole toistaan tavallisempi, tylsempi tai ihmeellisempi. Kaikki yhtä arvokkaita. Pahoittelen siis tuota vahvaa ilmaustani, tarkoitukseni ei ole vähätellä mitään kokoonpanoa, koska kuten sanoin, haluaisin kaikkien olevan yhtä arvokkaita ja hyviä perheitä.
Ihanaa loppusyksyä perheellesi. Oikein täydelliselle sellaiselle. 🙂
Totta.pelaaminen aikuinen mies.
Olipa hassunhauska kirjoitus.
Blogia pitävissä naisissa on jotain epänaisellista. Onhan se vähän hassua, että aikuinen nainen sellaista harrastaa.
(Meniköhän yli hilseen? Luultavasti.)
Mä oon ainakin epänaisellinen, myönnetään. Mutta muista bloggaajista en mene vannomaan 🙂
Pakko nyt kyllä huomauttaa että tästä tekstistä ja joistain kommenteista huokuu hieman kaksinaismoralismi ja seksismi. Olisiko ok jos mies kommentoisi ettei halua naisen harrastavan vaikka golfia koska se on epänaisellista ja epäseksikästä? Pieni asenteiden korjaus ehkä paikallaan. Ymmärrän kyllä että tämmöisiä listoja postataan johonkin Hauskat läppäjutut-faceryhmään, mutta miksi tätä stereotyyppistä mieskuvaa pitää vahvistaa blogissa nimeltä Poikien äidit? Tämä harmittaa erityisen kovasti, koska tuo Miesten kehopositiivisuus-teksti oli todella hyvä ja oikealla asialla! Eli mieluummin lisää semmoista, positiivisuuden kautta. Jostain syystä tästä pervessi mieslapsi-mielikuvasta halutaan pitää erityisen vahvasti kiinni, joka on misandrinen asenne minun mielestä. Koetetaan mieluummin kasvattaa pojista sellaisia, ettei heidän tarvitse hävetä sukupuoltaan. Ensimmäinen askel olisi irtautua näistä negatiivisista tavoista joilla miehiä kuvaillaan.
Siinä olet oikeassa, että mieslapsi-mielikuva on typerä. Minä en ole ikinä ainakaan tietoisesti ajanut sellaista ajatusta takaa, varmaankin johtuen siitä, että en henkilökohtaisesti tunne ketään sen tyyppistä miestä. Enkä suinkaan tässäkään teksitissä (ainakaan omasta mielestäni) kuvaillut miehiä lapsina? Tai en ainakaan tarkoituksella. Ehkä mielestäni vain hyväntahtoisesti kuvailin niitä “sisäsyntyisiä” piirteitä mitä tuntuu omien pojista ja ystävieni pojista ja miehistä löytyvän. Tokikaan ei yhdestä miehestä tai pojasta näitä kaikkia. Osasta enemmän ja osasta vähemmän.
On muuten ollut jännä huomata, että erityisesti tuo pleikan pelaaminen on tuntunut aiheuttavan miehille mielipahaa. Vaikka siinä ihan erikseen kirjoitan, että MINÄ en tykkäisi jos mieheni pelaisi pleikkaria päivät pitkät. Se ei ole mikään naisten yleinen mielipide, vaan minun. Minä en pidä siitäkään, että teini-ikäinen poikani pelaa pleikkaria päivät pitkät. En vaan tykkää siitä, että ihmisen päivittäiseen touhuun liittyy pleikkari. Se nyt ei sinäällään kerro muusta kuin minun henk koht mielipiteestäni. Ja eikös se nyt ole aika ideaalia, että minä olen löytänyt kumppanin jotka ei päivät pitkät pelaile pleikkaria. Ja sitten taas toinen, jota ei se pleikkarin pelailu haittaa, löytää kumppanin joka pelailee pleikkaria. Eikö pariutuminen noin yleensäkin toimi? Jokainen löytää sen omansa. Kukaan ei siltikään tietysti toistaan huonompi ole ihmisenä.