Äiti-poika suhde on tärkeä! Kaikista läheisistä vanhempi-lapsi suhteista vain äiti-poika suhde on ikävän arvostelun alla?
Jos kyllä, niin sinun on hyvä lukea aihetta käsittelevä kirja: The Mama’s Boy Myth
Läheinen äiti-poika suhde ei tarkoita sitä, että poika olisi mammanpoika
On huomioitavaa, että äiti saa olla tyttärensä kanssa läheinen ilman, että se häiritsee ketään. Äidin ja tyttären suhteelta jopa odotetaan vahvaa läheisyyttä. Poika ja isä saavat myös olla läheisiä ja viettää aikaa yhdessä ilman, että kumpikaan saisi siitä lainkaan negatiivista arvostelua osakseen. Isän ja tyttären läheinen suhde se vasta suloinen onkin.
Mutta äiti ja poika, se aiheuttaa kummastusta ja arvostelua. Internetti on pullollaan keskusteluita joissa naureskellaan äiti-poika suhteelle tai kummastellaan jos se on läheinen. Miksi?
Pahimmillaan äitejä varoitellaan kasvattamasta poikia läheisiksi kanssaan, ettei pojista vain tulisi mammanpoikia. Pelotellaan peräkammarin pojilla ja väitetään, että poika ei kasva tarpeeksi miehiseksi jos kasvaa lähellä äitiään. Monen mielestä viimeistään tyttöystävän tullessa kuvioihin, on äidin ja pojan vähennettävä yhteydenpitoa.
Mitä puppua! Niin sanoo tutkimuksetkin. Onko läheinen suhde äitiin pilannut meitä naisiakaan? Ei! Naiset ovat empaattisia, avarakatseisia ja rakastavia. Eikö silloin läheisyys äidin kanssa ole vain hyvä asia?
Tutkimukset osoittavat, että vahvasta ja läheisestä äiti-poika suhteesta on pojalle ainoastaan hyötyä. Mieti ensi kerralla kun sinua ärsyttää miehesi läheinen suhde äitiinsä, että onko se sittenkään niin huono asia?
3 syytä miksi vaalia läheistä äiti-poika suhdetta
1.Turvallisessa ja läheisessä suhteessa äitinsä kanssa elänyt poikalapsi kärsii todennäköisesti vähemmän käytösongelmista, kuin äitinsä kanssa etäisessä suhteessa elävä poika. Tällä on myös selvä jatkumo pojan aikuisuudessa.
Lue myös: 10 asiaa, mitä jokaisen äidin tulisi opettaa pojallensa
2. Äitien kanssa läheiset pojat pärjäävät tutkimusten mukaan paremmin koulussa, kuin pojat joilla ei vastaavaa läheisyyttä äitinsä kanssa ole.
3. Emotionaaliset taidot ovat todennäköisesti paremmat pojilla joilla on läheinen suhde äitiinsä. He ovat avoimempia ja heillä on toimivammat ystävyyssuhteet aikuisenakakin.
Joten muista, että ei ole yhtäkään syytä sille, että et voisi olla äitinä pojallesi läheinen.
-Poikien Äidit toimitus-
Itse tapasin kerran miehen joka ekoille treffeillemme toi mukanaan äitinsä minun tietämättäni, ihanaa. Myös toisilla ja kolmansilla treffeillä tämä äiti oli läsnä. En jatkanut miehen tapaamista. Samoin kuin tuttavapariskunnan häämatkalle ilmestyikin miehen äiti mukaan. Yksi mies laittoi äidilleen infoviestin kun ensimmäinen kerta sängyssä oltiin koettu, olihan äidin tämäkin tiedettävä. Onko tämä nyt se ideaalitilanne johon MOB-ihmiset pyrkivät?
Tuntuu vähän siltä, että enää ei korosteta terveellä tavalla hyvää äiti-poikasuhdetta, vaan ajoittain kuulostaa jopa siltä, ettei näiden true-MOB-ihmisten pojan elämään tule kuulumaan koskaan toista naista kuin äiti. Lapsistaan ja pojistaan saa olla ylpeä, tietysti. Ja äitinä saa ja kuuluukin olla läheisissä väleissä lastensa kanssa, oli sitten tyttöjä tai poikia. Soittelua ja huomioon-ottamista, yleistä välittämistä ja kohtuullista kiinnostusta elämään ja kuulumisiin. Mutta jonkinlainen katkera sävy paistaa läpi teksteistä silloin tällöin. MOB-ihmisille olisi unelmien täyttymys pukeutua vielä matchaaviin Mom & Son-paitoihin pojan ollessa +30-vuotias, ja vielä ihanampaa olisi päästä keskeiseksi osaksi ellei jopa keskipisteeksi pojan parisuhde- ja seksuaalielämää, äidin kanssahan jaetaan kaikki.
Tuntuu, että enää ei ole kyse siitä, että annetaan hyvät eväät elämään ja kunnon kasvatus ja itsenäisyys, vaan pakonomaisesti vaaditaan kuuluvan siihen normiarkeen vielä poikien ollessa iäkkäämpiä aikuisia ja miniälle tehdään hyvin selväksi, että ei tule äidin ja pojan väliin tai käy huonosti.
Minua henkilökohtaisesti vain kuvottaa jollakin tavalla. Tuntuu olevan niin yleistä juuri tämänkaltainen aikuisten miesten ja äitien suhde, itse kun olen äidistä riippumaton itsenäinen nainen, vaikka erittäin hyvät välit on omaankin äitiini. Vahvana ja itsenäisenä naisena en kaipaa siis rinnalleni äidin hemmottelemaa kultapoikaa, joka tarvitsee äitinsä tukea ihan arkipäiväisissä asioissa ja päätöksenteossa. On se jollakin tavalla sööttiä että miehellä on erityisen hyvät välit äitiinsä ja koko perheeseen, mutta jos se menee liiallisuuksiin, niin ei hyvä.
Enkä pyri yleistämään vaan puhun enemmänkin vain yksilöistä, mutta suurin osa tapaamistani miehistä on olleet juuri tällaisia “äidin kultapoikia”, joita on sitten lässytelty kun ovat olleet _poikia_, äitien poikia. Olen muutamasti ollut kuin äiti enkä tyttöystävä miehelle, joka ei osaa kohdella muita naisia naisina tai puolisoina, vaan se äiti puskee liian vahvasti pintaan.
Pienet lapset ja pienet pojat sitten erikseen, kasvuikäinen pieni lapsi ei ole verrattavissa aikuiseen mieheen. Ja edelleenkin korostan, että hyvät välit on hyvä juttu, mutta ei saa tuppautua liikaa.
Kiitos pitkästä kirjoituksestasi. Ikävää, että olet törmännyt ystävinesi elämässäsi noin moneen omituiseen mieheen, ei minustakaan kuulosta kauhea normaalilta, että äiti tunkeaa häämatkalle mukaan tai ensitreffeille. Omalle kohdalleni ei ole onneksi moisia koskaan sattunut. Muutenhan olemmekin kanssasi sitten pitkälle samaa mieltä. Vaikka “MOB ihminen” olenkin 😉 niin en todellakaan ole sitä mieltä, että pojan ainoa nainen on aina vain äiti. Ei tietenkään ole ja uskon, että tuollaista ajatusta ei kovin moni muukaan MOB ihminen kannata.
Minusta sinä ymmärsit tämän kirjoitukseni kovin väärin tai sitten et ehkä lukenut sitä lainkaan? Puhe ei ollut mistään äidin kultapojista tai äidin passauksen alla elävävistä aikamiehistä. Vaan kyse oli normaalista äidin ja pojan välisestä läheisestä suhteesta mikä pitäisi olla yhtä normaali juttu kuin äidin ja tyttärenkin läheinen suhde. Tai isän ja tyttären. Olisi vaikea kuvitella, että mistään muusta vanhempi-lapsi suhteesta kukaan kirjoittaisi tuollaistakaan vuodatusta minkä sinä juuri kirjoitit. Eli juuri tästä tällaisesta omituisesta ajattelutavasta oli kirjoituksessanikin kyse ja sinä sen ikään kuin todistit tässä meille kaikille.
Ja sitten kuitenkin tarkoitamme molemmat ihan samaa. Kirjoitit: “Lapsistaan ja pojistaan saa olla ylpeä, tietysti. Ja äitinä saa ja kuuluukin olla läheisissä väleissä lastensa kanssa, oli sitten tyttöjä tai poikia. Soittelua ja huomioon-ottamista, yleistä välittämistä ja kohtuullista kiinnostusta elämään ja kuulumisiin.” Ja näinhän se juuri on. Läheinen suhde äidin ja lapsen välillä voi olla ihan siitä riippumatta mitä sukupuolta lapsi on.Ja pitäisi saadakin olla, ilman, että poikaa leimataan myöhemmin mammanpojaksi.
Sitten onkin ihan asia erikseen ne äidin hemmottelemat ja paapomat pojat, jotka eivät selviydy arkisista askareista tai pitävät puolisoaan äitinään. Ne ovatkin AIVAN eri asia, eikä edes liity tähän minun kirjoittamaani aiheeseen millään muotoa. Se onko äiti ja poika läheisiä, ei ole missään sidoksissa siihen onko poika äidin lellimä kultapoika, joka ei osaa ottaa elämäänsä muita naisia kuin äitinsä.
Oletko lukenut tämän: https://www.poikienaidit.fi/2016/05/30/kirje-tulevalle-minialleni/ “Joskus vielä sinä ja minä rakastamme samaa miestä koko sydämestämme. Molemmat omalla tavallamme. Emme kilpaile, emme vertaile, emme kadehdi. Vaan rakastamme ja saamme rakkautta takaisin, maailman ihanimmalta pojalta. <3"
Loistava aihe! Ihanaa kun tartut aiheisiin mihin muut eivät uskalla tarttua.
Minun mieheni on läheinen äitinsä kanssa ja jonkin verran ovat ystävättäreni minulle siitä vinoilleet. Minusta mieheni ja hänen äitinsä välit ovat ihanat ja näin kolmen pojan äitinä toivon myös omalle kohdalleni samaa. He soittelevat melkein päivittäin ja käyvät kahvilla yhdessä. Ovat matkustaneet ulkomaillekin kaksin. Pitävät molemmat valokuvaamisesta, joten tykkäävät lähteä yhdessä uusiin kohteisiin ottamaan upeita maisemakuvia.
Voisihan tästä joku miniä olla herne nenässä ja itkeä kun poika matkustaa äitinsäkin kanssa. Minusta se on vain ihanaa kun ovat läheisiä. Anoppini on tärkeä myös minulle.
Kiitos ihanasta kirjoituksestasi. Oma poikani on vasta 2 kk vanha, ja hänen syntymänsä myötä olen miettinyt paljon tätä asiaa. Toivon että saan rakentaa häneen yhtä hyvän ja läheisen suhteen kuin mikä minulla on hänen isosiskonsa kanssa, ilman että hänet leimataan mamman pojaksi tms.
Kirjoitat asiaa. Uskon, että tämä asia on muuttumassa, kun kulttuurimme koko ajan muuttuu vähemmän sukupuolistereotyyppejä korostavaksi. Itse koen myös suurta läheisyyttä ja yhteisymmärrystä poikani (nyt 8v) kanssa. Tuntuu, että suhteemme on sellainen kuin läheisestä äiti-tytär suhteesta usein ajatellaan: meillä on todella samanlainen huumorintaju ja kommunikaatiotyyli, usein ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta, jaamme monia kiinnostuksenkohteita (jep, pelaan konsolia:D) ja meillä on (toivoakseni) molemminpuolinen syvä yhteisymmärrys. Ja minäkin suunnittelen innolla kahdenkeskisiä matkoja poikani kanssa tulevaisuudessa. Olen tietysti hänen äitinsä, joka asettaa rajat ja huolehtii, mutta olen joskus ajatellut, että olimme ehkä toisessa elämässä parhaat ystävät 😀
Olen törmännyt tähän stereotyyppiseen mammanpoika-ajatukseen lähinnä oman pääni sisällä, kun poikani on luonteeltaan herkkä ja tyttäreni vähemmän ja koen suurempaa tarvetta suojella poikaani maailman pahuudelta (tyttö vaikuttaa osaavan pitää huolta itsestään, ja kyllä, tämä lähtee nimenomaan luonteesta, ei sukupuolesta) ja tämä aktivoi nämä sterotypiat, joita tosiaan vielä paljon viljellään.
Kiitos itsellesi! Ja anteeksi, huomasin vasta, että tämä olikin jo vähän vanhempi kirjoitus, mutta oli pakko kommentoida kun osui niin kohdalle! Totta kai toivon, että minulle ja tytölle muodostuu yhtä vahva yhteys, ja osaksi tässä on kyse siitä että tyttö on vielä pieni, ja poika oli pitkään ainoa lapsi, joten tunnen hänet paremmin. Mutta enimmäkseen meillä menee vaan luonteet niin yhteen hänen kanssaan. Pojan äitiys on ollut huippua!
Voi teitä onnellisia ihania äitejä. Voisin hiukan raottaa omaa elämääni. Olen yrittänyt koko elämäni tehdä kaikkeni kahden poikani eteen, onnistumatta siinä. Nuorempi poikani kuoli auto-onnettomuudessa. Vanhempi poikani suistui lopullisesti raiteiltaan veljensä kuolemasta. Viimeinen isku pojalleni oli kun hänen isänsäkin kuoli. Hänellä oli vain minut. Poikani imee minusta kaiken ,voimani,elämän iloni jota yritän jotenkin kannatella. Poikani on jo lähes 40-vuotias,koskaan ei ole ollut töissä, vetää päätyökseen päihteitä. Itse en koskaan ole millään tavoin antanut esimerkkiä tälläiseen elämään. Ostin pojalleni asunnon, että olisi katto pään päällä. Ostan vaatteet ja kengät, pesen pyykit, teen siis enemmän kuin kaikkeni. Olen pyytänyt että siivoaisi itse ja veisi edes roskat asunnosta pois. Ei tee yhtään mitään,sotkee asunnon kaatopaikaksi .Pilkkaa ja ivaa minua, yrittää viedä kaikki rahani. Onnistunutkin siinä aika hyvin. Maksan puhelimen, netin ja ostan ruokaakin. Olen ollut huolehtiva äiti ja opetin kuinka elämässä tulee elää, oppi ei mennyt perille, ei yhtään. Näin åitienpäivänä mietin, olenko oikeasti ansainnut kaiken tämän,olenko tosiaan?